Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

 

Palastelen tällä kertaa meidän maalaus-savottaa, siitä tuli paljon kyselyitä!

STARTTI

CLT-elementit ovat ristiinlaminoitua massiivipuuta, jossa elementtien pinta on tehtaalta tullessaan valmista sisäpintaa. Hoisko toimitti meille kauniit elementit, jotka Vei-rak urakoitsijamme hioi vielä kertaalleen työmaalla, paikkailtuaan oksareikiä, saumoja ja ruuveja piiloon. Hiomisen jälkeen harjasimme pinnat pölystä puhtaaksi ja aloitimme käsittelyn.

Seiniin tehtiin ensin lipeäkäsittely ja homma viimeisteltiin kuultomaalilla. Muutama pieni, kevytrunkoinen rema-levystä tehty seinä, sekä yksi CLT-elementtiseinä käsiteltiin peittävillä maaleilla. Koska tulevan kotimme seinät ovat hirren kaltaiset, eli umpipuuta, lisänä vain villaeristeet ja ulkoverkoilu – halusimme pitää huolen siitä, että ekologisuus ja puun hengittävyys jatkuu. Maaleiksi valikoituivat täysin muovittomat, Suomen luonnonmaalien tuotteet.

 

Lipeä tummentaa vaaleaa puuta ja tuo oksat melko voimakkaasti esiin. Se myös kuivuu asteittain, joten ei syytä paniikkiin! 

 

Emme tämän projektin kanssa lähteneet havittelemaan keltaista mäntymökkitunnelmaa, vaan halusimme ehdottomasti säilyttää raikkaan vaalean fiiliksen sisätiloissa. Lipeäkäsittely lupaa vaalentaa puun tai meidän tapauksessa; pitää puun vaaleana seuraavat 20-25 vuotta. Lipeä on vahva syövyttävä emäs, joka imeytyy puuhun, tekee tehtävänsä ja haihtuu pois.

Elementit on valmistettu suomalaisesta kuusesta, joka on tuoreena hyvin vaaleaa, puu kuitenkin tummuu ajan myötä ja jo pari kuukautta pystytyksen jälkeen väri oli selkeästi muuttunut. Tremax lipeäkäsittely kylläkin tummensi entuudestaan meidän materiaalia ja toi oksat vahvemmin esiin. Emme panikoineet (paitsi minä hetkellisesti), päälle oli kuitenkin tarkoitus laittaa kuultomaali, jossa valkoista pigmenttiä.

Tuore lipeä ei tee keholle hyvää, joten käsittely aloitettiin suojautumalla haalariin, suojamaskiin, -laseihin ja -käsineisiin. Tremaxin levitystä yritettiin aluksi vain lipeälle tarkoitetuilla pensseleillä, mutta lutraaminen oli mahdotonta. Lipeä on koostumukseltaan kuin vettä ja etenkin kattopinnoille saaminen olisi vaatinut vähintään yhden silmän menetyksen, kun happoa olisi tippunut suojalasien sivuista aivan varmasti silmiimme.

Hankimme rautakaupasta isohkon puutarharuiskun, jolla minä sumutin lipeää seinälle ja Kai levitti varrellisella lipeäpensselillä aineen tasaiseksi. Tiimityö oli tärkeää, lipeä näet alkoi valumaan salamana ja tehokkuus oli avainkysymys. Kattopinta muodostui heittämällä haastavimmaksi ja jotain olisi voinut hirvittää, kun kipitimme 7 metrin korkeudessa telineillä vuorotellen lipeäsuihkun alta pois.

Lipeä piti toki levittää kaksi kertaa, joten käsittelimme noin 700 neliötä kahdestaan, saaden molempina kertoina aikamoisen lipeäyskän (ihan itse keksimä termi). Projekti oli iso ja uuvuttava, mutta yritimme pitää mielessä lipeän tehokkuuden ja ekologisuuden.

 

Tässä näkyy vaalea alkuperäinen kuusi ja käsitelty pinta. 

 

 

Tekisinkö jotain toisin, entä lipeöisinkö heti uudelleen?

Hankkisin parhaimmat filtteröivät suojamaskit ja rakentaisin matalamman talon. Hahah. Puhdistaisin myös ruiskun huolella aina, vaikka seuraavaan kertaan olisi vain hetki. Hajotimme yhden ruiskun, jonka metalliputken lipeäjäämät syövyttivät.

En varmasti lähtisi hommaan heti uudelleen. Urakka oli valtava ja antaisin sen ammattilaisten käsiin lausahdellen makso mitä makso. Mutta se oli asia, jonka pystyimme tekemään itse ja täten säästimme tuhansia euroja.

 

 

KAKKOSVAIHE

Olimme niin iloisia, kun pääsimme eroon suojamaskeista ja hiostavista hanskoista. Tartuimme uudella tarmolla Suomen luonnonmaalien Auro kuultomaaliin, mutta koko projekti meinasi kosahtaa siihen. Teimme niin fiksusti, että hankimme maalia testaamatta sitä meidän materiaalille. Toisaalta meillä oli onni onnettomuudessa ja lopulta testaamattomuudella säästimme rahaa ja maalia oli helpompi käsitellä..

