Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Olen itse hieman all over the place -ihminen ja tuumaillut viime aikoina; onko käsitykseni tehokkuudesta pielessä? Kenties elämässä on usein päiviä, jolloin olenkin tehokkaan sijaan puuhastelija – ihminen joka tekee kuutta asiaa yhtä aikaa, eikä oikein kykene keskittymään kunnolla mihinkään. Sen vuoksi tunsin yhtä aikaa suurta hämmennystä ja ihastusta, kun keramiikkataiteilija ja muotoilija Laura Itkonen, 37, vastasi kysymykseeni ”Mitä muuta teet tällä hetkellä?” –– ”Haluan nyt keskittyä vain näihin purnukoihin.”

Nopealla tulkinnalla ajatus kuulostaa puuhastelijan korvaan tylsältä, mutta kun Laura alkoi avata purkkien maailmaa ja täydellisyyteen pyrkimisestä, mielenkiinto heräsi. Hänellä on intohimo ja se on tutkimustyö, jonka myötä purkit ovat tai ainakin tulevat olemaan täydellisiä. Niissä yhdistyy veistoksellinen taide ja käytännöllisyys, asiat jotka ovat muotoilija-taiteilijan peruselementit. Kun sukelsimme syvemmälle, huomasin, että keskittyminen purkkeihin oli sinä päivänä päälimmäisenä mielessä, mutta Lauran verkot ovat laajasti vesillä ja päivät täyttyvät monenlaisista projekteista. 

Itkosen polku muotoilijaksi starttasi aikoinaan valokuvauksesta, jonka hän lopulta koki hieman liian tylsäksi, piti päästä tekemään omilla käsillä. Hän viihtyi pimiössä, mutta digitaalinen aikakausi oli saapunut, eikä se motivoinut. Luovuus ja visuaalisuus olivat Laurassa, mutta alasta ei ollut varmuutta. Tammelan käsi- ja taideteollisessa Laura tuotti kolme vuotta keramiikkaa tekemisen ilosta – oma materiaali oli löytynyt. Saven plastisuus ja teosten kolmiulotteisuus kiehtoi. 

Yliopistossa ahdistus tavaran tuottamisesta maailmaan ajoi ajattelemaan ja Itkonen pohti opintojen ohessa paljon miksi ja mitä teen. Ajatus käytännöllisyyden ja kauneuden yhdistämisestä voimistui. Valmistumisen jälkeen Laura ajautui päivätyöhön tuottamaan muotialan yritykselle graafista ja visuaalista suunnittelua.Hän viihtyi, mutta aikaa taiteelle ja muotoilulle ei oikein jäänyt. Elämä toi nurkan takaa surullisen herätyksen. Itkonen oli seurannut vierestä kuinka hänen äitinsä eli sitku-elämää, aina kuolemaansa asti. Äidin tarina ravisti ja Laura tajusi haluavansa toteuttaa unelmansa nyt, eikä huomenna. Hän irtisanoutui, päätti panostaa intohimoonsa ja purkkien tarina sai alkunsa.

Itkosella on alusta asti ollut agenda; menestyä omillaan muotoilijana. Hän verkostoituu, tietää, että markkinat ovat pitkälti ulkomailla ja tekee paljon kaupallisuuden eteen. Käsintekijänä voi elää mukavasti Suomessa, mutta se vaatii tekijältä paljon muutakin, kuin kädet savessa istumista. Laura nauttii työn monipuolisuudesta, eikä sulje kutsuvia, avoimia ovia edestään. Hän kuitenkin uskoo aitoihin kohtaamisiin, eikä pakota tilanteita. Toimintatavalla löytyy asiakkaat, jotka ovat aidosti kiinnostuneita Lauran tuotteista ja taiteesta.  

Itkonen tekee oman tuotannon lisäksi tilaustöitä. Joskus hänestä tuntuu, että sovitut työt puskevat inspiraation tielle. Luovat ideat eivät usein kysy aikaa, eivätkä paikkaa. Eniten Laura kaipaakin lisää aikaa, jolloin hän voisi toteuttaa kaikki pään sisältä kumpuavat ideat.

