Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DSCF3779 DSCF3783 DSCF3784 DSCF3781

Meillä oli treffit. Me tajuttiin alkuviikosta, että eihän me enää mitään pöytää saada kun lapsivapaa lauantai-ilta sattui ystävänpäivälle. Naureskelin epäuskoisesti kun jokaikinen listallamme ollut ravintola näytti punaista. Hätähuuto facebookkiin, lista täysistä ravintoloista kasvoi kunnes Careliasta löytyi vapaa pöytä klo 21.30!

Ehdimme alkuillasta istua Rasmuksen luona vastakkain, musiikkimakujemme eroavaisuuksista keskustellen. Juuri ennen lähtöä alotimme ”vakavat keskustelut” ja jatkoimme vakavilla aiheilla ravintolaan asti. Koska ystävänpäiväkiire oli käsittämätön, ehdimme tosissaan keskustella ravintolassakin vielä tunnin verran ennen ruokaa. Kuuden ihmisen, kahden perheen taloudessa pohdittavaa ja puntaroimista riittää kuulkaas. Treffit puhdisti ilmaa mukavasti, ruoka oli hyvää ja vakavista keskusteluista jäi molemmille hyvä mieli. Suoraan puhuminen on loistokas keksintö.

Careliasta makumuistoihin jäi leipä. Olimme puputtaneet ennen deittejä äitini syntymäpäivillä massut täyteen joten skippasimme alkupalat. Söimme pehmeällä voilla patonkia joka tuoksui ja hieman maistuikin ruisjauholle. Täydellinen leipä. Aivan mielettömän hyvää. Kerskailin tulevani ravintolaan uudelleen tilaamaan ruoaksi pelkkää leipää.

Minun annoksesta löytyi 48h haudutettua luomuporsaan niskaa, linssejä, porkkanakreemiä, fenkolia, pinaattia.. Vetäisin megamurean, megaison palan possun niskaa napaani siihen malliin, että jälkikäteen ihmettelin useaan otteeseen miten ison mötikän vatsaani tungin. Rasmus veti ravintolan toiseksi kalleimman aterian, makkaran. Oli kuulemma hyvää muttei ihan 27 euron arvoinen annos. Hyvää muttei mieleenpainuvaa. Mieleen tältä illalta painui hyvät jorinat, käsikynkkään kävely, remakat naurut kapakassa ja jatkuva pussailu.

0

DSCF3632 DSCF3627 DSCF3630 DSCF3634 DSCF3635

Olen järkyttynyt. Kymmenen vuotta olen kuvitellut olleeni hyvin ujo teini-ikäinen mutta lukiessani päiväkirjaani sain aivan toisenlaiset muistot mieleen. Päiväkirjoissahan on se juttu, että niitä ei lueta jälkikäteen. Kukaan ei koskaan saa lukea niitä. Päiväkirja on terapeutti jolla on vaitiolovelvollisuus. Tämä ei johdu salaisuuksista joita sinne mukamas kirjoitetaan vaan päiväkirja on mielen tyhjentämistä. Kynän kautta purkautuu mieli, saa jäsenneltyä ajatuksia ja niitä ei lueta uudelleen. Kun muste on kuivunut saattaa mieli olla jo muuttunut. Joskus sitä oivaltaa asian juuri kun on saanut sen paperille. Kynään saatetaan tarttua kun itkettää, kun on raivoissaan tai kun on onnensa kukkuloilla. Tartun kynään myös kun on tylsää. Mutta tekstejä ei lueta jälkikäteen.

Trendi ja Lily haastoivat avaamaan teini-iän päiväkirjat ja tässä sitä nyt ollaan, valaistuneena. Joko olen sujuvasti valehdellut päiväkirjalleni tai sitten todella on totta, että minä olen soitellut pojille ja tekstaillut menemään kuin mikäkin gigolo. Räjähtelin nauruun lukiessani 15-vuotiaan Kaisun kirjoituksia, miten paljon tunteita, miten paljon ihastuksia, miten paljon analysointia. Miten paljon tarinoita! Kun nyt kirjoitan, kirjoitus on pomppivaa purkamista. Viisitoista vuotta sitten kirjoitin kronologisesti illan tapahtumista, vaan on sinne rustattu muutakin! Muun muassa lista pojista. Taulukossa on arvioitu kouluarvosanoin pojan ulkonäkö ja luonteen kivuus, taulukkoon on myös merkattu onko poika ollut vain ihastus (I) vai onko hänen kanssaan tapahtunut jotain (T), seurustelusta pompsahti toki (S).

