Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mainitsin edellisessä postauksessa, että vanhaan kotiin ei ole ikävä ja kummallista kyllä – asia todella on näin. Koin etukäteen melkoista luopumisen tuskaa, vaikka olin valmis jättämään ne seinät taakseni. Kun nyt huomaan etten ikävöi takaisin, tajuan, että todella olin valmis lähtemään. Se ei ollut kuvitelmaa, eikä hätiköintiä. Ostin tuon kodin eksäni kanssa, kun kuopuksemme oli 10kk ikäinen. Remontoimme kahden kuukauden aikana 1979 valmistuneen asunnon täysin. Teimme asunnosta meidän näköisen, mutta suunitelmissa kotimme oli tarkoitus olla väliaikainen. Aioimme myydä se kahden asutun vuoden jälkeen ja remontoida seuraavan. Universumilla oli muita suunnitelmia ja erosimme, kun olimme asuttaneet tuota kotia vajaat pari vuotta. Pidin kodistamme valtavasti ja ostin eksäni ulos. Näin myös lapset saivat erossa vain yhden uuden kodin. Olen edelleen äärettömän onnellinen, että tämä suunnitelma onnistui. Asunto antoi minulle tämän jälkeen vielä viisi vuotta, jotka olivat täynnä surua ja iloa, sekä sitä tuiki tavallista arkea. Sen viiden vuoden aikana jatkoin henkistä kasvua ja oman tien etsimistä. Ne prosessit eivät varmasti pääty koskaan, mutta tuntui siltä, kuin olisin kasvanut tuona aikana aikuiseksi. Asuin ensimmäistä kertaa koskaan yksin. Hoidin kaiken yksin neljän vuoden ajan. Onneksi eksäni oli apuna lasten kanssa puolet ajasta. Totaali yksinhuoltajana olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin. Tapasin luonani useita Tinder-miehiä, sekä jännittyneenä selvinpäin, että baarin jälkeen vähemmän selvinpäin. Viimeisin Tinder-saalis istuu tuossa vieressä edelleen. Samalla sohvalla, kuin ensitreffeillämme. Moni ihmetteli ääneen onko koti sopiva paikka ensitreffeille, mutta minun mielestäni se oli ehdottomasti paras paikka. Olin kotonani kuin kotonani. Julkiset kahvilat ja tilat ahdistivat jo ajatuksen tasolla, toisinaan kävelytreffit oli kyllä hyvä vaihtoehto kodille. Mutta koti on koti, vaikkakin ystäväni Laura käski sotkea ennen deitin saapumista – mulla on kuulemma pelottavan siistiä. Haha! Kain kanssa melko nopeasti keskustelimme tontistani ja talon rakentamisesta. Olin lähdössä projektiin yksin, mutta kaikkien ulkopuolisten (myös Kain) mielestä se olisi outoa, kun elin parisuhteessa. Unelmastani tuli pikkuhiljaa myös Kain unelma ja pian me nökötimmekin jo pankissa. Selvisi, että kahta asuntolainaa emme saa, joten minun asuntoni piti myydä. Petyin kovasti kuullessani ne uutiset. Talo oli piirretty ja sormet syyhysivät hommiin. Mielikuva meistä neljästä vuoden tai kahden ajan pienessä vuokra-asunnossa nosti paniikin päälle. Iskimme kuitenkin keväällä asunnon toiveikkaina myyntiin, vaan se ei sitten heti liikkunutkaan. Asia stressasi, sitten jäi taka-alalle ja huomasin toistelevani, että kaikki tapahtuu ajallaan. Viimein koti löysi onnelliset uudet omistajat ja kuukauden aikana tuli tarjous, kaupat ja muutto. Koska olemme uusi pari ja minulla on tapana analysoida kaikkea loputtomiin – olen toki murehtinut ja pelännyt asuntoni myymistä. Mitä jos me eroamme nyt? Mitä jos eroamme rakentamisen aikana? Mitä jos? Jossittelu vie mut jonain päivänä hautaan, vaikkakin olen oppinut hengittämään ja keskittymään toisinaan myös tähän hetkeen. Pelot ovat aina läsnä, koska en luota mihinkään ja mitä vain voi aina tapahtua. Nyt me kuitenkin olemme seuraavassa vaiheessa ja se tuntuu hyvältä. Luopuminen on minulle henkisesti iso asia, mutta vanhaan asuntoon jäi kuitenkin vain seinät. Muistot ja tärkeät kodin tekevät tavarat ovat täällä kanssamme. Myös lapset ovat ihanan innoissaan uudesta, etenkin Leevi. Meillä on nyt mieletön väliaikainen asunto. Emme tiedä kuinka kauan tätä onnea kestää, koska talon tulevaisuus on kyseenalainen, mutta me yritämme nauttia joka hetkestä. Meidän ajatukset ovat myös pikkuhiljaa siirtymässä talon rakentamiseen, se on kuitenkin se ultimate goal edelleen. Kävimme pienellä lomamatkalla asuntokauppojen jälkeen ja siellä keskustelimme vielä kertaalleen tulevaisuudesta. Ei me nyt olla keksitty yhtään hyvää syytä olla rakentamatta. Tontti odottaa, talo on piirretty. Ainoa iso asia on raha, mutta voi kai senkin kodin sitten myydä jos niikseen tulee.. Jossittelun lisäksi toisinaan kannattaa kysyä miksi ei?]]>

