Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kuvankaappaus 2015-4-21 kello 19.08.41

 

Paperi T julkaisi vihdoin odotetun levynsä. Puolitoista vuotta sitten huokaisin tuskallisen syvään kun joku yritti soittaa suomiräppiä, sitten tapahtui jotain mystistä ja rakastuin tähän genreen täysin. Kun viime vuonna Papru julkaisi ekan sinkun, Sä jätät jäljen, saatoin vähän rakastua Henri Pulkkiseenkin.

Levystä on tehty vaikka mitä analyyseja mutta minä keskityn täällä nyt ihan vain itseeni, kuten aina. Haha. Tänään olin kuunnellut levyn niin monta kertaa, että huomasin voivani pahoin fyysisesti. Vaihdoin hetkeksi letkeään Jorge Ben Joriin ja tajusin kuinka paljon musiikki vaikuttaa minuun, jälleen kerran. Olen peruspositiivari ja varmaan sen takia ihannoin melankoliaa mutta kun voi itse henkisesti huonosti, voi vetää musiikista melankoliaöverit.

Olin sitten onnellisessa parisuhteessa tai sinkkuna, erobiisit ja surumielisyys iskee. Olen myös kova vellomaan, analysoimaan, kokemaan kaiken tunteella, joten tähän levyyn pystyn samaistumaan liiankin hyvin. Joku kirjoitti netissä, että tästä levystä tekee hienon se, että se luo yhteyden kuuntelijaan. Joillain se menee ihon alle ja minulla se menee sinne ja syvälle. Tottakai tähän vaikuttaa kaikki parin vuoden aikana kokemani asiat, mutta kuten jo todettu, jos on joskus eronnut, tältä läpyskältä löytyy paljon upeita kohtia joihin itse kukin voi samaistua.

Aitous, rehellisyys ja haavoittuvaisuus loistavat niin hienosti läpi, ettei voi kuin ihannoida. Herkkä, intensiivinen ja brutaali levy josta löytää joka kuuntelukerralla uuden kerroksen. Olen myös ihan pipareina itse rytmistä ja musiikista. Loistava, tuore kokonaisuus.

Tavallaan haluaisin naida Henri Pulkkisen, tavallaan tiedän ettei siitä tulis yhtään mitään. Etenkin kun Paperille vaimo on kirosana.

Koska jokaisessa kappaleessa on sitä jotain, poimin teille muutamia suosikkiriimejä.

Mainstream-Solo
Sori siit, sori täst, sori tost, jostain syyst nää synninpäästöt tulee usein monikos
Se kuka keksi rakkauden, se keski salettiin myös syövän, kumpikin sisält syövät

Surullisen näköiset naiset
Se talvi oli erilainen ku muut talvet, sä jätit arvet erilaiset ku muut arvet
Kaikki ne ballaadit jotka kosketti sua, sanoin pitäväni mut oikeesti ne oksetti mua

Stevie Nicks
Sul on muhu kaiketi antabusvaikutus, kaikki mitä olin äskö nopeasti haihtu must

& Hendricks
Onnee, kiva kuulla et sulla kaikki on jees, oonkohan mä alamais vai kaikki muut vaa korkeel
Saanks mä kietoutua verhoihin, eiku saanks mä verhoutua valheisiin, eiku
Saanks mä tulla sun luo, nukkua voin lattialla, riittäis mulle just hyvin kato mul aina takki alla

Jumalan peili
Sanoit hyvästi kusipää, mut sentää aina ollu hyvästi kusipää
Miten sä muistat mut, erookse muista, sun liha mun luissa, mun liha suluissa

Tapa
Mut tää on mun tapa rakastaa

Sanat
Mä haluun näyttää sulle paskan kaikki sävyt ja nähä tunnistäksä rinnassas nää samat säryt

Sä jätät jäljen
Sun jälkeen nimetään tauti, jokin vakava mihin kuolee suu auki

Elokuva
Taas niissä juhlissa mis aina väärät bileet, tääl Kalliossa missä tytötki on kivee
Kesäkuussa ei pitäis olla pimeet, sä oot ainut skene mihin enää haluun päästä inee
Sun jalat kohti taivasta, ensivaikutelma kömpelö, jumissa t-paidassa
Sä koitat olla olematta klisee, mut normaalisti munlaiselle et antas ees sun nimee

10

_MG_1220 _MG_1230 _MG_1227 _MG_1218 _MG_1265 _MG_1275 _MG_1278 _MG_1309 _MG_1315 _MG_1394 _MG_1407

No jotta viime viikolla oli muutama soppakirjapressi! Sydäntäni hieman raastoi se fakta, ettei oma kotikokkini Rasmus ole enää kuvioissa ja joutunen täysin yksin kokkailemaan. Nyt on meinaa pakko, sen verran herkullisia keitoksia löytyy näistä kolmesta opuksesta.