Lauran kohtaamisesta on jo tovi. Instagramin puolelta (@laura_itkonen) huomasin, että purkit ovat saaneet seuraajan, uunista on juuri tullut ulos pieni maljakko. Se on kehitysvaiheessa ja Lauran työtavan tuntien, menee vielä hetki kunnes vaasi on valmis maailmalle. Sitä odotellessa Itkosen taidetta ja täydelliseksi kehittyneitä purkkeja löytyy muutamilta jälleenmyyjiltä (esimerkiksi Studio Viivi // http://studioviivi.com) ja Lauran verkkosivuilta osoitteesta http://lauraitkonen.com 

Itkonen löytyy myös //

Kööpenhaminen Chart Art Fair -messut elo-syyskuun vaihteessa // Uumarket http://uumarket.fi
Habitare 11.-15.9 // oma osasto Talentshopissa.
Lontoon Designviikko 11.-22.9 // Nid Designstore Showroom http://nidstore.com/en

0

Rakastan tavata ihmisiä, jutella heidän työstään ja kertoa heidän tarinan kuvin ja sanoin teille. Toivottavasti te olette tästä yhtä innoissanne – koska haluan tehdä tätä koko ajan enemmän ja enemmän. Siksi nimeän taiteeseen liittyvät henkilökuvat jatkossa samalla tittelillä ”Muovaavat muotoilijat”. Vaikka toinen tuntee itsensä taiteilijaksi, toinen muotoilijaksi, toinen tekijäksi, he kaikki muovaavat muotoja tavalla tai toisella. Minulle saa vinkata taiteilijoista, joiden tarinan haluaisitte kuulla! Nyt tutustutaan muotoilijaan, jonka teos Henkipullo kosketti minua kovasti.  Katri-Maria Huhtakallio, 35, kertoo lasihytistä Suomenlinnassa ja minä mietin maisemaa Muumeissa, niin satumaiselta ja mystiseltä lasinpuhallus kuulostaa. Kuinka lasinpuhaltajasta tuli keramiikkataiteilija, entä kumpaa hän rakastaa enemmän? Helsinkiläinen Huhtakallio mietti lukion jälkeen mitä lähtisi opiskelemaan ja löysi pian Ikaalisten lasiopinnot. Katri-Maria hyppäsi tuntemattomaan ja kolme vuotta koulussa lasin parissa vei täysin mukanaan; materiaali tuntui mielenkiintoiselta. Hän rakastui lasiin ja päätyi koulun jälkeen yhden Suomen arvostetuimman lasinpuhaltajan, Jaakko Liikasen assistentiksi Riihimäelle. Huhtakallio summaa työpaikan olleen upea mahdollisuus, mutta vuoden jälkeen hän väsyi pitkään työmatkaan ja hieman työhönkin. He toteuttivat isojen asiakkaiden tuotteita, joten työstä puuttui oma luominen. ”Tunsin olevani tuossa vaiheessa hieman hukassa. Olin uppoutunut koulussa opintoihin täysin, enkä ollut aivan varma mitä haluaisin tehdä työkseni. En ollut valmis asettumaan paikoilleni.” Katri-Maria summaa.     Vuoden ajan hän opiskeli tekstiilialaa, mutta haki samalla silloisen Taikin keramiikka- ja lasitaiteen linjalle. ”Vaikka minusta ei tullut pukuompelijaa, se vaihe tuntui kohtalokkaalta. Vuoden ajalta minulle jäi hyvin tärkeitä ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Opin myös kaavoittamaan, mistä on ollut myöhemmin hyötyä myös veistosprojekteissa.” Taikissa Huhtakallio ajatteli jatkavansa rakkaan lasin parissa, mutta löysi yllättäen yhteyden keramiikkaan. Polttavalla lasilla on oma tahto, nyt hän survoi kädet saveen ja pystyi tuntemaan materiaalin sormissaan. Pikkuhiljaa myös taide alkoi tunkeutua Huhtakallion reviirille. Hän etsi omaa tyyliään ja huomasi maisteria tehdessään hakeutuvansa taiteen laitoksen