Alkuperäinen maalimme oli aivan liian valkoista, se näytti siltä kuin olisimme levittäneet pohjamaalin puun päälle. Yritimme hinkuttaa maalia pintaan kaikilla mahdollisilla levitystavoilla: telalla, sienellä, rievulla, pensselillä – lopputulos oli karmea. Harkitsimme ruiskuttamista, rajasimme epätoivoisesti teipillä pieniä alueita, joita voisi käsitellä yksi kerrallaan.. Kun huutelin apua somessa, moni muukin oli törmännyt tähän ongelmaan. Useimmat totesivat, että eivät enää ikinä lähde leikkimään kuultomaalilla. Kun kontaktoin maalareita, he eivät olleet kiinnostuneita työstä, koska kuultomaalin käsittely on niin hirvittävää.

Hikikarpalot nousivat otsalle ja meinasimme jo vaihtaa hirsivahaan, jossa on paljon enemmän vettä, joskos sen levitys olisi helpompaa.. Kun kuulimme asiakaspalvelusta, että Auroa voi laimentaa jopa 50% – päätimme testata vielä kerran ja jo alkoi sujua! Maali levittyi letkeästi laadukkailla pensseleillä, pinta oli märkänä melko peittävä, mutta kuivui kauniin kuultavaksi. Saimme tehtyä laajempia alueita kerralla, tärkeää oli vain edetä katon rajasta lattiaan kerralla, jotta vältyttiin päällekkäisiltä maalauskerroilta. Vedellä pystyi vielä tasoittamaan rajapintoja, jos oli tarve. Maalaaminen helpottui, mutta se oli hidasta.

 

Vasemmalla lipeöity seinä, oikealla höpsö peittävä Creme Verde ja katossa lopullinen pinta, eli Tremaxin päälle Auroa.

 

 

Nyt talon sisäseinät ovat hyvin samanlaiset sävyltään kuin elementtien pystytyspäivänä. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, mutta en voi mitenkään sanoa, että projekti olisi ollut helppo tai edes siedettävä jonain hetkinä. Saimme kuitenkin juuri sellaista pintaa kuin halusimme ja euroissa säästö oli toki valtava. Jos meidän olisi pitänyt maalata talo vielä ulkopuolelta, olisin irtisanoutunut. Ei kysymystäkään.

Peittävillä, muovittomilla maaleilla työskentely luonnistui aivan samalla tavalla kuin perusmaaleilla. Keittiön seinä käsiteltiin valkoiseksi, jotta keittiö uppoaisi seinään paremmin ja täysin valkoinen seinä tuo myös hieman avaruutta tilaan. Muutamaan kevytrunkoiseen väliseinään valikoitui sävy Creme Verde ja se on kyllä mielenkiintoinen sävy. Vaihtaa väriä valon mukaan aika paljon ja on varmasti ensimmäinen joka maalataan uudelleen tuossa kodissa. Nautiskellaan nyt hetki tästä mielenhäiriöstä kuitenkin!

Mikäli halajat tietää aiheesta lisää, Suomen luonnonmaaleilla on varsin pätevää osaamista ja mekin saimme aina apua. <3

2

Mikäli on mieleltään ailahtelevainen, ylianalysoiva ja stressin kaikesta kehittävä, myös onni ja saavutukset voivat ahdistaa. Useamman kerran olen toivonut yksinkertaisempia, rauhallisia aivoja – tuumaillen kuitenkin, että kaikki on jännittävämpää näin.

Kun muutto läheni, oli jo hyvissä ajoin tiedossa, että ahdistus hiipii olkapäälle tuijottelemaan. Se on tuttu toveri, josta otan tosissani vain muutaman prosentin, mutta se voi silti tuottaa epävarman olon. Makoilin pari päivää ennen muttoa tulevan olohuoneemme lattialla, kun Kai eristi allaskaappia ja minuun iski new house blues. Sellainen olotila, jossa miettii onko tehnyt elämänsä suurimman virheen (ottaa nyt asuntolainaa älyttömästi ja vielä jonkun toisen kanssa!), olisiko pitänyt tehdä aivan toisen mallinen talo (kyllähän tää on pieni ja varsin epäkäytännöllinen!), kenties keittiön laatta tulee näyttämään aivan dilleltä (ja miten sekin pidetään puhtaana!), miksi ihmeessä rakensin Järvenpäähän (ei meillä ole ystäviä, jotka jaksais ees tulla käymään!).

Kun tällaisia ajatuksia kasaa mielessään, iskee eittämättä blues.

Nyt olemme olleet kohteessa kuusi yötä (lapset yhden) ja vaikka kaikki on väärissä paikoissa, puolet asioista puuttuu ja ihan joka huoneessa on vielä vähän jotain hommaa – kyllä tätä voi kodiksi kutsua. Osasin eilen asioilla käydessäni ajaa jopa ykkösellä takaisin oikeaan osoitteeseen.

Minä olen pääosin häärinyt uuden kodin päädyssä tavaroita paikoilleen/väliaikaisille paikoilleen, kun Kai on ajanut tavarakuormia vanhasta uuteen (himmee tsemppari). Kun toissapäivänä astelin vanhaan, liki tyhjään kämppään, en tuntenut juurikaan haikeutta. Ajattelin, että suru olisi suuri, kun hyvästelen ison tehtaamme. Ehkä puolessatoista vuodessa ei ehdi kiintyä. Ehkä asunto oli täydellinen juuri siihen tarkoitukseen, mihin se oli hankittu – väliaikainen koti. Sellaisesta onkin tarkoitus lähteä.

