Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Chisu – Momentum

Jokainen jättäjä (ja miksi ei jätetty myös) voi samaistua tähän kappaleeseen. Tiettävästi en itse ole parhaillaan eron partaalla, mutta tämä kappale herättää kyllä tunteita joka suuntaan.

Chisu itse herättää minussa myös tunteita useaan suuntaan. En varsinaisesti kuuntele artistia, mutta muutama kappale on iskenyt. Tämän kappaleen sanoman lisäksi iskee jälleen hieman oudompi rytmitys ja kikkailut – aina mielenkiintoisempaa.

”Kerron etten ole sun, etkä sä ole enää mun.”

]]>

FS 2019

Tuuli – Pariisin Kevät

Hän tuli ulos viime viikolla ja satuin kuulemaan hänet radiosta sillä hetkellä. Osui ja upposi.

Pariisin kevät on minulle bändi, joka iskee ja ei iske. Tuuli on hieman erilaista, elektronisempaa, mutta ennen kaikkea Pariisin keväässä iskut tulee lyriikoiden kautta. Tässä kappaleessa toistetaan ”Anna sun pään räjähtää mun syliin kappaleiksi” – hetkeen en ole ajatellut mielikuvaa niin paljon kuin tuota. Kaunis, herkkä kappale ja lyriikoiden lisäksi tässä kappaleessa on ihana poljento. Eikä tuon Arto Tuunelan äänessäkään moitittavaa ole, kerrassaan upea. Varma korvamato, joka saa mieluusti korvassa majaillakin.

]]>

Tällä hetkellä mulla soi ripiitillä seuraavanlaiset kipaleet. Nautihan sinäkin!

Edelleen Edellä – MKDMSK Your Dog – Soccer Mommy Kenkäkaverukset – Karina We Appreciate Power – Grimes, HANA Tule Kesäyö – J.Karjalainen To Live a Life – First Aid Kit Our Bodies – She Keeps Bees

Kaikki löytyy Spotifysta ja myös Muutaman Hetken -listalta –> Laita follaukseen!

]]>

FS 2018

Käärmeen sisällä – Ruusut

Tovi siinä meni, kuten Reginankin kanssa aikoinaan. Ruusuissa on jotain samaa kuin entisaikojen Reginassa ja Ringan äänessä ja tavassa käyttää sitä, paljon Iisaa (Reginan solisti).

Ruusut ei ole sitä tavallisinta pop-musiikkia. Se ei toki minua pelota pois, päinvastoin. Nyt tässä meni vain hetki. Ei ollut intohimoa salamana, vaan hitaasti kypsymistä ja ihastumista.

Ruusut luo hienon maailman, jonne kannattaa sukeltaa ja jolle kannattaa antaa aikaa.

 

Olis hyvä jos et sanoiskaan Paljon mitään muutakaan Eihän sulla oo suutakaan

 ]]>