Vaikka omia juttuja ei luettu uudelleen, päiväkirjaa kuitenkin jaettiin lähimmille. Muistan muun muassa jakaneeni neitsyyden menetyksen bestiksilleni käskemällä lukea ”tuosta”. Miten kätevää! Ei hävettänyt kuin ihan vähän lukea sitä tarinaa näin vuonna 2015. Päiväkirjassani on myös silloisen parhaan ystäväni Sonjan (jolle edelleenkin kerron IHAN KAIKEN) vierailukirjoituksia. Oli täysin normaalia aloittaa yökyläily vaihtamalla päiväkirjoja. Mitä sitä kertomaan peräkkäin viime viikon tapahtumia kun pystyi käyttämään ajan tehokkaasti ja lukemaan tarinat yhtäaikaa. Sen jälkeen toisen päiväkirjaan kirjoitettiin terveisiä.

15-vuotiaana päiväkirjaan liimailtiin myös huonoja sarjakuvia ja pändikuvia yhtyeestä jota en kuunnellut, mutta kun kuva oli niin hieno. Vaikka sitä on ollut nuori ja höpsö, huomaan kuitenkin olleeni fiksu ja aina ajatellut maalaisjärjellä. On mukavaa löytää itsensä teini-ikäisestä minusta.

Kirjoitin teininä päiväkirjaa melko harvoin, aina kun tapahtui jotain merkittävää. Kun elämä vei kemuista toiseen, kirjoitus jäi. Monesti myös onnellisena kirjoittaminen jää, mikä on harmi. Purettavaa ei löydy ja kirjoitus tuntuu turhalta. Täten rakastumisen myötä minun iso päiväkirjani kesti ikuisuuksia ja minä kasvoin huomaamatta. Liki viisi vuotta myöhemmin löysin kirjasta merkinnät siitä kuinka valmistauduin tulemaan äidiksi, hieman myöhemmin alkoi jakso jolloin päiväkirjoja alkoi täyttymään ahkerasti. Esikoinen oli haastava luonne alusta asti, aikaa oli kun majaili lapsen kanssa kotona, parisuhteessa oli omat haasteensa, elämässä oli omat haasteensa. Tuo jakso jatkuu edelleen. Kymmenen vuotta olen kirjoittanut melko ahkerasti tuntemuksiani päiväkirjojen sivuille. Päiväkirja lähtee jokaiselle reissulle mukaan ja kulkee aina käsiveskassa, koskaan ei tiedä milloin tulee tarve purkaa.

Kymmenen vuotta voisi olla raja vanhojen juttujen lukemiselle, mutta oikeasti niitä ei tarvitse lukea. Niitä ei kirjoiteta kenellekkään, ei muistoksi, eikä jaettavaksi. Päiväkirja on puolueeton ystävä, joka kuuntelee reagoimatta. Kuten olen kirjoittanut kymmenen vuotta sitten ”Hyvä kun aloitin kirjoittamaan, sain jopa hymyn huulilleni.” Terapiaa sanon mä!

#trendihaastaa

0

DSCF3711 DSCF3697 DSCF3712 DSCF3716

Olin istahtanut hammaslääkärin jälkeen työtuoliin kun sähköposti sanoi BLING ja Cloetta ilmoitti, että tuoteuutuuspaketti kolahtaa postilaatikkooni näinä päivinä. ”Jes, karkkia!” tokaisin suu puoliksi puutuneena.

Vielä en ole ehtinyt tutustua kauden karkkiuutuuksiin, vaan iskin silmäni raikkaaseen Jenkki-pussiin ja sen jälkeen hampaani purukumiin joka yllätti positiivisesti. Purukumin koostumus on aivan erilainen kun perinteisen vihreän spearmint Jenkin. Se on kuin sokerihuurteinen karkki joka tuntuu suussa siltä kuin ruokkisit kariesbakteereja juhlaillallisella.

Muistatteko te karkkipurkan ystävät kuinka lapsena tuli tunne, että on aivan pakko tunkea kolme hubbabubbaa suuhun tai rullata juicy fruit levyjä toinen toisensa perään hampaiden väliin. Koukuttava makeisen tunne joka haihtui karkkipurkasta nopeasti pois ja lisää oli saatava. Ksylitolikide Jenkin kanssa tulee sama fiilis, haluaisi uudelleen ja uudelleen kokea ensi kosketuksen ja ne ensimmäiset maut. Jenkki pitää kyllä makunsa tuttuun tapaa ihan hyvin, mutta tärkeitä tässä on se, että tuote on 100% ksylitolia.

Monet purkkauutuudet ovat hyvän makuisia, kuten sorbet sarjan vadelma, mutta niistä puuttuu raikkaus. Vahvat ”nenään menevät” purkat todella tuntuvat puhdistavilta, mutta kyllä tämä spearmintkin pääsee korkealle raikkausasteikoilla. Uusi purkkasuosikki on täten löytynyt!