Henri Alén ja Annukka Oksanen ovat koonnet kirjan meille kiireisille (eli kaikille) jotka saapuvat markettiin ilman kauppalistaa, kävelevät saman reitin joka kerta ja pyörittävät noin viittä reseptiä arjen kiireessä. Vuoden keittokirja pitää sisällään reseptejä joista suurin osa valmistuu puolessa tunnissa. Pientä piristysruisketta kiireen keskelle! Huippuhöpsö Henkka tiesi kertoa, että ei elämä ole keittiössä yhtä kärrynpyörää joka jeesuksen päivä! Viikonloppuna ehtii perehtyä, kokata lasten kanssa ja hääriä keittiössä tunteja, arkena pitää saada lapsille ruokaa nenän eteen välittömästi ja nämä reseptit auttavat meitä siinä. Kirja myös kannustaa kokkaamaan sesonkien mukaan ja meitä juntteja on helpotettu pienellä koodimerkinnällä reseptin jälkeen, kannattaako lanttua laittaa kesäkuussa, parsaa lokakuussa ja sen sellaista.

Vege! kirjan avasin ja olin heti myyty. Kirja on ihanan paksu ja yhdessäkään reseptissä ei ole käytetty soijarouhetta tai tofua. Vou! Rakastan lihaa, mutta olen hieman laiska kokkaamaan sitä. En ole varma osaanko valmistaa sitä oikein ja en uskalla täten riskeerata. En myöskään koe yksinäni tarvitsevani pihviä, sinkkuateriani koostuvat usein kasviksista ja korkeintaan kanasta. Täten löysin heti kirjan avattuani mielenkiintoista reseptiä reseptin perään. Tätä kirjaa ovat Riikka Sukula ja Alex Nieminen tehneet suurella sydämellä ja hartaudella. Vuosien saatossa hyväksi todetut reseptit ovat nyt yksissä kansissa. Ulkoasu on erittäin miellyttävä ja en malta odottaa, että pääsen tekemään tästä kirjasta sinkkuillallisia. Ainoa miinus kirjassa on se, että haave omasta Piemontelaisesta viinitilasta kuumenee kohtuuttomaksi kun katselee kuvia.

Tallberg on tunnettu villiyrttisekoiluistaan, ja syystä. Tämä opus yhdistää yritit ja suomalaisen designin mikä tekee kirjasta astetta mielenkiintoisemman. Katariina Vuori on kirjoittanut ruokakuvien lomaan tarinan kuvassa olevasta designesineestä ja itse reseptit ovat kirjan lopussa. Laiskalle kokille, kuten minä, villiyrtit kuulostavat asialta johon pitää panostaa. Se vaatii saman työn kuin sienet. Mutta jokainen tunnistaa kantarellin, joten jokainen tunnistaa myös voikukan. Kirjasta voi noukkia reseptejä joiden villiyrtit tunnistaa tai sitten tsekata vinkit joilla ne oksat voi korvata.

Vaikka ruokakirjoista tulee kokattua itse hävettävän vähän, rakastan niitä. Se innostus mikä niistä tulee on uskomaton. Kun vielä rykäisee kauppalistan kokoon ja alkaa kokkaamaan, ollaan jo pitkällä! Joka vuosi löydän aina muutaman uuden vakkarireseptin jota teen silloin tällöin, näistä kirjoista saan aivan varmasti pari heittämällä lisää.

5

DSCF4676

 

Olen parin päivän aikana jutellut monen uuden ja muutaman ”vanhan” ihmisen kanssa. Olen pohtinut paljon elämäntilannettani ja kaikkia viime aikojen tapahtumia joista te rakkaat lukijat olette melko sumussa.