kursseille, vaikka opiskeli muotoilua. ”Yliopisto-opintoni kestivät kymmenen vuotta ja minulle se oli paras tie. Sain välissä kylläkin kaksi lasta ja pidin taukoa opinnoista. Kymmenen vuoden aikana kypsyttelin ja kokeilin erilaista juttuja – etsin suuntaa, ja se tuotti tulosta.” Sitten veistoksia alkoi syntyä. Katri-Maria löysi aiheet, pinnat ja oman kädenjäljen. Epävarmuus väistyi, kun palaute oli positiivista ja tunne oikeasta tiestä vahvistui. Huhtakallio yhdistää töissään henkilökohtaisia kokemuksia kansanuskomuksiin ja tarinoihin, jotka häntä inspiroivat. Veistokset käsittelevät usein erilaisia tunteita ja pelkoja.     ”Tapani työskennellä on toisinaan jopa terapeuttista. Materiaalin luonne vaikuttaa teoksen muovautumiseen. Aloittaessani teoksella on lähtökohta ja voin nähdä sen kuvina mielessäni, mutta en juurikaan luonnostele etukäteen. Annan intuition ohjata työskentelyä.” Katri-Marian työt syntyvät tehdessä. ”Teen ja poistun. Palaan työn äärelle ja edistän sitä taas hieman. Jos liian kauan tuijottaa samaa teosta, sille sokeutuu. Siksi työstän usein vähintään kahta teosta samanaikaisesti, jotta toisen voi pitää välillä piilossa.” Kun kaikki menee putkeen, tunnelma on Huhtakallion mukaan mieletön. “Toki sekä keramiikka, että lasi voivat nostaa paljonkin verenpainetta.” Katri-Maria nauraa ja mainitsee, että lasi on selvästi haastavampi materiaali. ”Lasi voi pistää vastaan, sulaa liian nopeasti tai jäähtyä väärästä kohdasta. Virheitä on myös vaikea korjata jälkikäteen. Sen kanssa täytyy toimia nopeasti, kun taas keramiikka vaatii aikaa.” Hän tuntuu kuitenkin nauttivan haasteesta. “Materiaaleilla on erilainen luonne. Lasinpuhallus on kuin tanssia ja savityö meditaatiota.” Taiteellisen työnsä ohessa Huhtakallio työskentelee Annantalon taidekeskuksessa. Hän myös viihtyy jatkuvasti lasin parissa, vuokraamalla lasihyttiä kolmesta viiteen kuukauteen vuodessa ja unelmoi joskus omasta hytistä. “Siihen kuitenkin tarvitsisi hyvän porukan, koska on liian riskiä hankkia tilaa ja laitteita vain itselleen. En myöskään haluaisi sitoutua pelkästään yhteen materiaaliin – päinvastoin – haluaisin oppia vielä paljon uusiakin!” Toisinaan Katri-Maria miettii lasin ja keramiikan yhdistämistä mutta ei näe sitä välttämättömyytenä. Molemmat materiaalit tuntuvat omilta, eikä Huhtakallio osaa sanoa kumpi on rakkaampi. Eikä tarvitsekaan – olen varma, että jonain päivänä näen työn, jossa hän on yhdistänyt täydellisesti nämä kaksi rakasta materiaalia. Uusia innovaatioita odotellessa Katri-Marian teoksia voi ihastella ja hankkia Ornamon teosmyynnistä Kaapelilta 8.-17.3. Sekä Helsingin taiteilijaseuran taidelainaamosta (Rikhardinkatu 3). Suomenlinnassa puhallettuja tuotteita myy tällä hetkellä Ruuk Store Kellokosken Ruukilla. Toukokuun 17. päivä Suomen käsityön museossa, Jyväskylässä aukeaa keramiikkataidetta esittelevä ryhmänäyttely, jossa myös Huhtakallio on teoksineen mukana. Katri-Marian löytää Instagramista @katrimariahuhtakallio ja kannattaa ottaa myös haltuun Ruuk Storen tili (@ruuk.store), siellä on muitakin mahtavia juttuja! KATRI-MARIAN PORTFOLIO  ]]>