9

Eilen illalla ovestamme asteli sisään kolme ihmistä kera rullamitan. He mittailivat seiniä, kyselivät kysymyksiä valokuidusta, keittiön kaapeista ja ostivat ohimennen lampun katosta. Tämä koti on nyt heidän. Allekirjoitin eilen kauppakirjat, rahat vaihtoivat omistajaa ja uusien asukkaiden poistuttua, poksautimme shamppanjan auki. Skoolattiin juhlajuomat lasten kanssa ja olo oli hyvin sekava. Yhtäaikaa itketti ja innostutti. Nämä seinät ovat nähneet ja kokeneet paljon. Ne näkivät onnelliset ydinperheen, sen rauhallisen mutta väistämättömän kaatumisen, säätöä, tuntemattomia miehiä, miehiä jotka viipyivät. Monen monta krapulaa, monen monta nousua. Itkua, naurua, riehumista. Suurta onnea ja suurta surua. Ero, mummoni kuolema, juhlapyhien yksinäisyys, ystävien kokoontumiset, synttärijuhlia, viiniä, juustoja, lohturuokaa, lukuisia tv-sarjoja ja Tinder-deittejä. Nämä seinät näkivät myös minun ja Kain ensimmäiset treffit ja lopulta Kain muuton saman katon alle. Vaikka asunto on vain asunto, tässä kodissa olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan aiemmin elämässäni. 27-vuotiaana jäin tähän yksin ja asuin itsekseni ensimmäistä kertaa koskaan. Muistan sen kuin eilisen. Kaadoin syksyllä 2013 lasillisen viiniä, skoolasin yksin keittiössä uudelle alulle ja opettelulle, kera kyyneleiden. Näiden 7 asutun vuoden aikana olen kasvanut ja oppinut valtavasti, elämästä ja ja itsestäni. Rintaa vihlaisee, kun kuvittelen sulkevani tyhjän asunnon oven viimeisen kerran. Eilen olo oli sekavaa skumppaäistä suttua, mutta kun tuo edellä mainittu hetki on kohdilla, uskon vahvasti, että haikeus ja pelko ovat vahvimmillaan ja itkua on odotettavissa. Samaan aikaan kuitenkin olen valmis ottamaan seuraavan askeleen. Kai hipsutteli elämääni 1,5v sitten ja en edes muista missä vaiheessa meidän tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat olla melko selkeitä. Asunto oli myynnissä puoli vuotta ja lopulta vaihdoimme Blokista Bo LKV:hen ja välittäjämme Mia Lehtonen myi tämän ensimmäisessä näytössä. Suunnitelma on kuitenkin pysynyt samana epätoivosta huolimatta ja tänään toivottavasti allekirjoitamme vuokrasopimuksen tulevaan kotiimme. Tarjouksen hyväksymisestä on reilut kaksi viikkoa ja sen aikana olen käynyt ihan kaikki kaapit läpi. Viikon verran alakerta oli täynnä kirpputori-kasseja ja maanantaina sain vihdoin vietyä tavarat Järvenpään ViaDia-torille (pöydät 3 ja 4, jos kiinnostaa!). Ylimääräiset tavarat majailevat siellä nyt pari viikkoa ja niiden aikana on pakattava mukaan lähteviä tavaroita. Meidän on oltava ulkona täältä 30.marraskuuta mennessä. Lopulta kaikki kävi kovin nopeasti, melkein niin nopeasti että ei ehdi perässä pysyä. Minulle tämä tahti kuitenkin sopii. Ehdollisen tarjouksen aiheuttama välitila ja kauppakirjojen allekirjoittamisen odottaminen olivat kaameaa tuskaa. Kun kaikki on melkein varmaa, mutta jotain voi silti vielä tapahtua. Nyt voin siis hengittää ja olo onkin suht raukea. Tulevaisuus on se mikä pelottaa. Nähtäväksi jää kuinka nopeasti tartumme talo-projektiin, vai viihdymmekö liiankin hyvin vuokralla. Nyt on kuitenkin aika ottaa ensimmäinen askel ja viettää tuleva joulu uudessa kodissa. Etenkin kun meinasi useassa vaiheessa usko loppua, tämä on – uskomatonta.    ]]>