On hämmentävää, miten rivakasti tottuu uuteen ja etenkin; miten nopeasti unohtaa. Uudessa on tietenkin oma viehätyksensä. Vaikka muuttaisi 1900-luvun asuntoon, se on aina uusi juuri sinulle. Mietit mihin lusikat menevät, mihin isket peilin. Meidän uusi on niin uusi, että osa asioista puuttuu vielä kokonaan. Mainitsin aiemmin, että elämme välitilassa kahden kodin kanssa – nyt olemme siirtyneet eteenpäin ja saaneet tilalle keskeneräisen. Se on astetta parempi, kaikki toimii ja koti on täysin asuttava. Vaatii vain aikamoista malttia kaikki-nyt-heti ihmiselle, että asiat löytävät paikkansa, keittiön sokkelit ja ovet hiihtävät mestoille, listat, karmit, matot, hana, väliovet, kaapit.. Pihasta puhumattakaan.

Miljoonan keskeneräisen asian kanssa ilmalämpöpumpusta vessan roskikseen, elelen seuraavat kuukaudet ja aina välillä yritän pysähtyä ajattelemaan, että me rakennettiin just talo.

Pian meillä on kolmas vuosipäivä ja me ollaan rakennettu yhdessä talo. Se on kaunis ja mekin ollaan vielä yhdessä.

Kunhan asetumme, tässä on varmasti melko hyvä.
Tästä tulee hyvä.

 

(Ja jonain päivänä mä vielä saan otettua laadukkaita kuvia, näiden kännyräpsyjen sijaan. Täällä meneillään vahva suutarin kengättömät lapset -keissi..)

14

Kumpikaan ei tunnu kodilta. Nykyisestä asunnosta on riisuttu paljon, osa myyty, toiset pakattu erilaisiin kasseihin ja laatikoihin. Yhdet menevät kirpputorille, toiset kaatopaikalle ja suurin osa kerääntyy makuuhuoneen nurkkaan, josta lopulta siirtyvät uuteen taloon.

Taloon. En osaa sanoa vielä ”kotiin”, olen hyvin jykevästi välitilassa, enkä oikein viihdy kummassakaan osoitteessa.

Uudessa kodissa olemme pakertaneet nyt muutaman kuukauden ajan kaiken vapaa-aikamme. Paljon on edistytty, mutta hommat eivät tunnu loppuvan – yksikään huone ei ole täysin valmis. Välillä saavutan jopa tunteen ei enää paljoa ja sitten lamaannun, kun kirjoitan ylös mitä vielä pitää etsiä, tehdä, ostaa, noutaa, kasata. Olen kuitenkin päättänyt luottaa, että saamme tarvittavat valmiiksi ja kun me toivottavasti pian pääsemme muuttamaan sisään – talo alkaa heti tuntua kodilta, vaikka olisimme kuinka kaaoksen keskellä puuttuvien asioiden kanssa.

Vanhasta tehtaastamme olemme jo toinen jalka ulkona. Niin ihana väliaikainen koti kuin tämä on ollutkin, painottaisin tällä erää sanaa vanha. Paikat alkavat hajota lopullisesti juuri meidän lähdön alla ja vaikka tilaa on hervottomasti, olemme valmiit poistumaan. Sen eteen olemme tehneetkin jo viralliset toimet ja lähtö on edessä kesäkuun lopussa, oli meillä muuttolupa tai ei. Kutsumme tehdasta vielä kodiksi. Siellä on meidän omaisuus ja elukat, siellä nukumme. Vaikkakin pojat lattialla – heiltä lähti sängyt jo yli kuukausi sitten ja työpöydät siinä samalla. Koko tila on muuttunut salaa melko kolhoksi, kun huonekalut ovat sohvaa myöten hävinneet ja siivouksesta ei pidetä kovin hyvää huolta.

Koska yritykseni töiden määrä on ailahtelevaista sorttia ja koska olen melko järjestelmällinen (sekä malttamaton) ihminen – olen tosiaan aloittanut irtaimiston myynnin ja pakkaamisen hyvissä ajoin. Kirppispöytä on varattu alkavaksi viikko ennen toivottua muuttoa ja olen iloinen, että saan viedä tavarat suoraan sinne, enkä joudu kuljettaa niitä uuteen taloon.

Vaikka en suoranaisesti pidä välitiloissa lillumisesta, pidän muuttamisesta! Se on aivan loistava mahdollisuus käydä omaisuus kunnolla läpi, luopua ja jännittää miten kaikki rakkaat esineet löytävät paikkansa uudesta, kun ne avaa kääreistä toisessa osoitteessa. Uusi talo on kuin tyhjä canvas.