3

  Saija Halko astui työväenopiston keramiikkakurssille ja rakastui – saveen. Ajantaju hävisi ja materiaali vei mukanaan. Halko pääsi opiskelemaan Aalto yliopistoon ja alkoi keskittymään täysillä keramiikkaan ja luottamaan omaan vaistoon. Syntyi kädenjälki, joka on täydellinen, pehmeä ja kaunis. Nämä samat elementit huokuvat vaatimattomasta Saijasta, joka ei taida itse edes hiffata kuinka upeita luomuksia hänen sirot sormet valmistavat. Niin upeita, että Saijan astioita löytyy muun muassa Kansallismuseosta ja huippusuositusta Grön-ravintolasta. Saija toteuttaa unelmaansa ja työskentelee alalla, jolla itsensä elättäminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Aallossa Saijalla on maisterin rippeet jäljellä. Hän oli viimeisten onnekkaiden opiskelijoiden joukossa, jotka pääsivät keramiikan ja lasitaiteen linjalle. Nykyään linja on lakkautettu ja useat keraamikot harmittelevat asiaa. ”Taiteilijat ymmärtävät, että työllistyminen alalta on haastavaa, mutta linjalla oli hyvin pitkä ja arvokas historia. Nyt tieto ei enää vaihda samalla tavalla omistajaa.” Halko summaa. Ajoitus oli kohdallaan, mutta harmonisten astioiden muotoiluun tarvitaan muutakin. Tietoa, taitoa ja esteettistä silmää. Mutta mikä niistä Saijan astioista tekee niin kevyitä ja sileitä, ne ovat kuin suoraan tehtaalta! Vähänkin keramiikan kanssa työskennelleet sen tietävät heti: kipsimuotit. ”Muoteilla saa toistettua samaa muotoa useita kertoja. Valuissa näkyy keveys ja skarppius. Dreijaaminen vaatisi isommissa tuotannoissa aivan hirmuisesti työtä.” Hirmuisesti työtä on älyttömän paljon, koska kipsimuoteillakin tekeminen on melko köykäistä. Keramiikka on laji, jossa maltti on valttia ja oikeastaan ainoa vaihtoehto. Mikäli Saija haluaa tehdä tilaajalle 50 kulhoa, hän valmistaa 3-5 muottia ja yhdestä muotista tulee päivän aikana 3-4 kulhoa. Sen jälkeen ne kuivuvat ja menevät polttoon. Mikäli tuotteeseen tulee lasite, on vielä dipattava tuotteet lasitteeseen yksittäin ja poltettava uudelleen. Halkon teokset ovat eittämättä upeita, mutta keraamikkona työskentely vaatii muutakin – muun muassa tuuria ja markkinointia. Ura urkeni kun helsinkiläisen Lokal-liikkeen Katja Hagelstam otti Saijan teoksia myyntiin ja sitä reittiä tuotteet levisivät kuvauslainojen kautta lehtiin ja ihmisten tietoisuuteen. Aistin Saijasta, että hän ei kuitenkaan jää tuleen makaamaan. Tilaustyöt ovat toki keramiikkataiteilijalle upeita mahdollisuuksia ja mahdollistavat työn tekemisen, mutta Halko haluaisi tehdä myös taiteellisia projekteja – jotain muuta kuin käyttöesineitä. ”Olisi ihanaa suunnitella ilman rajoitteita. Astioita suunnitellessa on aina mietittävä esineen kestävyyttä ja toimivuutta. Haluaisin herkutella materiaaleilla ja muodoilla oikein kunnolla.” Toivon todella, että printtejäkin suunnitellut taiteilija heittää kunnolla vapaalle ja antaa muotojen vain tulla. Niitä luomuksia löytyy varmasti tulevaisuudelta minun olohuoneen hyllyltä. Sitä ennen tuotteita voi löytää kevään myötä Saijan sivuilta SAIJAHALKO.COM  ]]>

5

”Keraamikolla on yhteys tuotteeseen ja se välittyy ostajalle.” 

  Riihimäellä, keraamikon työhuoneella tuoksui tutulta. Kuivan saven pölyä oli ilmassa, tasoilla ja lattialla. Hyllyt pursusivat muoteista, tuotteita oli rullakossa kuivumassa, uunista nostettiin pöydälle lämpimiä lautasia ja toinen rullakko veti sisälleen valmiita töitä kulhoista taideteoksiin. Aivan kuten keramiikkakurssillani viime keväänä. Anni Paunila on keraamikko, joka tuli minun tietoisuuteni isosta teekupista. Tre-kauppa jälleenmyy muun muassa Paunilan 3,5 desin teekuppia, josta tuli melko nopeasti lempimukini. Paunila tekee kuitenkin paljon muutakin. Sukelsimme Annin kanssa keramiikan maailmaan ja mietimme – miksi juuri nyt kaikki hamuamat koteihinsa kotimaista keramiikkaa.    

”Meistä jää jäljelle vain keramiikkaa. Tuli tekee savesta ikuista, kiveä joka ei maadu.”