Kun me erottiin lasteni isän kanssa, minulle (ja oletan, että myös hänelle) oli harvinaisen selvää, että elämä pysyy Järvenpäässä. Esikoinen oli juuri saatu haluamaamme kouluun, molempien vanhemmat ja siskoni asuu lähellä. Ystävämme olivat paluumuuttajamoodissa ja en vain nähnyt mitään järkeä muuttaa muualle. Nyttemmin muualla asumisessa on oma kutkutuksensa, mutta se ei ole vaihtoehto. Siinä ei edelleenkään ole mitään järkeä mutta samalla se tekee tilanteeni melko nihkeäksi.

Tajusin siinä jutellessa, että melko useilla ihmisillä on suunnitelmia asua ulkomailla ja matkustaa pitkiä reissuja. Joillekkin Järvenpää, joka on 30 kilometrin päässä Helsingistä, on aivan liian kaukana. Kaukana mistä? Kun on asunut ikänsä Järvenpäässä, ei toki voi ymmärtää sitä Helsinki-hypetystä. Kuljen monta kertaa viikossa kuvauksiin pääkaupunkiin, matka taittuu hetkessä ja junalla se taittuisi vielä nopeammin. Olen mielestäni yhtä lähellä Helsinkiä kuin sen laidalla asuvat. Jos asuisin Helsingissä, minun pitäisi asua ydinkeskustassa jotta siinä olisi jotain itua, minulle.

Olen sidottu tänne lasten ja lasten isän vuoksi. Ala-asteella pelkäsin kuollakseni, että vanhempani eroavat ja joutuisin vaihtamaan koulua. Leevillä on ystävät täällä, minulle ei tulisi mieleenkään repiä häntä koulusta pois tai pitää häntä joka toinen viikko esimerkiksi Helsingissä ilman kavereita. Eksäni kanssa meillä on myös vaihtelevat työajat, täällä on heti 4 isovanhempaa hälytettävissä lastenhoitoon, puhumattakaan siskosta ja ystävistä.

Erään tyypin kanssa tästä tuli keskustelu jossa en nähnyt järkeä. En näe, että jos toisella on mahdollisuus muuttaa, valitsee mielummin kaupungin rakkauden takia. Se kertoo mielestäni kaiken rakkaudesta. Sitä ei ole tarpeeksi. Tässä tapauksessa kyseessä on vielä näinkin minimaalinen matka kuin 30 kilometriä. Koen, että perhettä perustettaessa suunnitellaan tulevaa koko köörille, mielestäni Järvenpää on melko tylsä kaupunki mutta tärkeintä minulle tässä asiassa onkin helppous, järkevyys ja se fakta, että täältä voi liikkua helposti töihin, harrastuksiin ja illanviettoihin pääkaupunkiin. Ja onhan täälläkin vaikka mitä, niiden ihmisten lisäksi. Olen kasvanut täällä hyvän elämän ja ei minulla olisi esimerkiksi varaa ostaa yli sadan neliön rivaria isolla pihalla läheltä Helsingin keskustaa. Majailen täällä meinaa melko hyvillä mestoillakin, reilun kilometrin päässä Järvenpään ydinkeskustasta. Täällä on ehdottomasti myös puolensa, siis niiden tukiverkkojen lisäksi. Elämääkin on vielä jäljellä, nelikymppisenä lapseni ovat isoja ja mikään ei estä asumasta vaikka seuraavaa neljääkymmentä vuotta Indokiinassa.

Voin vierailla Helsingissä vaikka joka päivä, voin matkustaa muihin maihin, mutta kaikki tehdään lasten ehdoilla. Se, että löydän ihmisen joka tajuaa tämän ei ole edes haaste, se tuntuu tällä hetkellä yhtä vaikealta tavoitteelta kuin lottovoitto. Minulla oli melko masentava pääsiäinen näiden havaintojeni kanssa. Välillä sitä ei vaan jaksa uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Asia jolle ei voi tehdä mitään ja joka vaikuttaa moneen asiaan, on toki lievästi ahdistava juttu.

40

DSCF5141 DSCF5149 DSCF5162

 

Sandqvistin reppu on ollut things to buy -listalla jo melko pitkään. Melko pitkään lähinnä sen vuoksi, että en ole repputyttöjä.

Päätin olla. Niin helppoa se on.

