Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

DSCF4962 DSCF4967 DSCF4937 DSCF4880 DSCF4886 DSCF4903 DSCF4899 DSCF4928 DSCF5007 DSCF5003 DSCF5005 DSCF4939 DSCF4878 DSCF4950 DSCF4923 DSCF4908 DSCF4894 DSCF4992

 

Viime viikolla sain tosiaan nauttia yksinäisyydestä mielinmäärin Heinolassa. Fasiliteetit olivat kunnossa, siitä kiitos kuuluu tädilleni ja sedälleni. Smoiks!

Kirjani julkaistaan syksyllä ja oli pakko rykäistä neljän päivän kirjoitussetti kalenterista. Työhuonetoverini tokaisi, että vaikka joutuisin sanomaan kuvauskeikoille ei, se on silti parempi, että nyt hoidan kirjoitusurakan pois harteilta. Tajusin samointein, että hän puhuu asiaa ja kirjoitin kalenteriin tyhjälle viikolle jättikirjaimin HEINOLA.

Kipeänä ja tuskaisena kirjoitin, mutta jukoliste kirjoitin ne! Nyt on monta tuntia haastatteluita purettu ja yritetty vangita sieltä naisten tarinat talteen. Tekstit on lähetetty editoitavaksi ihanalle ja upealle ystävälleni Laura Frimanille, joka uskalsi lähteä projektiin mukaan. Viimeiset kuvat on melkein valittu ja kirja on taitossa toisella upealla ystävälläni Katja Lustilla, jonka kanssa saan pallotella ideoita samalla työhuoneella.

Kirjoitusprojektin jälkeen ei tullut tyhjiötä, eikä voittajafiilistä koska pätkät ovat vielä pahasti kesken ja vaativat vielä paljon työtä. Tänään kuitenkin valitsimme kuvan joka tulee näkymään kirjan markkinoinnissa, kun kuva oli käsitelty ja lähetetty taittajalle vatsaan muutti se tuttu tunne; jännitys! Ihan mieletön määrä perhosia muutti minuun ja he eivät meinaa poistua.

Voisin kirjoittaa tähän vielä toisen moisen yksinolosta, yksinäisyydestä ja ajatuksista jotka pääni sisällä juoksivat kun en kirjoittanut. Jääköön se toiseen kertaan. En muuten lukenut yhtään riviä noita kuvissakin näkyviä aikakauslehtiä, Netflix täytti vapaa-ajan silloin kun en syönyt tai saunonut. Ja vaikka toisin kuvittelin, ei sitä vapaa-aikaa juuri edes jäänyt. Onneksi en lähtenyt ulkomaille kirjaa kirjoittamaan, olisi jäänyt matkakohde tuntemattomaksi..

8

DSCF4855 DSCF4871 DSCF4873 DSCF4869 DSCF4863 DSCF4874

Kävin kuvaamassa erään kodin tulevaan Design Stories lehteen, enkä aavistanut kuinka ihon alle heidän asuntonsa meni.

Olen jollain asteella hyväksynyt kohtaloni; en saa pidettyä kasveja hengissä. Kaktukseni voi kuolla kuivumalla tai mätänemällä. Varmaa minun ja viherkasvini suhteessa on ainoastaan se, että kasvi kuolee ennenaikaisesti joka kerta. Luulen, että kukkien jatkuvalla tappamisella päädyin tilanteeseen jossa huomasin sanovani; en pidä viherkasveista, ne eivät kuulu sisustustyyliini. Heitin aikoinaan roskiin loputkin vielä hengissä pihisevät kukkaset ja olen tyytynyt tässä asunnossa pitämään hengissä ainoastaan kesän ajan pihakukkasia (joskin niitäkin välillä melko huonolla menestyksellä).