  Olen kerännyt sarjoja. Olen saanut lahjaksi sarjoja. Joinain jouluina paketista on nostettu kuusi mukia, kuusi lautasta. Arabiaa. Katan pöydän useammalle kuin kuudelle ihmiselle ehkä kerran vuodessa. Kuka on iskostanut meidän päähän sen, että kaapeissa pitää olla neljä, kuusi tai kahdeksan samanlaista mukia, lasia tai lautasta? Rakastan astioita, mutta onko minulla aivan pakko olla kuusi samanlaista? Huomasin kyllästyväni ja kyllästyminen tuli ilmoille samoihin aikoihin, kun studio keramiikka alkoi yleistyä design puodeissa. Kotimaisia tekijöitä alettiin nostaa esiin ja valikoimat monipuolistuivat. Kenties keraamikot oppivat markkinoimaan, kenties trendi tuli maailmalta. Kenties ihmisille tuli tarve poiketa valtavirrasta.

”Ihmisillä on primitiivisiä tarpeita tässä kulutusjuhlan keskellä. Tulee tarve kestävyydelle.”

  Maailman meno on siis ajanut meidät tähän – alkukantaisuuden äärelle. Haluamme yksilöllisiä tavaroita, jotka kestävät. Toki Arabiat kestävät samalla tavalla, toisinaan jopa paremmin, mutta yksilöllisyyttä niistä ei juuri löydy. Kun ostan keramiikkaa, kulhot ovat juurikin yksilöitä ja niistä huokuu rakkaus. Ostan yhden mukin Paunilalta, toisen Johanna Ojaselta. Mukeissa näkyy kädenjälki, se jonka teollisuus on huolella tuotteistaan poistanut.

”Tuotteista tulee tunteettomia esineitä, joita ei kukaan kaipaa.” 

    Suomessa ei ole samanlaista keramiikan historiaa, kuten Ruotsissa ja vaikka Tanskassa. Täällä ei ole siemailtu 1800-luvulla posliinikupeista, ylellinen posliinihistoria uupuu. Paunila on opiskellut Taikissa linjalla jota ei enää ole. Häntä harmittaa, että vanhat perinteet ovat uusien tekniikoiden myötä unohdettu ja koulutuksissa ei enää opeteta samoja asioita kuin hänelle. Keramiikka on ennen kaikkea tekniikkalaji. Toisinaan juuri se tulee luovuuden tielle. Keramiikka ja etenkin lasittaminen on kemiaa. Miten värit ja savi reagoi keskenään – yllättää toisinaan vanhankin tekijän. Joskus yllätykset ovat pettymyksiä, toisinaan on vahingossa luonut jotain mielentöntä. Keramiikkataide ja veistokset nostavat myös päätään Suomessa. Paunila onkin työstänyt isoja teoksia haluttujen käyttötavaroiden rinnalla jo tovin. Kun pyörin Riihimäellä Paunilan työhuoneella, pystyin kuvittelemaan kuinka aika juoksisi varkain käsien ollessa savessa. Kuinka ajatukset pyörisivät muovattavan materiaalin ympärillä ja muu maailma poistuisi päästäni.  

”Kermiikkaa on tehty 10 000 vuotta. Se on osa ihmistä ja meillä on suorastaan geneettinen tarve työntää kädet saveen. Se on terapeuttista ja pyhää.”

  Anni työstää keramiikkaa kuuden lapsen kasvattamisen ohella ja on mukana monenlaisessa. Kursseja, tilaustöitä, ravintola-astioita, pientuotantoa, omia taiteellisia töitä.. Hän on tehnyt 2000-luvun alussa kuppeja joissa oli värillinen sisus, ollut edellä aikaansa monessa ja nyt hänen 3,5 desilitran mukit ovat koko ajan loppu. Annilla, mutta myös monilla muilla keraamikoilla menee lujaa ja siitä olen varsin onnellinen. Käsintekemistä on syytäkin arvostaa. Paunila dreijaa ison kulhon hetkessä, mutta siihen vaaditaan vuosien treenaus ja märkä savikulho on prosessin alku. Vasta monta vaihetta ja päivää myöhemmin sen saattaa asiakas asettaa pöydälleen.   Annin löytää Instagrammista ja häneen voi olla yhteydessä, mikäli mielii oppia keramiikan saloja tai himoitsee hänen tuotteitaan. Toki voit myös metsästää TRE:stä Mikonkadulta (Helsinki) isoja kuppeja, saatat hyvällä tuurilla ehtiä nappaamaan omasi.]]>

8