Olen miettinyt paljon viime aikoina sitä, että miksi tykkään juuri tietynlaisista tuotteista, miksi sillä on väliä mitä on päällä, miltä koti näyttää, mitä lapset pukevat? Minkä takia tyylini himoaa laatua, simppeliyttä, kauneutta. Olen usein nauranut kun avatessani sisustuslehden tuotesivuston silmäni löytävät sieltä yhden tuotteen ja se on aina kallein. AINA. Välillä tuntuu siltä kuin päälläni leijuisi kirous joka saa minut ihastumaan aina kaikista kalleimpaan asiaan.

Tätä ei voi selittää, mieltymys on mieltymys ja saan siitä hirmu paljon. Kun availen astiakaappejani, kun astun kotiini, kun katselen lapsiani. Kun valitsin autoa, en pystynyt ostamaan Fordia koska sen mittaritaulussa oli sinistä, punaista ja vihreää. Pääni ei kestä. Se on kuin meteliä korvissa. Liikaa värejä, värejä jotka eivät sovi toisiinsa. Muotoja jotka ovat rumia, tuotteita jotka eivät kestä. Laatu, suunnittelu, toimivuus, kauneus. Jokin näiden yhdistelmässä tyydyttää minut.

Elämä olisi varmasti helpompaa jos pystyisi olla välittämättä, minä en pysty. Se ei ole edes harrastus tai pakkomielle. Se vaan on niin. Panostan pintaan, käytän aikaa siihen. Jos en tekisi niin, en olisi koskaan tyytyväinen.

Kotona, etenkin isälläni vallitsi ja vallitsee edelleen ajatus jossa ostetaan kun halvalla saa, mielummin sata halpaa kuin yksi hyvä. Ajattelen täysin päinvastaisesti. Pidän ajatuksesta jossa ostetaan jotain pysyvää. Jotain mitä mietitään pitkään, harkitaan, säästetään ja lopulta hankitaan. Pidän myös haaveilusta. Kun ei ole rahaa, vanhempani tuskailevat mietintöjäni joissa panostan kotimaisten suunnittelijoiden vaatteisiin tai uuteen sohvaan. Mutta isäni ostaa joka päivä jotain turhaa. Minä unelmoin, en ravaa kaupoissa ja kun hankin, olen pohtinut sitä pitkään ja säästänyt siihen ne rahat mitä isäni kuluttaa pitkin vuotta. Hyvin moni asia jää myös lopulta ostamatta.

Olen varma, että loppuiäksi hankkimani sohva, keittiönpöytä, nojatuolit ja matot tulevat vaihtumaan. Mutta kun niihin on laittanut vähän rahaa, panostanut laatuun, ne myös kestävät aikaa paremmin. Täten jälleenmyyntiarvo on isompi kuin hajoavalla romulla ja jos saat vanhan kaupaksi, voit panostaa taas uuteen loppuiän sohvaan.

Mulle nyt sattui aivot jotka pitävät tämmöisestä tyylistä ja tavarasta. Deal with it.

 

Tuo ihana reppu on noukittu samaisesta Petit St Louis puodista kuin Byredoni. Tralalalaa.

17

DSCF3779 DSCF3783 DSCF3784 DSCF3781

Meillä oli treffit. Me tajuttiin alkuviikosta, että eihän me enää mitään pöytää saada kun lapsivapaa lauantai-ilta sattui ystävänpäivälle. Naureskelin epäuskoisesti kun jokaikinen listallamme ollut ravintola näytti punaista. Hätähuuto facebookkiin, lista täysistä ravintoloista kasvoi kunnes Careliasta löytyi vapaa pöytä klo 21.30!

Ehdimme alkuillasta istua Rasmuksen luona vastakkain, musiikkimakujemme eroavaisuuksista keskustellen. Juuri ennen lähtöä alotimme ”vakavat keskustelut” ja jatkoimme vakavilla aiheilla ravintolaan asti. Koska ystävänpäiväkiire oli käsittämätön, ehdimme tosissaan keskustella ravintolassakin vielä tunnin verran ennen ruokaa. Kuuden ihmisen, kahden perheen taloudessa pohdittavaa ja puntaroimista riittää kuulkaas. Treffit puhdisti ilmaa mukavasti, ruoka oli hyvää ja vakavista keskusteluista jäi molemmille hyvä mieli. Suoraan puhuminen on loistokas keksintö.

