Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kello on puoli yksi yöllä ja olen hereillä. Vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä valvoin tähän aikaan ja pyörin vuoteessa. Nostin puhelinta käteen, hain unta, mieleeni tuli jotain, otin puhelimen uudelleen käteen.. Elin siinä olettamuksessa, että olen iltavirkku ja en vain saa unta.

En ole koskaan huomannut kofeiinin piristävää voimaa. En juo kahvia, eikä teestä saa samanlaista piikkiä. En tosin ole varma saisinko kahvistakaan kunnon buustia. Olen juonut joskus kupin festivaalien kolmantena aamuna huomaamatta mitään muutosta. Se ei toki anna täysin realistista kuvaa normaaliin semipirteään arkiaamuun verrattuna, mutta jotenkin luulen, että en vain huomaa kofeiinin antamaa tärinää kehossani niin voimakkaasti kuin useimmat. Täten olin pitkään siinä uskossa, että kofeiini ei vaikuta uneeni.

Juon paljon teetä. Join aikoinaan vain mustaa, sittemmin sen lisäksi vihreää ja nyttemmin myös yrttijuomia. Aluksi en ymmärtänyt edes juovani kofeiinia kiduksiini iltaisin – kahvin kofeiinipitoisuuksista on paasattu aina, teen ei niinkään. Kun sittemmin ymmärsin teessäkin olevan kofeiinia melkoisesti, en huomannut sen vaikutusta selkeästi ja pidin edelleen kiinni olettamuksesta, että se ei vaikuta uneeni. Juon myös kokista ja olen kahvin tapaan aina tiennyt kolajuomien kofeiinin määrästä. En saa niistäkään mitään merkittävää piristystä, joten elelin juoden näitä mustia juomia ja ajattelin, että olen stressaantunut iltaihminen.

Väitin jopa ihmisille, että kofeiinilla ei ole vaikutusta minuun.

En mitenkään voinut uskoa, että hempeä iltateeni tekisi minulle pahaa. Olin juonut kupin teetä iltaisin lapsesta asti. Nykyään join pari, kolme joskus neljä pannua päivässä, mutta en nähnyt yhteyttä. Väitin itselleni tätä totuutta niin kauan, kunnes parina iltana jätin teet juomatta ja uni tuli kymmeneltä. Tämä oli niin jännittävä havainto, että halusin jatkaa empiiristä tutkimusta.

Ilta toisensa perään aloin saada unen päästä kiinni aiemmin. Olin hyvin pöyristynyt ymmärtäessäni, että tee oli pitänyt minua hereillä vuosikausia. Vaikka uni tuli, kaipasin kupillista kuumaa; bergamottia täynnä oleva musta tee, laadukas sencha. En yksinkertaisesti halunnut elää elämääni ilman (pannullista) iltateetä.

Tutustutin itseni hieman väkisin roibokseen, tuohon punaiseen hieman makealta maistuvaan yrttijuomaan. Totuin, mutta en halunnut juoda sitä joka ilta. Etsin kofeiinittomia teehyllystä, lähes tuloksetta. Clipperin vihreä kofeiiniton osoittautui ihan siedettäväksi, perusmerkeistä joltain löytyi mustaa kofeiinitonta. Markettien valikoimissa oltiin kuitenkin kaukana laadukkaista, maittavista teelehdistä, joista olisi imetty kofeiinit pois.

Luojalla kiitos teepuodeista. Olen vieraillut niissä usein, mutta kofeiiniton tee tuntuu asialta, josta ei puhuta ääneen. Vähän kuin sokerittomat juomat. Se tuntuu feikiltä ja jotenkin oletin, että ei tasokkaat puodit niitä myy.

Minulla on pari vakioteekauppaa. Helsingin Eerikinkadun Théhuoneen lisäksi Porvoossa palvelee sympaattinen siirtomaatavaraliike Skafferi, jonka maittavaa kofeiinitonta vihreää teetä olen lipitellyt puoli vuotta. Udellessani häneltä kofeiinittomista tuotteista, omistaja tiesi kertoa kysynnän lisääntyneen valtavasti. Kenties unta arvostetaan jälleen.

Olen myös laajentanut reviiriäni ja testaillut iltateeksi luokiteltuja yrttijuomia. Nämä night time –sekoitukset sisältävät usein kamomillaa (inhokkini) tai jotain lakritsinjuurta. Niiden makupaletti pyörii raikkauden ja pesuaineiden parissa, eikä se oikein sovi suuhuni mitä teehen tulee. On kuitenkin mainiota, että vaihtoehtoja löytyy ja nykyään välillä jopa tekee mieli raikasta pesuaineen tuntua.

Olen muutaman vuoden ajan nauttinut kofeiinittomista illoista. Iltakuuden jälkeen herkullisimmat teet on kielletty. Uni tulee paremmin, vaikka olisi stressiä ilmoilla. Toki poikkeuksia riittää ja toisinaan valvon alku-, toisinaan aamuyöstä. Kofeiini tai sen puute eivät ole vastaus kaikkeen. Yksi tärkeimmistä asioista, joka aikaisemmasta nukahtamisesta on tullut, ovat virkeämmät aamut. Herään suurimman osan viikosta itsenäisesti ilman kelloa seitsemän, kahdeksan aikaan. Näin ei tapahtunut aiemmin – olen ollut aamuisin väsynyt niin kauan kuin muistan. Saatan edelleen tuntea jatkuvaa väsymystä ja viimeiset viisi vuotta olen epäillyt uneni laadun olevan kökköä, mutta on myös paljon aamuja, jolloin tunnen herääväni oma-aloitteisesti, koska olen valmis uuteen päivään.