Tavaroiden määrä yhteen läjään laitettuna on kuitenkin useimmilla ihmisillä lamaannuttava – niin täälläkin. Vaikka karsin kuinka, makuuhuoneen nurkan kasa on alkanut vaikuttaa vuorelta. Tuijotan sitä iltaisin ja mietin, mitä helkuttia mukamas teemme näillä kaikilla tavaroilla!? Ahdistavinta on, että kasassa on vasta murto-osa meidän irtaimistosta. On aina yhtä tuskaista kohdata oma materialismi, etenkin kun kutsuisi itseään mieluusti minimalistiksi. Olen tajunnut jo vuosia sitten, että tyylini voi olla minimalistinen, mutta olen kyllä umpihamsteri astioiden ja vaatteiden kohdalla. Minulla on hallussa myös varastoinnin kulmakivet ja olen niitä ihmisiä, joilta löytyy erilaisia ruuveja, kumilenkkejä, nappeja, kuivamuonaa ja aina seuraava täysinäinen pullo shampoota, joskus viisi, jos on ollut hyvät tarjoukset. Hahah.

Nyt onkin aika katsoa hamsterointia silmästä silmään ja minusta tekee oikein hyvää tehdä muuttoa kuukauden ajan pikkuhiljaa. Vielä kaksi päivää sitten katsoin eräitä mukeja ja tuumin, että tavallaan nämä ovat kyllä käytännölliset ja ihan hyvän kokoiset, kun joskus saatan ottaa kaakaota. Tänään katsoin niitä uudelleen ja totesin, että eivät ne kovinkaan paljon hehku onnea ja laitoin kirpputorikassiin. Hamsteri tarvitsee prosessia ja mieluusti vähän venytettyä sellaista. Hamsterilla saattaa myös olla todella paljon rakkaita tavaroita ja vilkkaasta mielikuvituksesta huolimatta olen huomannut, että osa tavaroista pitää siirtää uuteen, vaikka en ole ihan varma sopiiko ne sinne. Tulen luopumaan asioista myös muuton jälkeen, kun saan kysymyksiin vastauksia.

Huomenna meidän pitäisi saada sähköt talolle. Lamppuja, pistorasioita ja palovarottimia on aseteltu viime päivinä vimmatusti. Hanoja on ilmaantunut altaiden kaveriksi ja wc-istuimet on nostettu seinälle. Talo valmistuu ja ihan pian saamme kutsua sitä kodiksi. Sitä ennen päälle on vedettävä kutosvaihde ja tanssittava ylijumalille, jotta kaikki tarvittava saadaan valmiiksi!

Aivan hullua, että kohta välitila on ohi.

 

10

Viisitoista vuotta sitten haaveilin ääneen betonilattiasta ja sain muutamalta keski-ikäiseltä ukkelilta jyrkän tuomion. Kova, kylmä, ruma ja hankala toteuttaa. Tuolloin ainoa mikä minua huolestutti huolestutti oli hinta, lattialämmitys oli harvinaisempaa herkkua ja täten tyyristä puuhaa. Ajauduin kuitenkin vasta viisi vuotta myöhemmin remontoimaan ensimmäistä asuntoa ja sinne kivilattian toteuttaminen oli mahdotonta.

Betonilattia on pysynyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Olen aina fiilistellyt lofteja ja tehdasasuntoja, rouheutta sliipatun sijaan. Betoni valikoitui lopulta uuden kodin lattiamateriaaliksi – olin toki katsellut myös upeita parketteja. Mikäli kodin seinät olisivat olleet tasaisen valkoiset, betonilattia olisi saattanut tuntua liian kylmältä. Kun päätimme lähteä rakentamaan CLT-taloa, jonka seinät ja katto ovat itsessään puuta, tuntui oleelliselta saada kiveä balanssiksi. Emme halunneet puuta kaikkialle, vaikka se ihana elementti onkin.

Uuden kodin lämmitysmuotona on maalämpö ja lattialämmitys, kauttaaltaan. Talomme märkätilat saivat maakostean betonin putkien ja eristeiden päälle hyvissä ajoin, jotta saimme laatoituksen aloitettua. Maakostea kuivuu paljon nopeammin kuin märkäbetoni ja siinä on paljon plussaa perinteiseen märkävaluun nähden. Se ei kuitenkaan sovellu hiottavaksi betonilattiaksi, sen huokoisuuden vuoksi.

Kun oli perinteisen märkävalun aika, kohtasimme pari haastetta. Clt-talon välipohja päästi muutamasta kohdasta tiputellen vettä alakertaan, tehden jo jähmettyneeseen valuun reikiä, jotka paikattiin lopulta aivan väärän värisellä massalla. Teimme hiontavaiheessa lakkaseosta (hiontapölyä ja lakkaa) niiden päälle ja ne maastoutuvatkin nyt kokonaisuuteen paremmin. Paikkaukset olisi tosin pitänyt hioa vielä ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen, nyt ne tuntuvat hieman karheammalta kuin muu lattia. Toiseksi haasteeksi muodostui seinänvierustat, jotka jäivät kyseenalaiseen kuntoon. Suunnitelmissa oli listaton koti, valu jäi kuitenkin liian kauas seinästä, eikä se paikkailuilla tullut siistiksi. Taidamme odottaa päätöksen kanssa vielä tovin, joskos rumat reunat eivät pistä silmään, kun koti on kalustettu. Pidän listoja turhina pölyn kerääjinä ja harmittaa kyllä, että tämä suunnitelma meni plörinäksi.