Löysin itseni pyörittämässä purnukoita keittiön String-hyllyllä ja miellyttävää kokoonpanoa ei löytynyt millään, ykskaks syttyi lamppu! KUKKA! KUKKAKUKKAKUKKA!!! Muistatteko vielä sen olohuoneen hyllyn joka kaunistui kirjoilla? Koin samanlaisen valaistumisen. Valitsin kukan täysin ulkonäön vuoksi, mutta kassalla kysellessäni hoito-ohjeita huokaisin helpotuksesta. Kultaköynnös saa kuivahtaa välillä, se kastellaan kerralla kunnolla ja sitten kun se näyttää nuupahtaneelta, sille kaadetaan kerralla kunnolla vettä. Minulla on nyt yksi kukka kotonani ja se saa täysin huomioni koska se on niin valtaisan sympaattinen, keväinen ja sitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle.

Enempää kasveja en kotiini kanna, vaan kuvauskohteessa niitä oli paljon. Ne olivat kauniita ja siellä oli String-hyllyllä myös kasvi. Alitajunta ohjasi kopioimaan loistokkaan idean ja en voisi olla tyytyväisempi!

8

_MG_7493

 

Leevi otti minusta kuvia. Ymmärrättekö nyt miksi kuvat joita minusta täällä esiintyy ovat selffieitä!? Haha.

Pukeudun yleensä tummiin väreihin koska öö; ylipainoinen. Musta kaventaa ja se on vissi. Välillä kuitenkin innostun ostamaan mukavia kuviollisia kuteita ja tämä on niistä viimeisin. Nämä vaatteet usein ostan ajatuksella ”voin pitää tätä kotona”. Sitten jos se sattuu olemaan aivan ihana ja mukava, niin kilot esiin tuova kuvioneule pääsee päälläni myös työhuoneelle. Se on käytännössä sama kuin olisi kotona.

Jos laihduttaisin 15 kiloa, en itseasiassa siltikään varmaan pitäisi villejä kuviotuotteita vaan vain malliltaan muitakin kuin kaapuja. Musta, harmaa ja tummansininen ovat mun värit, oli niitä liikakiloja tai ei.

7

Kuvankaappaus 2015-2-23 kello 16.43.45

Kun erosin pitkäaikaisesta parisuhteestani, ei siihen ollut yhtä syytä. Homma koostui monista pienen pienistä ja vähän isommista asioista. Yhdessä niistä tuli möykky johon lopulta ainoaksi ratkaisuksi jäi ero.

Ero ei sisältänyt draamaa vaan eri suuntiin lähdettiin sovussa. Niin teen nytkin kun seilaan Bellablogeilta ihan omille apajille kirjoittamaan juttujani. Eron jälkeen suhteet ystäviin, sukulaisiin ja tovereihin säilyivät, olisi siis aika mahtavaa jos te jatkossakin löytäisitte lötinäni.

Maaliskuun alusta elämäni käänteitä voi kurkkia osoitteesta

WWW.MUUTAMAHETKI.COM

Pysykää taajuuksilla!

 

Kuvan nappasin viime syksynä työmatkalla Turkin Antalyassa ja juttu löytyy parhaillaan myynnissä olevasta Matkailulehti Mondosta!

2

DSCF3803 DSCF3790 DSCF3798 DSCF3823 DSCF3833 DSCF3821 DSCF3849 DSCF3847 DSCF3837 DSCF3867 DSCF3855 DSCF3869

Mättösunnuntai oli törkein mättöfiesta kera pitsojen. Rasmus teki pizzapohjataikinan maitoon ja johonkin paahdettuun valkosipuliin. En ymmärrä. Maistui se vähän siitä läpi, täytyy myöntää. Höhö.

Täytteitä oli hirmuinen määrä, jokainen teki oman pitsan, kinkkupitsa oli lapsille ja vielä riitti yksi villikorttipitsa. Kuusi pitsaa, reilut viisi päätyi napoihimme ja kaikki olivat siinä vaiheessa aivan ähkyissä. Sopiva määrä justiinsa!

Oma hittipitsani on tonnikala-ananas-feta ja neljäntenä täytteenä fiiliksestä riippuen punasipuli, rucola tai tomaatti. Tein jälleen sellaisen pitsan jossa neljäs täyte oli marinoidut punasipulit; jestas että toimi! Minulle nauretaan pitsani vuoksi, kun en suostu tekemään tai tilaamaan pitseriassa muunlaista. Maistoin kaikkia tekemiämme pitsoja ja omani oli paras. Mitäs sitä parasta vaihtamaan! Toki muutkin olivat hyviä ja esimerkiksi Skifferissä syömäni mansikka-vuohenjuustopitsa oli aivan hitti. Maistan uusia mielelläni mutta riskiä en ota jos nälkä on kurniva ja haluaa varmasti taatun pitsanautinnon.