Careliasta makumuistoihin jäi leipä. Olimme puputtaneet ennen deittejä äitini syntymäpäivillä massut täyteen joten skippasimme alkupalat. Söimme pehmeällä voilla patonkia joka tuoksui ja hieman maistuikin ruisjauholle. Täydellinen leipä. Aivan mielettömän hyvää. Kerskailin tulevani ravintolaan uudelleen tilaamaan ruoaksi pelkkää leipää.

Minun annoksesta löytyi 48h haudutettua luomuporsaan niskaa, linssejä, porkkanakreemiä, fenkolia, pinaattia.. Vetäisin megamurean, megaison palan possun niskaa napaani siihen malliin, että jälkikäteen ihmettelin useaan otteeseen miten ison mötikän vatsaani tungin. Rasmus veti ravintolan toiseksi kalleimman aterian, makkaran. Oli kuulemma hyvää muttei ihan 27 euron arvoinen annos. Hyvää muttei mieleenpainuvaa. Mieleen tältä illalta painui hyvät jorinat, käsikynkkään kävely, remakat naurut kapakassa ja jatkuva pussailu.

0

DSCF3632 DSCF3627 DSCF3630 DSCF3634 DSCF3635

Olen järkyttynyt. Kymmenen vuotta olen kuvitellut olleeni hyvin ujo teini-ikäinen mutta lukiessani päiväkirjaani sain aivan toisenlaiset muistot mieleen. Päiväkirjoissahan on se juttu, että niitä ei lueta jälkikäteen. Kukaan ei koskaan saa lukea niitä. Päiväkirja on terapeutti jolla on vaitiolovelvollisuus. Tämä ei johdu salaisuuksista joita sinne mukamas kirjoitetaan vaan päiväkirja on mielen tyhjentämistä. Kynän kautta purkautuu mieli, saa jäsenneltyä ajatuksia ja niitä ei lueta uudelleen. Kun muste on kuivunut saattaa mieli olla jo muuttunut. Joskus sitä oivaltaa asian juuri kun on saanut sen paperille. Kynään saatetaan tarttua kun itkettää, kun on raivoissaan tai kun on onnensa kukkuloilla. Tartun kynään myös kun on tylsää. Mutta tekstejä ei lueta jälkikäteen.

Trendi ja Lily haastoivat avaamaan teini-iän päiväkirjat ja tässä sitä nyt ollaan, valaistuneena. Joko olen sujuvasti valehdellut päiväkirjalleni tai sitten todella on totta, että minä olen soitellut pojille ja tekstaillut menemään kuin mikäkin gigolo. Räjähtelin nauruun lukiessani 15-vuotiaan Kaisun kirjoituksia, miten paljon tunteita, miten paljon ihastuksia, miten paljon analysointia. Miten paljon tarinoita! Kun nyt kirjoitan, kirjoitus on pomppivaa purkamista. Viisitoista vuotta sitten kirjoitin kronologisesti illan tapahtumista, vaan on sinne rustattu muutakin! Muun muassa lista pojista. Taulukossa on arvioitu kouluarvosanoin pojan ulkonäkö ja luonteen kivuus, taulukkoon on myös merkattu onko poika ollut vain ihastus (I) vai onko hänen kanssaan tapahtunut jotain (T), seurustelusta pompsahti toki (S).

Vaikka omia juttuja ei luettu uudelleen, päiväkirjaa kuitenkin jaettiin lähimmille. Muistan muun muassa jakaneeni neitsyyden menetyksen bestiksilleni käskemällä lukea ”tuosta”. Miten kätevää! Ei hävettänyt kuin ihan vähän lukea sitä tarinaa näin vuonna 2015. Päiväkirjassani on myös silloisen parhaan ystäväni Sonjan (jolle edelleenkin kerron IHAN KAIKEN) vierailukirjoituksia. Oli täysin normaalia aloittaa yökyläily vaihtamalla päiväkirjoja. Mitä sitä kertomaan peräkkäin viime viikon tapahtumia kun pystyi käyttämään ajan tehokkaasti ja lukemaan tarinat yhtäaikaa. Sen jälkeen toisen päiväkirjaan kirjoitettiin terveisiä.