Valun toteutti ammattilaiset ja betoni jätettiin kuivumaan rauhassa muovien alle. Muutaman viikon päästä vuokrasimme itse hiomakoneen ja imurin. Timanttilaikoilla rouhimme betonin muodostaman liimakerroksen pois pinnasta. Se oli pölyistä ja jännittävää puuhaa. Kuitenkin juntimpikin uuvatti siihen kykenee, joten jännitys piti lähinnä hereillä. Emme kuitenkaan olleet täysin pro elämämme ensimmäisellä koneellisella hiontareissulla –  toisella kerralla ymmärsimme, että meidän olisi pitänyt rohkeasti rouhia pinnasta vähän enemmän pois. Liimakerroksen poistolla tehostetaan betonin kuivumista, poistimme sen suurpiirteisesti, mutta se olisi ehdottomasti kannattanut poistaa huolella ja kunnolla kaikkialta. Seuraavalla hiontakerralla jouduimme hakemaan jälkikäteen timanttilaikat uudelleen, kun ymmärsimme, että hienommat laikat eivät niitä irrota. Oppia ikä kaikki.

Betoni sai kuivua monen monta viikkoa muovien alla liiman poiston jälkeen. Sitten vuokrasimme tosiaan koneita uudelleen. Tällä kertaa muovitimanttilaikkoja, kahdella eri vahvuudella. Sekä käsihiomakoneen. Nämä laitteet laikkoineen olivat hellävaraisempaa hiomista varten, joilla pinnasta tulee sileä. Pääosin käytin kuitenkin isäni ihanaa (mutta varsin kovaäänistä) pikkuista silitysraudan mallista hiomakonetta, jolla hinkkasin reunoista P40 karhealla hiomapaperilla ensimmäiseltä kerralta jääneet liimat pois. Tuona viikonloppuna aika voitti meidät ja jälki jäi paikoitellen eläväiseksi. Teimme parhaamme ja se ei ihan riittänyt täydelliseen lopputulokseen kauttaaltaan. Sunnuntaina tuli hetki, jolloin molemmat oli sitä mieltä, että nyt riittää, se on tarpeeksi hyvä ja isketään lakka päälle! Yksinkertaisesti päätimme, että meidän eläväinen betonilattia saa luvan olla todella eläväinen.

Betonin päälle levitettiin lastalla ja telalla mattalakkaa. Kirkkaaksi kuivuva lakka oli maitomainen seos (lakka+kovete), jota kaadoimme suoraan lattialle. Levitimme terävällä kumilastalla reunat ja telalla muut alueet. Laitoimme lakkaa kaksi kertaa, jättäen ensimmäisellä kerralla ehkä hieman liian niukan kerroksen. Kolmannesta levityskerrasta ei varmasti olisi ollut haittaa, mutta kuten hionnan kanssa, totesimme sen olevan meille riittävä.

Somessa olen seurannut kuinka monilla siintää haaveissa täydellinen betonilattia, joka sitten epäonnistuu ja sen päälle laitetaan mikrosementti tai puhtaasti aivan toinen lattia. Me todettiin jo alussa, että lattia joutaa mennä kyllä todella suuresti pieleen, että luovumme visiostamme. Suunnittelimme etenemisvaiheet mielessämme:

Mikäli lattia halkeaa –> sekoitamme irti hiottua betonipölyä ja lakkaa massaksi ja sivelemme sitä halkeamiin. Halkeaminen on toki edelleen mahdollista ja tämä saattaa hyvinkin olla edessä!
Mikäli lattia on katastrofi –> levitämme päälle uuden tasotteen TAI sekoitamme lakkaan hieman sävytettä TAI teemme Betolux-koktailin.
Mikäli lattia ei niilläkään etene edustavaksi –> harkitsemme peittävän maalin vetämistä päälle.
Mikäli lattia olisi ollut aivan järkyttävän hirveä –> olisimme seilanneet rautakauppaan ja miettineet millaisen lattian asennamme betonin päälle.

Lattiasta tuli paikoitellen hirmu kaunis, paikoitellen eläväinen. Reunoja lukuunottamatta olen hyvin tyytyväinen, että saan tanssahdella vihdoin omalla ja itsetehdyllä betonilattialla. Nyt vielä pidetään sormet ristissä, että alla oleva lattialämmitys pelittää ja kylmä lattia muuttuu mukavaksi.

4

Voi pojat, kylläpäs se erikoiskevään nakkasi.

Meidän työmaalla kaikki on edelleen sujunut ilman koronan aiheuttamia viivytyksiä. Hieman tässä keittiön osuus vielä jännittää ja toki kun miljoona asiaa on pöydällä, moni niistä voi mennä pyllylleen – oli poikkeustila tai ei.

Viime viikolla pääsi ensimmäiset laatat seinälle ja alakerran suihkutila onkin jo seinien osalta valmis. Portaat napsahtelivat tänään paikoilleen (ihanat, eikös!) ja ensi viikolla metallipajalta tullaan tarkistusmittaamaan kaide. Valaisimet ovat saapuneet Belgiasta ja Laattapisteen kuorma wc-kalusteineen pyrähti paikalle.

Hyvin jännittävää on nähdä valinnat, kuten laatat ja valaisimet paikoillaan. Osa kiinteistä asioista valaisee tilaa, osa tekee tilaa pienemmäksi, kuten portaat. Projektin alussa kauhistelin olohuoneen ja keittiön pienuutta ja kun kiinteät alkavat sujahtaa paikoilleen, hieman rintaa puristaa. Kaiketi sitä tottuu aikanaan avaran tilan jälkeen kapeampiin kulkureitteihin..