Meidän mättösunnuntait sisältää toki lapsia, kaikkiaan viisi kakrua melskaa olkkarissa ja ravaa keittiössä kun yritämme syödä. Yhteisinä ruokapäivinä lapset saa ekan kattauksen tai vaihtoehtoisesti ovat syöneet muuta ruokaa aiemmin. Meidän mättösunnuntai ei siis todellakaan ole rauhallinen aikuistensetti, vaikka aiemmista kuvista on niin saattanut päätellä. Täällä mennään ihan täydellä jengillä, kesken ruokailun kinaamisia ratkoen.

Tänä sunnuntaina mättöilyä ei jaksanut kukaan. Me palasimme Rasmuksen kanssa kylpyläviikonlopulta sukuvisiitin kautta ja päädyimme tekemään avocadosurvosta leipiemme päälle, ihan kahden. Teimme myös pesän olohuoneeseen. Olen kaavaillut uuden sohvan hankkimista koska kolmen istuttava nahkasohva ei meinaa pitää sylissään edes meitä kahta. Vielä ei ole löytynyt sopivaa kalustetta joten kaivoimme kaapista ilmapatjan ja olemme löllineet lapsetta sunnuntaita olkkarin lattialla. Lievä darra miehen kainalossa, melkein tulee väristykset viime vuoden yksinäisistä sunnuntai-illoista.

3

DSCF3974 DSCF4015 DSCF3900 DSCF4054 DSCF3949 DSCF3928 DSCF3912 DSCF3875

Tänään Teurastamolla meillä oli massut pullollaan jauhelihaa. Aloitimme hommat Hanna Gullichsenin  kolmannen ruokakirjan parissa. Olen päässyt mukaan Safkaa -kirjoista tutun naisen juoniin monellakin tapaa tämän vuoden puolella ja kuukauden sisään kuvaamme kaksikin keittokirjaa.

400g on omistettu suomalaisten suosikkiherkulle, jauhelihalle. Kuvaajan kommentti; haastava ruoka ulkomuodoltaan. Kuvat kulkevat askeettista ja rehellistä linjaa. Haastavuudesta huolimatta Hannan kanssa duuni toimii ihanasti ja tuntuu siltä kuin olisin kotona.

Melkein kaikista kuvista kiitos uudelle harjoittelijalleni, Villelle!

0

DSCF3632 DSCF3627 DSCF3630 DSCF3634 DSCF3635

Olen järkyttynyt. Kymmenen vuotta olen kuvitellut olleeni hyvin ujo teini-ikäinen mutta lukiessani päiväkirjaani sain aivan toisenlaiset muistot mieleen. Päiväkirjoissahan on se juttu, että niitä ei lueta jälkikäteen. Kukaan ei koskaan saa lukea niitä. Päiväkirja on terapeutti jolla on vaitiolovelvollisuus. Tämä ei johdu salaisuuksista joita sinne mukamas kirjoitetaan vaan päiväkirja on mielen tyhjentämistä. Kynän kautta purkautuu mieli, saa jäsenneltyä ajatuksia ja niitä ei lueta uudelleen. Kun muste on kuivunut saattaa mieli olla jo muuttunut. Joskus sitä oivaltaa asian juuri kun on saanut sen paperille. Kynään saatetaan tarttua kun itkettää, kun on raivoissaan tai kun on onnensa kukkuloilla. Tartun kynään myös kun on tylsää. Mutta tekstejä ei lueta jälkikäteen.