 

1

_MG_1954 _MG_1915 _MG_1935 _MG_1942 _MG_1959 _MG_1963 _MG_1949

En harrasta uuden vuoden lupauksia. Koen valtavaa painetta tulevasta vuodesta ihan ilman lupauksiakin ja en lupaa itselleni mitään. Se on aivan turhaa. Jos lupaan olla syömättä karkkia, syön sitä heti samana päivänä ihan vaan siksi, että minä en minua määrää. Olen tainut avautua luokattoman huonosta itsekuristani täällä aiemminkin..

Muutoksen täytyy lähteä selkärangasta ja muutoksen täytyy olla armelias. Sen verran itseäni tunnen, että ehdottomat säännöt on tehty rikottaviksi. Mitä enemmän annan valtaa lipsua, sitä todennäköisemmin homma toimii.

Juon vettä hävettävän vähän. Siis naurettavan vähän, siis en liki ollenkaan. Olen aina vihannut vettä ja aktiviisesti juon sitä silloin kun on kuuma. Kyllä minullekkin tulee vastaan se piste jolloin vain vesi saa tukalan olon pois ja kroppa kertoo selkeästi, että tämä jano ei limua juomalla lähde. Kun ei liiku, sitä vaan melko harvoin törmää lähinnä kuumasta ilmastosta johtuvaan janoon täällä Suomessa.

Nyt kuitenkin uuden vuoden tienoilla minua alkoi ahistaa tämä veden juomattomuus. Päätäni on särkenyt ja vaikka tiedän, että pääkipu johtuu suurimmaksi osaksi niskojeni huonosta jamasta, niin jotenkin päädyin hoitamaan ongelmia vedellä. Vesi vanhin voitehista ja sitä rataa.. Tulin yksinkertaisesti pisteeseen jolloin tajusin, että elimistöni kuivuu ja haperoituu Coca Cola Zeron vaikutuksesta.

Törmäsin vedenjuonti aplikaatioon, latasin sen ja etsin netistä juomapulloa joka kulkisi töissä mukanani. Daily Water piippaa ajastamani aikataulun mukaisesti ja olen imuttanut tänä vuonna vettä enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Totesin neljän päivän jälkeen, että 2 litraa päivässä oli naurettava aloitus. Pissaan koko ajan, melkein taukoamatta ja mahani on turvonnut pallo. Kahdeksan lasin sijaan, olisi kannattanut aloittaa neljällä 2,5dl mukilla, mutta koska minulla on lupa lipsua, neljä lasia saattaa hyvinkin jäädä päivän saldoksi.

Lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että jos edes kolmena päivänä viikossa juon kaksi litraa vettä, se on hitokseen enemmän kuin viime vuonna. Saatoin ihan aikuisten oikeasti juoda välillä viikon aikana vettä vain suihkussa, kun sitä sinne ohi mennen valui. Päätin myös startata rehellisesti raa’alla vedellä, en lisää limeä/sitruunaa/kurkkua/kuplia koska sitten se maistuu pahemmalle tienpäällä ollessa. Ei sitä voi auton ratissa alkaa kurkkua leikkaamaan, yritän tottua veteen joka on mielestäni edelleen pahaa. Se ei maistu millekkään ja ruokajuomana se on kamalinta ikinä.

Jos juon Daily Water aplikaation tahtiin, olen niin täynnä vedestä, että limulle ei jää tilaa. En tosiaan ole ehdoton ja jos limua tekee mieli, juon ja vuorostaan vesilasi jää väliin. Pissaan koko ajan, joten konttorilla tulee todella paljon hyötyaskelia kun ravaan yläkerran vessaan puolen tunnin välein. Sain juuri kuulla, että jossain vaiheessa kroppa alkaa käyttää vettä ja pissahätä laantuu. Epäilen, rakkoni on minikokoa. Virtsan vaalentumisen ja limuhimon vähentymisen lisäksi en ole havainnut mitään merkittäviä muutoksia. Joskos se kuitenkin tekee tuolla elimistölle salaa gutaa..

Haaveilen päivästä jolloin hamuan vettä heti herättyäni ja pitkin päivää, ihan ilman aplikaatiota. Tajuan ettei sitä päivää välttämättä koskaan tule, mutta näin tammikuun puolessa välissä olen vielä motivoitunut ja se on paljon!

Kun googletin ”water bottle” löysin MASTERMARK puodin joka pääasiassa myy liike- ja yrityslahjoja mutta on viime syksynä avannut nettikaupan kuluttajille, sieltä löytyy myös tämä Eva Solon pullo johon iskin heti silmäni ja joka oli loppu liki joka paikasta, vaan ei Mastermarkista!

0