Meillä on itsellä vielä suururakka edessä, kahteen kertaan. Käsittelemme tönön liki kauttaaltaan sisäpuolelta lipeällä ja maalaamme vielä kuultomaalilla päälle. Kaikkinensa siis vedämme kolmeen kertaan melkein kaikki pinnat (yhteensä reilut 700 neliötä) ja lipeän levittäminen ei yhden huoneen kokemuksella ole kovinkaan hohdokasta puuhaa. Tämä prosessi tulee vaatimaan paljon kokista, roskaruokaa ja tsemppaavaa musaa, sekä diapamia parisuhteen säilymisen vuoksi. Hahah. Lipeän pitäisi kuitenkin pitää puu vaaleana jopa 25 vuotta, joten ihan heti tätä projektia ei tarvitse uudelleen tehdä.

Toisena isona urakkana meillä on ennen katselmuksia edessä lattian hiominen ja lakan levitys. Hioimme lattian kauttaaltaan jo kerran, joten tiedämme mihin toisella kerralla joudumme. Se tulee varmasti olemaan helpompi ja mukavampi projekti, kuin seinien ja kattojen käsittely, mutta on siinäkin omat kommervenkkinsa. Toivokaamme, että selviämme näistä.

Sitten on, kuten sanottu, miljoona muuta pikkutehtävää ja keskikokoista projektia. Rautakaupatkin ovat tulleet tutuiksi, käyn ostelemassa kaikkea outoa kuten ovenkarmeja, laastinlevittäjää ja mietin pitäisikö ostaa kultaiset kynnykset tai tarvitsenko kuitenkin oman hiomakoneen.

Eniten pidän siitä, kun saan raksalla harjata sotkuja lattioilta työmiesten jälkeen. Silloin tuntuu, että hommat etenevät. Kodilta mökki ei vielä kuitenkaan tunnu ja vaikka haaveilemme muuttavamme kahden kuukauden kuluttua – asuminen kohteessa tuntuu kovin kaukaiselta. Kun tajuaa, että se tapahtuu mahdollisesti ihan kohta, vatsassa lepattaa perhosia. Näinä heikkoina hetkinä katselen kotona tavaroita ja mietin, miltä ne näyttävät tulevassa kodissa.

Ei sitä oikein ymmärrä, että kohta ajan autoni töiden jälkeen toiseen osoitteeseen. Miltä se osoite tuntuu? Miltä se koti tulee tuntumaan? Miltä tuntuu elämä raksaprojektin jälkeen? Juuri nyt nämä kysymykset tuntuvat hyvin kaukaisilta.

 

8

Maalasimme viikonloppuna varaston seinät sisältä valkoisiksi. Tuntui liki rikolliselta maalata kaunista CLT-pintaa piiloon.

Tekniseen tilaan tulee mööpeliä jos toista ja sen lisäksi siellä tulee olemaan säilytystilaa esimerkiksi matkalaukuille ja talven aikana kesäkukkien ruukuille. Koska seinät oli käsiteltävä jollain – ajattelimme valkoisen tuovan ikkunattomaan tilaan raikkautta ja tilan tuntua. Sitä se tekikin, mutta jouduimme vakuuttelemaan toisillemme koko maalausprosessin ajan, että tämä oli hyvä idea.

Taidamme olla hieman rakastuneita meidän puutaloon. 

Olemme maalaamassa muutamia muitakin seiniä peittävällä maalilla. Kuten yhdestä kuvasta huomaatte, puuta on kaikkialla ja sekin voi olla hieman liikaa. Etenkin matalassa tilassa, jossa kaikki seinät ja katto ovat puuta, tulee helposti mökkiviba jota haluaisin välttää. Uskon, että pieni raikastus noissa tiloissa on fiksu valinta, vaikka voi olla varma, että niitä maalatessa olo tuntuu karmivalta.

Talolla on tapahtunut taas vaikka ja mitä. Etenemme koko ajan, eikä kaikkea muista mitenkään. Aika lailla kaikki tilaukset on hoidettu ja seuraava isoin homma on laatoituksen aloittaminen. Kuten kaikki prosessit tähän asti, sekin pelottaa! Miten kaikki onnistuu ja ennen kaikkea – miltä nuo valitsemani laatat lopulta näyttävät paikallaan.

Me teimme itse ensimmäisen hommamme viikko sitten. Olemme tähän asti käyneet talolla päivittäin (JEP!) siivoamassa ja siirtelemässä tavaroita paikasta toiseen, mutta nyt pääsimme käärimään hihat huolella.

Tartuimme heti alkajaisiksi hiomakoneeseen ja vetelimme timanttilaikalla betonista liiman pois. Tällä toimenpiteellä yritämme hieman nopeuttaa betonin kuivumista. Kokemus oli mielenkiintoinen, etenkin kun kumpikaan ei ollut koskaan käyttänyt hiomakonetta, emmekä tienneet millainen lopputulos on normaali. Haha!