Trendi ja Lily haastoivat avaamaan teini-iän päiväkirjat ja tässä sitä nyt ollaan, valaistuneena. Joko olen sujuvasti valehdellut päiväkirjalleni tai sitten todella on totta, että minä olen soitellut pojille ja tekstaillut menemään kuin mikäkin gigolo. Räjähtelin nauruun lukiessani 15-vuotiaan Kaisun kirjoituksia, miten paljon tunteita, miten paljon ihastuksia, miten paljon analysointia. Miten paljon tarinoita! Kun nyt kirjoitan, kirjoitus on pomppivaa purkamista. Viisitoista vuotta sitten kirjoitin kronologisesti illan tapahtumista, vaan on sinne rustattu muutakin! Muun muassa lista pojista. Taulukossa on arvioitu kouluarvosanoin pojan ulkonäkö ja luonteen kivuus, taulukkoon on myös merkattu onko poika ollut vain ihastus (I) vai onko hänen kanssaan tapahtunut jotain (T), seurustelusta pompsahti toki (S).

Vaikka omia juttuja ei luettu uudelleen, päiväkirjaa kuitenkin jaettiin lähimmille. Muistan muun muassa jakaneeni neitsyyden menetyksen bestiksilleni käskemällä lukea ”tuosta”. Miten kätevää! Ei hävettänyt kuin ihan vähän lukea sitä tarinaa näin vuonna 2015. Päiväkirjassani on myös silloisen parhaan ystäväni Sonjan (jolle edelleenkin kerron IHAN KAIKEN) vierailukirjoituksia. Oli täysin normaalia aloittaa yökyläily vaihtamalla päiväkirjoja. Mitä sitä kertomaan peräkkäin viime viikon tapahtumia kun pystyi käyttämään ajan tehokkaasti ja lukemaan tarinat yhtäaikaa. Sen jälkeen toisen päiväkirjaan kirjoitettiin terveisiä.

15-vuotiaana päiväkirjaan liimailtiin myös huonoja sarjakuvia ja pändikuvia yhtyeestä jota en kuunnellut, mutta kun kuva oli niin hieno. Vaikka sitä on ollut nuori ja höpsö, huomaan kuitenkin olleeni fiksu ja aina ajatellut maalaisjärjellä. On mukavaa löytää itsensä teini-ikäisestä minusta.

Kirjoitin teininä päiväkirjaa melko harvoin, aina kun tapahtui jotain merkittävää. Kun elämä vei kemuista toiseen, kirjoitus jäi. Monesti myös onnellisena kirjoittaminen jää, mikä on harmi. Purettavaa ei löydy ja kirjoitus tuntuu turhalta. Täten rakastumisen myötä minun iso päiväkirjani kesti ikuisuuksia ja minä kasvoin huomaamatta. Liki viisi vuotta myöhemmin löysin kirjasta merkinnät siitä kuinka valmistauduin tulemaan äidiksi, hieman myöhemmin alkoi jakso jolloin päiväkirjoja alkoi täyttymään ahkerasti. Esikoinen oli haastava luonne alusta asti, aikaa oli kun majaili lapsen kanssa kotona, parisuhteessa oli omat haasteensa, elämässä oli omat haasteensa. Tuo jakso jatkuu edelleen. Kymmenen vuotta olen kirjoittanut melko ahkerasti tuntemuksiani päiväkirjojen sivuille. Päiväkirja lähtee jokaiselle reissulle mukaan ja kulkee aina käsiveskassa, koskaan ei tiedä milloin tulee tarve purkaa.

Kymmenen vuotta voisi olla raja vanhojen juttujen lukemiselle, mutta oikeasti niitä ei tarvitse lukea. Niitä ei kirjoiteta kenellekkään, ei muistoksi, eikä jaettavaksi. Päiväkirja on puolueeton ystävä, joka kuuntelee reagoimatta. Kuten olen kirjoittanut kymmenen vuotta sitten ”Hyvä kun aloitin kirjoittamaan, sain jopa hymyn huulilleni.” Terapiaa sanon mä!

#trendihaastaa

0

_MG_1954 _MG_1915 _MG_1935 _MG_1942 _MG_1959 _MG_1963 _MG_1949

En harrasta uuden vuoden lupauksia. Koen valtavaa painetta tulevasta vuodesta ihan ilman lupauksiakin ja en lupaa itselleni mitään. Se on aivan turhaa. Jos lupaan olla syömättä karkkia, syön sitä heti samana päivänä ihan vaan siksi, että minä en minua määrää. Olen tainut avautua luokattoman huonosta itsekuristani täällä aiemminkin..