25

Jos joskus, niin nyt on se aika, kun sallin itselleni kalliit sisustuslehdet. Lähinnä katselen niistä kuvia, mutta niillä on suuri merkitys tässä elämänvaiheessa, jossa unelmoidaan seuraavista askelista.

Asuntomme on ollut myynnissä jo tovin ja vaikka kiinnostuneita kävijöitä on riittänyt, rivari-päätymme ei ole löytänyt uutta omistajaansa. Tiedän, että jonain päivänä se tapahtuu, joku rakastuu tähän. Vaikeinta onkin odottaminen. Vaikeinta on pitää omia unelmia holdilla, toisten päätöksen armoilla. Hengittelen syvään ja totean, että en voi pakottaa ketään ostamaan meidän kotia. Se on yhtä aikaa niin totta ja niin harmillista.

En mielestäni ollut yhtään epärealistinen, kun tuumasin tämän menevän kaupaksi nopeasti. Toivoin, että olisimme myyneet tämän heti. Kukapa ei toivoisi asuntokauppojen menevän niin. Aikaa tässä ei toki ole mennyt vasta kuin kolmisen kuukautta, mutta se tuntuu vuodelta.

Meillä ei periaatteessa ole kiire. Täydellinen väliaikainen asuntomme vaan taitaa nyt mennä sivusuun, koska asunto ei ole mennyt toivotussa ajassa kaupaksi. Sen vuoksi joudumme varmaankin ahtautumaan pitkäksi aikaa pieneen vuokra-kämppään ja se on yksi niistä asioista, jotka tässä odotellussa ketuttaa mielettömästi. Meillä oli täydellinen plääni ja vaikka tiesimme, että tämä ei ole läpihuutojuttu, toivoimme toki toisenlaista lopputulosta.

Selailen sisustuslehtiä ja haaveilen. Haaveilen hyvin usein niitä selatessani tiloista, tilan hallinnasta, tavaran minimalisoinnista. Vaikka voisin jo nyt ottaa pari kirppispöytää ja käydä asuntoa läpi, en halua aloittaa sitä prosessia vielä. Haluan odottaa.

 

Haluan saada tarjouksen, tehdä kaupat ja sillä sekunnilla tiedän, että pesänrakennusvietti iskee kehään ja alan koluamaan jumalallisella raivolla kaappeja läpi, myyden kaiken mikä tielleni osuu!

 

 

Haaveilen seuraavasta askeleesta. Puhdistautumisesta. Tyhjennyksestä. Tämä alkaa kuulostaa suolihuuhtelulta, mutta henkisesti se sitä onkin, big time. Haluan karsia jyvät akanoista ja mennä kohti uusia seiniä. Sisustaa ja fiilistellä tiloja. Meidän seuraava askel on kiinni pariskunnasta, perheestä, ihmisistä, jotka rakastuvat meidän kotiin niin paljon, että haluavat muuttaa tänne. Kuulostaa simppeliltä ja sitä se varmasti lopulta tulee olemaan. Juuri nyt toivon kovasti, että en ole täällä enää ensi kesänä, mutta aika tuntuu kuluvan varkain. Kaikella on myöskin aikansa ja nyt ei auta kuin odotella sitä ja haaveilla.