Selvisimme kahden päivän koettelemuksesta suht hyvin ja olemme luottavaisin mielin, että saamme seuraavilla hiontakerroilla lattiasta siistin. Meillä on tavoitteena betonilattia ja täten jännitysmomentteja riittää. Lattia voi esimerkiksi haljeta kuivuessaan.

Meidän seuraava iso projekti on maalaaminen. Minulla ei ole vielä hajuakaan, kuinka selviämme siitä henkisesti taikka fyysisesti – mutta tehtävä se on. Selviytymisen lisäksi tavoitteena olisi toki jälki, jota kehtaa katsella tulevat vuodet. Haastetta siis riittää.

Kysymysmerkkejä ja päätöksiä on vielä monta ilmoilla, tuntuu kuitenkin, että valtaosaan ollaan saatu vastaus ja tiedämme mitä tuleman pitää. Täytyy sormet ristissä toivoa, että korona ei vaikuta meidän mökin etenemiseen ja pysymme kaikki terveinä. On ollut melko mukavaa, että raksalla on päässyt tekemään hommia, kotona nököttämisen sijaan.

// Non-stop matskua raksalta löytyy mun Instagramin stooreista / @kaisujouppi

 

2

Varmasti ainut asia, jota en ole taloprojektissa spekuloinut, enkä miettinyt sekuntiakaan viimeiseen kolmeen vuoteen, on talon ulkoverhoilu. Olen hyvin, hyvin pitkään tiennyt, että talomme ulkokuoreksi tulee käsittelemätön lehtikuusi. Parilla eri leveydellä, pystylaudoituksena, epätasaisella rytmityksellä.

Paketin kruunaa musta huopakatto, mustat räystäslaudat, ikkunankarmit, ovet ja valaisimet. Tiesin tämän kaiken jo ennen kuin olin tavannut Kain ja onneksi asiasta ei tarvinnut vääntää sekuntiakaan. Näytin pari esimerkkikuvaa ja hän oli myyty. Kun lautaa alkoi nousta seinälle ja tuijotin sitä hiljaisena, Kai huolestui ”No miltä se nyt näyttää? Eikö oo hyvä?” Hän rauhoittui kun kerroin, että tää nyt oli ainoa asia josta mulla ei ollut epäilystäkään.

Se on niin kaunis, että vallan mykistyin kun vihdoin näin sen paikoillaan.

Lehtikuusi harmaantuu vuosien saatossa ja riippuen sääolosuhteista, sen tummuus vaihtelee. Tulemme näkemään varmasti talon kulmasta riippuen eri sävyisenä – autokatos jonne ei sada eikä juuri paista, harmaantuu varmasti täysin eri tahdissa, kuin sateelle ja valolle enemmän altistuvat seinät. Lauta vaikuttaa todella laadukkaalta ja ihanan kirjavalta. Me pidämme valtavasti puun tuomasta elävyydestä. En laita vastaan myöskään sille faktalle, että tämä ulkoverhoilu hengittää täysillä.

Nyt aletaan olla jo lähellä lopullista ulkomuotoa, mutta ilme varmasti muuttuu vielä hitusen kun räystäät, katto ja ikkunanpielet pelteineen asettuvat paikoilleen. Toki talosta osa on myös vielä Paroc-villan logoin varustettuna, eli kun kämppä on kauttaaltaan laudassa, on se varmasti myös ihana hetki! Eikä unohdeta tosiaan sitä faktaa, että vuoden päästä tuo verhoilun sävy on varmasti aivan erilainen kuin nyt!

Huomenna talolla on edessä taas iso askel, kun lattiavalu tulee jäljellä oleviin tiloihin. Aiemmin maakostealla valetut märkätilat saavat kaveriksi nyt märempää betonia. Jännitämme sitä hengittämättä ja toivomme parasta.

5

Kuinka paljon silmät ihmisestä kertovatkaan.. Taiteilija Heli Lundström työstää sarjaa, jossa katsekontakti on peruttu. Heli haluaa laittaa meidät ajattelemaan kuinka havainnoimme ilmeitä ja eleitä silmien ollessa peitettynä.

Mielenkiintoinen sarja, jonka teokset puhuttavat. Minä iskin silmäni ”Poke” maalaukseen välittömästi. Seuraan Helin työskentelyä somessa ja omistin jo yhden hänen aikaisemmista töistään. Helin seuraamisessa on se ongelma, että hän työstää taidetta joka miellyttää minua kovasti, en voi ostaa kaikkia ja tuumailen usein: entä jos seuraava työ on vielä upeampi! Helin kanssa se on mahdollista.

Taiteessa on kuitenkin se hassu ominaisuus, että melko lyhyen ajan sisällä tietää tuleeko teoksesta osa sinua. Hankin taidetta harkitusti sydämellä ja tiesin välittömästi Poken sopivan jo omistamieni joukkoon, sekä uuteen kotiimme. Mitä tulee sisustukseen, elän toki jo täysin uusi koti mielessäni. Kävimmekin Poken kanssa raksalla toteamassa yhteenkuuluvuuden suloisat soinnut.

Tulevassa kodissa on paljon ikkunaa, mutta korkeuden puolesta aivan ihanasti tilaa taiteelle. Seinät tulevat vuosien saatossa olemaan täynnä reikiä ja jännittää ihan kauhiasti päättää ensimmäisten taulujen paikat. Luulen, että näiden kuvien tyyliin taide lepää kotonamme hetken lattialla, jotta näen miten valo kulkee ja mihin mikäkin teos sopii. Tai sitten en malta ollenkaan ja isken niitä seinille ennen kalusteita.