15-vuotiaana päiväkirjaan liimailtiin myös huonoja sarjakuvia ja pändikuvia yhtyeestä jota en kuunnellut, mutta kun kuva oli niin hieno. Vaikka sitä on ollut nuori ja höpsö, huomaan kuitenkin olleeni fiksu ja aina ajatellut maalaisjärjellä. On mukavaa löytää itsensä teini-ikäisestä minusta.

Kirjoitin teininä päiväkirjaa melko harvoin, aina kun tapahtui jotain merkittävää. Kun elämä vei kemuista toiseen, kirjoitus jäi. Monesti myös onnellisena kirjoittaminen jää, mikä on harmi. Purettavaa ei löydy ja kirjoitus tuntuu turhalta. Täten rakastumisen myötä minun iso päiväkirjani kesti ikuisuuksia ja minä kasvoin huomaamatta. Liki viisi vuotta myöhemmin löysin kirjasta merkinnät siitä kuinka valmistauduin tulemaan äidiksi, hieman myöhemmin alkoi jakso jolloin päiväkirjoja alkoi täyttymään ahkerasti. Esikoinen oli haastava luonne alusta asti, aikaa oli kun majaili lapsen kanssa kotona, parisuhteessa oli omat haasteensa, elämässä oli omat haasteensa. Tuo jakso jatkuu edelleen. Kymmenen vuotta olen kirjoittanut melko ahkerasti tuntemuksiani päiväkirjojen sivuille. Päiväkirja lähtee jokaiselle reissulle mukaan ja kulkee aina käsiveskassa, koskaan ei tiedä milloin tulee tarve purkaa.

Kymmenen vuotta voisi olla raja vanhojen juttujen lukemiselle, mutta oikeasti niitä ei tarvitse lukea. Niitä ei kirjoiteta kenellekkään, ei muistoksi, eikä jaettavaksi. Päiväkirja on puolueeton ystävä, joka kuuntelee reagoimatta. Kuten olen kirjoittanut kymmenen vuotta sitten ”Hyvä kun aloitin kirjoittamaan, sain jopa hymyn huulilleni.” Terapiaa sanon mä!

#trendihaastaa

0

DSCF3711 DSCF3697 DSCF3712 DSCF3716

Olin istahtanut hammaslääkärin jälkeen työtuoliin kun sähköposti sanoi BLING ja Cloetta ilmoitti, että tuoteuutuuspaketti kolahtaa postilaatikkooni näinä päivinä. ”Jes, karkkia!” tokaisin suu puoliksi puutuneena.

Vielä en ole ehtinyt tutustua kauden karkkiuutuuksiin, vaan iskin silmäni raikkaaseen Jenkki-pussiin ja sen jälkeen hampaani purukumiin joka yllätti positiivisesti. Purukumin koostumus on aivan erilainen kun perinteisen vihreän spearmint Jenkin. Se on kuin sokerihuurteinen karkki joka tuntuu suussa siltä kuin ruokkisit kariesbakteereja juhlaillallisella.

Muistatteko te karkkipurkan ystävät kuinka lapsena tuli tunne, että on aivan pakko tunkea kolme hubbabubbaa suuhun tai rullata juicy fruit levyjä toinen toisensa perään hampaiden väliin. Koukuttava makeisen tunne joka haihtui karkkipurkasta nopeasti pois ja lisää oli saatava. Ksylitolikide Jenkin kanssa tulee sama fiilis, haluaisi uudelleen ja uudelleen kokea ensi kosketuksen ja ne ensimmäiset maut. Jenkki pitää kyllä makunsa tuttuun tapaa ihan hyvin, mutta tärkeitä tässä on se, että tuote on 100% ksylitolia.

Monet purkkauutuudet ovat hyvän makuisia, kuten sorbet sarjan vadelma, mutta niistä puuttuu raikkaus. Vahvat ”nenään menevät” purkat todella tuntuvat puhdistavilta, mutta kyllä tämä spearmintkin pääsee korkealle raikkausasteikoilla. Uusi purkkasuosikki on täten löytynyt!

 

1

_MG_1954 _MG_1915 _MG_1935 _MG_1942 _MG_1959 _MG_1963 _MG_1949

En harrasta uuden vuoden lupauksia. Koen valtavaa painetta tulevasta vuodesta ihan ilman lupauksiakin ja en lupaa itselleni mitään. Se on aivan turhaa. Jos lupaan olla syömättä karkkia, syön sitä heti samana päivänä ihan vaan siksi, että minä en minua määrää. Olen tainut avautua luokattoman huonosta itsekuristani täällä aiemminkin..