Tässä vielä linkki meidän asuntoilmoitukseen: https://blok.ai/kohde/ylankotie-49/
Tule kylään, rakastu ja tarjoa. Kaikki apu on myöskin tarpeen, saa siis vinkata ystäville!

6

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Etsin ja etsin, kunnes noin vuoden jälkeen hän löytyi. Täydellinen teepannu, tai sanoisinko niin täydellinen, että se tarttui mukaan. Tuli tunne, että parempaan en pysty. Kannussa on yksi miinus, käytännöllinen miinus ja se toki jää jalkoihin jos ulkopuoli on täysin kunnossa. Haha.

Kannu löytyi Helsingin Lokalista, josta mukaan tarttui myös tuo ihana kuppi. Olen ollut heikkona kotimaiseen keramiikkaan jo kotvasen, ja nyt vihdoin uskaltauduin hankkimaan sitä kotiini. Kaiketi Iittalat ja Arabiat ovat käytännöllisiä ja edullisempia kuin kotimaisten yksittäisten taiteilijoiden design. Mutta nyt tuli näiden aika, eikä suotta.

Kirjoitin juuri olevani lamppujen hamstraaja, mutta astiat ovat olleet pahempi ja pidempiaikainen rakkauteni. Kun remontoimme nykyistä kotiani, jätin tarkoituksella kaappitilan melko suppeaksi, ettei turhuuksia kerry. Tein virheen. Jumalattoman kauniita astioita on loputtomiin ja täten aion pitää mielessä, että tulevaisuuden keittiössäni pitää olla tilaa monen tyylisille kupeille ja kipoille.

Vaihdoin tosiaan tumman teen vihreään ja nykyään tulee sitä tulee juotua helposti kannullinen kerralla. Kannan uuden kannuni olkkariin tai työpisteelleni ja täytän mukiani pikkuhiljaa. Saan kiksit joka kaadosta! Kannusta kylläkin löytyi se yksi miinus.. Käytän paljon irtoteetä, eikä kannussa ole valmiiksi siivilää. Ujutan teepallon koukun kannun nokkaan ja avot, ongelma ratkaistu!

Astiat tuovat minulle iloa. Ne ovat arkinen herkku ja juhlien kattauksen kruunu. Kun aamulla avaan kaappini, rakastan tunnetta jonka saan.. Mistä ihanasta kupista joisin tämän aamun teen.. 

 

10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Seinä on maalattu, mutta kaikista ihanin juttu päivitetyssä makuuhuoneessa on Minni Havaksen Marble viltti. Saan siitä kiksit joka kerta kun kurkkaan makkariin. Meillä oli kuvauslainassa Havaksen upeita vilttejä, joihin tykästyin valtavasti. Mutta kun kurkkasin Minnin nettisivuille tiesin heti, että Marble on MINUN!

Se on niin kaunis, että tekisi mieli sijoittaa se lastenhuoneeseen, olohuoneeseen, keittiöön ja vessaan! Haluan kietoutua siihen ympäri vuorokauden ja kävellä se päällä viemään roskia, sekä suunnata palaveriin. Hehe. Mutta makuuhuoneeni kaipasi päiväpeiton kaltaista tekstiiliä ja Havaksen taidonnäyte ajaa sen asian tällä hetkellä.

Harmaasta seinästäkin tuli täydellinen. Yöpöytänä on edelleen jakkara, mutta sen päälle eksyi vanha Lundian lamppu. Se oli pölyttynyt varastossa puolisen vuotta ja olin jo myymässä sitä. Olen vitsaillut makuuhuoneen olevan nyt liian keski-ikäinen. Projekti on siis kesken ja se muovautuu pikkuhiljaa, lamppu poistunee ensimmäisenä. Painan pääni tyynyyni makuuhuoneen osalta kuitenkin tällä hetkellä melko onnellisena.