Lundström on 38-vuotias, parhaillaan Turun Taideakatemiassa opiskeleva taiteilija, joka kokee abstraktin taiteen luontevaksi. Hän kuitenkin kehittää ilmaisuaan myös realismin suuntaan ja tulevaisuudessa todennäköisesti yhdistelee näitä kahta maailmaa. Koska itse maalaan ja haaveilen kuvataiteilijaksi opiskelusta, on erittäin kiehtovaa kuulla Helin aloittaneen maalaamisen samoihin aikoihin kanssani, 2017. Taidemaailmaan polku on tuonut Helin mutkien kautta ja aiempi ura hänellä on fysioterapian ja urheilun parissa. Hirmu inspiroivaa!

Pidän valtavasti näistä huomiota herättävistä värikkäistä pläjäyksistä, ne luo meidän kodin ja en malta odottaa, että säästöt karttuu ja pääsen taas hankkimaan uuden työn. Todennäköisesti Lundströmiltä. Hahah!

Helin voi klikata seurantaan @helilundstrom

 

 

7

Huiman nopean startin jälkeen olemme sopeutuneet rakennusalalta tuttuihin viivästyksiin ja siihen, että sää vaikuttaa vielä tässä vaiheessa asioihin. Toisessa kupissa taas painaa yllättävän nopeat etenemiset ja ihan vaan se loistava fiilis, kun jotain on raksalla tapahtunut. Oli se sitten niinkin suuri asia kuin ikkunat tai hieman huomaamattomampi, kuten autokatoksen alapohjan laudat.

Eilen kattoomme poltettiin huopaa ja kun kattoikkunat isketään paikoilleen, meillä on vesitiivis talo. Olemme reilun viikon ajan ihastelleet ikkunoitamme. Puntaroimme viimeiseen hetkeen asti sisäpuolelle tulevien karmien väriä. Lopulta päädyimme kahteen. Korkeassa tilassa, jossa on olohuone ja keittiö, tuli mustat karmit, samoin käytävälle, meidän yläkerran makuuhuoneeseen ja saunaan. Pikkumakkareihin ja yläkerran vessaan tuli valkoiset. Olemme erittäin tyytyväisiä. Ajattelin ensin, että kaikki pitää olla samaa, mutta miksi ihmeessä? Pienet makuuhuoneet ovat noh, pieniä ja niissä musta olisi tuntunut liian hyökkäävältä. Näissä huoneissa ikkunaseinät ollaan todennäköisesti maalaamassa valkoisella peittoon, joten karmit häviävät lopulta kauniisti seinään. Korkeassa tilassa taas valkoiset olisivat tuntuneet pliisuilta, kenties riidelleet suht vaalean seinäpinnan kanssa ja nämä mustat tuntuvat erittäin tyylikkäiltä. Ulkopuolen mustat karmit taas olivat tiedossa alusta asti. Olemme saaneet nähdä myös meidän mustat ovet paikoillaan ja tuntuu, että paketti toimii melko mukavasti.

Paketin puuttuva palanen ovat kattoikkunat. Niiden sisäpuolen karmit ovat valkoiset, emmekä ole vielä nähneet ikkunoita paikoillaan. Olen jo miettinyt, että olisiko niiden pitänyt olla sittenkin mustat – ikkunat kun näkyvät yllättävän hyvin alakerrasta. Ikkunoita on kuitenkin rinnakkain kolme ja uskon, että valkoiset karmit häviävät tilaan paremmin ja valon tullessa ylhäältä, vaaleat ovat varmasti ihan nappi valinta. Makuuhuoneen katossa on parhaillaan pressua, joten odotamme aivan fileissä millaisen tunnelman valo sieltä lopulta tuo. Meidän kodin isojen tilojen valo tulee pääosin pohjoisesta. Valoa ja sen kulkua on mietitty paljon – on silti aivan eri asia lopulta nähdä miten se mistäkin ikkunasta tilaan siivilöityy. Pohjoisen valon olemme jo todenneet erittäin kauniiksi ja tunnelma on isossa tilassa ihana, ainakin näin valon puolesta.

Clt-materiaalin vuoksi yläkerrassa on jo sähköjä vedetty ja lamppujen aukot tehty. Ensi viikolla päästään ilmeisesti lattialämmityksen ja muidenkin sähköhommien pariin. Odotamme malttamattomina ulkoverhoilua ja sitä, että tämä päheä Paroc-villatalo saa taas uuden ilmeen. Myös musta huopakattomme tulee valmiiksi näillä näppäimillä.

Niin jännittävää ja ihme kyllä – olen rakastunut tuohon siippaan tämän projektin myötä vielä enemmän. Kai on erittäin kartalla kaikesta ja niin motivoitunut projektista, että jään kakkoseksi heittämällä. On ihastuttavaa, että hän on niin innoissaan. Toki tässä on jatkuva stressi päällä liikkuvien osien myötä, mutta tiimityö tuntuu meillä edelleen toimivan ainakin näin organisoinnissa. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun keväällä joudumme itse pensselin varteen. Ydinsota tai jotain.

7