Muutoksen täytyy lähteä selkärangasta ja muutoksen täytyy olla armelias. Sen verran itseäni tunnen, että ehdottomat säännöt on tehty rikottaviksi. Mitä enemmän annan valtaa lipsua, sitä todennäköisemmin homma toimii.

Juon vettä hävettävän vähän. Siis naurettavan vähän, siis en liki ollenkaan. Olen aina vihannut vettä ja aktiviisesti juon sitä silloin kun on kuuma. Kyllä minullekkin tulee vastaan se piste jolloin vain vesi saa tukalan olon pois ja kroppa kertoo selkeästi, että tämä jano ei limua juomalla lähde. Kun ei liiku, sitä vaan melko harvoin törmää lähinnä kuumasta ilmastosta johtuvaan janoon täällä Suomessa.

Nyt kuitenkin uuden vuoden tienoilla minua alkoi ahistaa tämä veden juomattomuus. Päätäni on särkenyt ja vaikka tiedän, että pääkipu johtuu suurimmaksi osaksi niskojeni huonosta jamasta, niin jotenkin päädyin hoitamaan ongelmia vedellä. Vesi vanhin voitehista ja sitä rataa.. Tulin yksinkertaisesti pisteeseen jolloin tajusin, että elimistöni kuivuu ja haperoituu Coca Cola Zeron vaikutuksesta.

Törmäsin vedenjuonti aplikaatioon, latasin sen ja etsin netistä juomapulloa joka kulkisi töissä mukanani. Daily Water piippaa ajastamani aikataulun mukaisesti ja olen imuttanut tänä vuonna vettä enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Totesin neljän päivän jälkeen, että 2 litraa päivässä oli naurettava aloitus. Pissaan koko ajan, melkein taukoamatta ja mahani on turvonnut pallo. Kahdeksan lasin sijaan, olisi kannattanut aloittaa neljällä 2,5dl mukilla, mutta koska minulla on lupa lipsua, neljä lasia saattaa hyvinkin jäädä päivän saldoksi.

Lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että jos edes kolmena päivänä viikossa juon kaksi litraa vettä, se on hitokseen enemmän kuin viime vuonna. Saatoin ihan aikuisten oikeasti juoda välillä viikon aikana vettä vain suihkussa, kun sitä sinne ohi mennen valui. Päätin myös startata rehellisesti raa’alla vedellä, en lisää limeä/sitruunaa/kurkkua/kuplia koska sitten se maistuu pahemmalle tienpäällä ollessa. Ei sitä voi auton ratissa alkaa kurkkua leikkaamaan, yritän tottua veteen joka on mielestäni edelleen pahaa. Se ei maistu millekkään ja ruokajuomana se on kamalinta ikinä.

Jos juon Daily Water aplikaation tahtiin, olen niin täynnä vedestä, että limulle ei jää tilaa. En tosiaan ole ehdoton ja jos limua tekee mieli, juon ja vuorostaan vesilasi jää väliin. Pissaan koko ajan, joten konttorilla tulee todella paljon hyötyaskelia kun ravaan yläkerran vessaan puolen tunnin välein. Sain juuri kuulla, että jossain vaiheessa kroppa alkaa käyttää vettä ja pissahätä laantuu. Epäilen, rakkoni on minikokoa. Virtsan vaalentumisen ja limuhimon vähentymisen lisäksi en ole havainnut mitään merkittäviä muutoksia. Joskos se kuitenkin tekee tuolla elimistölle salaa gutaa..

Haaveilen päivästä jolloin hamuan vettä heti herättyäni ja pitkin päivää, ihan ilman aplikaatiota. Tajuan ettei sitä päivää välttämättä koskaan tule, mutta näin tammikuun puolessa välissä olen vielä motivoitunut ja se on paljon!

Kun googletin ”water bottle” löysin MASTERMARK puodin joka pääasiassa myy liike- ja yrityslahjoja mutta on viime syksynä avannut nettikaupan kuluttajille, sieltä löytyy myös tämä Eva Solon pullo johon iskin heti silmäni ja joka oli loppu liki joka paikasta, vaan ei Mastermarkista!

0