8

image

 

Puoli vuotta olen miettinyt makuuhuoneen seinän maalaamista. Musta on toiminut hyvin ja ollut erinomainen kuvaustausta aina silloin tällöin, mutta pikkuhiljaa etenimme asteelle, josta ei ollut paluuta. En pitänyt siitä enää yhtään ja koko seinä tuntui idiootilta ja ahdistavalta.

Eilen vihdoin kävin valitsemassa vaalean harmaan maalin. Mietin pitkään tummaa vihreää, jossa on hitunen sinistä. Sitten mietin tumman harmaata, vanhaa roosaa.. Mielettömiä värejä on miljoonia. Liikkeessä graniitin harmaaksi nimetty maali vaikutti sopivan kevyeltä, kotona lätkää katsoessani tuumailin, että eroaako se edes valkoisesta mitenkään.. Nähtäväksi jää. Sain eilen levitettyä pohjalle valkoisen maalin ja tänään sutaisen hitusen harmautta pintaan.

Tarkoituksena on maalata tämän viikon aikana samaan syssyyn myös Leevin sinertävä seinä piiloon. Toivottavasti sävystä nyt erottaa hieman väriä, ettei mene koko prokkis ihan hukkaan.. Sitten täytynee käydä ostamassa astetta harmaampi puteli ja tarttua telaan uudelleen.

Raikkautta tästä muutoksesta tulee kuitenkin molempien huoneeseen, se on varma. Ja sitä on kaivattu. Nyt on meneillään kotona muutoksen tuulet. Hirmusti tekisi mieli tehdä ja toteuttaa ideoita!

10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuten olette saattaneet huomata, olen jämähtänyt henkisesti koko elämäni kanssa (postaustahtini on ollut hävettävän takkuinen). Kesän työ- ja kirjarupeama oli iso projekti ja elokuun alussa olin uupumuksen rajamailla. Nyt olen jo diagnosoinut itselleni syysmasennuksen. Teen työni, pidän siitä valtavasti. Nautin myös monista asioista ja olen kikseissä kaikenlaisesta tämän tästä, mutta yleinen habitus on jatkuva väsymys. Inspiraatiosta ei ole hajuakaan ja kotona teen vain välttämättömät asiat. Raijasin viisi Ikea-kassia kirppiskamoja varastosta portaiden alle, eikä mulla ole hajuakaan koska jaksan tarttua niihin.

Tämä jämähdys on myös iskenyt rakkaaseen harrastukseeni; sisustamiseen. Olen muuttanut tähän asuntoon kohta kolme vuotta sitten, megalomaanisen remontin jälkeen ja kieltämättä nyt täällä alkaa joka huoneessa olla tiedossa ”jotain pientä remppaa”.. Mielessä on muutamalle ratkaisulle vaihtoehtoinen lopputulos, myös huonekaluhankinnat kummittelee ajatuksissani.. Mutta suurin osa huoneista on vain jämähtänyt paikoilleen ilman mitään ideoita! En oikeastaan ole edes ajatellut mitään vaihtoehtoja. Nyt kun tuijotan makkarini kuvaa, muistan, että sen seinä on pitänyt maalata jo vuoden ajan uudelleen. Ja tällä sekunnilla tajuan, että ehkä tohon vois keksiä jonkun uuden yöpöydän ja lampun?

Olen kulkenut tähän asti iltaisin sänkyyni ajattelematta lamppua, saatika yöpöytää. Olenko tyytyväinen vai jämähtänyt? Niin.. Saattaahan se olla, että olen tyytyväinen. Ei! En ole koskaan kotiini lopullisesti tyytyväinen. Se on fakta. Olen jämähtänyt, enkä osaa enää katsoa kotiani uusilla silmillä. Voi apua! Toivon todella, että tämä vaihe on ohimenevä ja palaudun normaaliksi piakkoin! Epä-motivoituneena on todella raskasta olla, silloin kun sen tajuaa.. Maalausurakoiden kanssa pääsen aina siihen asti, että mietin onko kaapissa teippiä ja kuinka suojaisin olkkarin tason joka on seinässä kiinni, enkä todella alkaisi irroittamaan sitä. Siihen ne suunnitelmat jää. Tarttisin jonkin energiaruiskeen. Ärsyttävää olla, kun ei ole oma itsensä.

3