Muutoksen täytyy lähteä selkärangasta ja muutoksen täytyy olla armelias. Sen verran itseäni tunnen, että ehdottomat säännöt on tehty rikottaviksi. Mitä enemmän annan valtaa lipsua, sitä todennäköisemmin homma toimii.

Juon vettä hävettävän vähän. Siis naurettavan vähän, siis en liki ollenkaan. Olen aina vihannut vettä ja aktiviisesti juon sitä silloin kun on kuuma. Kyllä minullekkin tulee vastaan se piste jolloin vain vesi saa tukalan olon pois ja kroppa kertoo selkeästi, että tämä jano ei limua juomalla lähde. Kun ei liiku, sitä vaan melko harvoin törmää lähinnä kuumasta ilmastosta johtuvaan janoon täällä Suomessa.

Nyt kuitenkin uuden vuoden tienoilla minua alkoi ahistaa tämä veden juomattomuus. Päätäni on särkenyt ja vaikka tiedän, että pääkipu johtuu suurimmaksi osaksi niskojeni huonosta jamasta, niin jotenkin päädyin hoitamaan ongelmia vedellä. Vesi vanhin voitehista ja sitä rataa.. Tulin yksinkertaisesti pisteeseen jolloin tajusin, että elimistöni kuivuu ja haperoituu Coca Cola Zeron vaikutuksesta.

Törmäsin vedenjuonti aplikaatioon, latasin sen ja etsin netistä juomapulloa joka kulkisi töissä mukanani. Daily Water piippaa ajastamani aikataulun mukaisesti ja olen imuttanut tänä vuonna vettä enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Totesin neljän päivän jälkeen, että 2 litraa päivässä oli naurettava aloitus. Pissaan koko ajan, melkein taukoamatta ja mahani on turvonnut pallo. Kahdeksan lasin sijaan, olisi kannattanut aloittaa neljällä 2,5dl mukilla, mutta koska minulla on lupa lipsua, neljä lasia saattaa hyvinkin jäädä päivän saldoksi.

Lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että jos edes kolmena päivänä viikossa juon kaksi litraa vettä, se on hitokseen enemmän kuin viime vuonna. Saatoin ihan aikuisten oikeasti juoda välillä viikon aikana vettä vain suihkussa, kun sitä sinne ohi mennen valui. Päätin myös startata rehellisesti raa’alla vedellä, en lisää limeä/sitruunaa/kurkkua/kuplia koska sitten se maistuu pahemmalle tienpäällä ollessa. Ei sitä voi auton ratissa alkaa kurkkua leikkaamaan, yritän tottua veteen joka on mielestäni edelleen pahaa. Se ei maistu millekkään ja ruokajuomana se on kamalinta ikinä.

Jos juon Daily Water aplikaation tahtiin, olen niin täynnä vedestä, että limulle ei jää tilaa. En tosiaan ole ehdoton ja jos limua tekee mieli, juon ja vuorostaan vesilasi jää väliin. Pissaan koko ajan, joten konttorilla tulee todella paljon hyötyaskelia kun ravaan yläkerran vessaan puolen tunnin välein. Sain juuri kuulla, että jossain vaiheessa kroppa alkaa käyttää vettä ja pissahätä laantuu. Epäilen, rakkoni on minikokoa. Virtsan vaalentumisen ja limuhimon vähentymisen lisäksi en ole havainnut mitään merkittäviä muutoksia. Joskos se kuitenkin tekee tuolla elimistölle salaa gutaa..

Haaveilen päivästä jolloin hamuan vettä heti herättyäni ja pitkin päivää, ihan ilman aplikaatiota. Tajuan ettei sitä päivää välttämättä koskaan tule, mutta näin tammikuun puolessa välissä olen vielä motivoitunut ja se on paljon!

Kun googletin ”water bottle” löysin MASTERMARK puodin joka pääasiassa myy liike- ja yrityslahjoja mutta on viime syksynä avannut nettikaupan kuluttajille, sieltä löytyy myös tämä Eva Solon pullo johon iskin heti silmäni ja joka oli loppu liki joka paikasta, vaan ei Mastermarkista!

0