Nyt valvon, koska uurastaessamme työmaalla, en tajunnut kellon olevan liikaa kofeiinille ja join kokiksen iltakahdeksan jälkeen. Never again. Joillain kofeiini vaikuttaa kehossa aivan törkeän kauan, toiset joutuvat lopettamaan kofeiinin juomisen heti aamukahvin jälkeen, toiset eivät voi juoda sitä ollenkaan. En voi kuin lämmöllä suositella testaamaan kofeiinittomuutta, vaikka uskoisit olevasi sitä mahtavampi. Se on ihana, mutta myös salakavala aine.

PS. Rakastan kuppeja ja hymyilen kun avaan astiakaappini (kuvassa muutama). Olen luonut erilaisilla kupeilla tilanteen, jossa minulla on aamuisin valinnanvaikeus – minkä ihanan kupin tänään otan teeni tarjoilualustaksi. <3

5

Tuhosin hapanjuureni alun vuosi sitten. Minusta ei ollut siihen. Tipahdin ohjeiden sekavuudessa kuudennen päivän kohdalla, en ikinä leiponut siitä yhtäkään leipää. Myönsin tappioni. Mielenkiinto loppui, kun homma meni vaikeaksi. Hapanjuuri vaatii myös aikaa ja rakkautta aivan eri tasolla, kuin sen halpaversio – pataleipä.

Nyt olen leiponut pataleipää niin monta kertaa viikossa, että ajatus hapanjuuren pariin palaamisesta houkuttaa mieltäni. Elän tällä hetkellä hieman hektistä elämää etäkoulun, rakentamisen ja omien töiden lomassa, joten olen ajatellut ottaa haasteen vastaan muuton ja pandemian jälkeen. En kyllä edes tiedä miksi, onhan minulla nytkin ollut iltaisin se viisiminuuttinen, jonka tämän leivän ohje vaatii ja taas aamulla se tunti, jonka uunin lämmittäminen ja paistaminen vie.

Hapanjuuren kupliessa kuitenkin vasta mielessäni, jaan teille tämän leivän ohjeen – sitä on kysytty paljon, koska olen jakanut jatkuvasti Instagramissa (@kaisujouppi) videoita höyryävästä leivästä. Hän on aina yhtä kaunis uunista tullessaan! Tämä pataleipä on tuunattu versio Sikke Sumarin Nami Namaste kirjasta.

Sekoitan illalla kulhossa 5dl vehnäjauhoja, 1dl kaurajauhoja ja 1dl spelttiä. Olen vaihdellut grahamista ruisjauhoihin ja vehnäjauhojenkin osuutta voisi vähentää. Tiedän kuitenkin, että juuri näillä tulee täydellinen leipä. Lisään joukkoon ½ tl kuivahiivaa ja pari teelusikallista suolaa. Sitten hakkaan leikkuulaudalla pienemmäksi kourallisen kuivattuja karpaloita –> joukkoon! Viimeistelen paketin samanmoisella kourallisella pellavansiemeniä. Testasin auringonkukansiemeniä, ihan jees, mutta pellavansiemenet ovat valloittaneet sydämeni. Mikään ei estä sinua laittamasta vaikka molempia! Laitan hanan lämpimälle ja lurautan sekaan 3 ½ dl vettä. Veden lämpötilan olisi varmaan hyvä olla optimaalinen 42 astetta. En todellakaan tiedä onko veteni 40 vai 50 astetta, joka kerta leipä on kuitenkin onnistunut. Arviolta semmosta vähän kädenlämpöistä kuumempaa..

Tartun lusikkaan ja pyöräytän seoksen tasaiseksi nopeasti. Ei vaivata, eikä vatkata. Minulla on kulhoja, joissa on kansi, mutta jos et sellaista omista, laita muovikelmu päälle (liinakin varmaan riittää) ja anna taikinan lepäillä yön yli. Mitä kauemmin annat sen porista, sitä maukkaampi lopputulos, 12-24h on hyvä.

Kun kello on pyörähtänyt ympäri kerran tai kahdesti, laita uuni kuumenemaan 225° ja nakkaa samalla kylmä pata sinne. Kattilakin kuulemma käy, oleellista on, että astiassa on kansi ja se on uunin kestävä. Älä siis laita sinne muovikulhoa tai puukahvoja. Heh. Kun pata on uunissa, kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja pyöräytä sitä pari kertaa niin, että jauhot tarttuva pintaan. Ei vaivata! Heitä liina päälle ja kun uuni on valmis, heitä leipä pataan. Pataa ei tarvitse voidella, kunhan jauhoja on leivän pinnassa, se ei tartu astiaan. Viillän pintaan pari viivaa veitsellä ja heitän päälle alustalta jauhojen jämät. Kansi päälle ja uuniin 30 minuutiksi. Kansi pois ja paistoa vielä 15 minuuttia. Kaadan leivän heti ritilälle jäähtymään ja säilytän sitä kuin hapanjuurileipää – leikkuupinta alaspäin pöydällä, ei liinoja saatikka muovipusseja.

Lämpiä leipomishetkiä poikkeustilatoverini. <3

5

Onko sinusta kuoriutunut koronan alla leipuri? Vaikka raksa vie parhaillaan liki kaiken vapaa-ajan, olen ajautunut leipomaan leipää väsymyksestä huolimatta. Johonkin alkukantaiseen selviytymiseen oman leivän leipomisen kriisin keskellä täytyy perustua, en näet ole ainoa.

Korona vuoksi moni joutuu myös juhlimaan lasten synttärit, valmistujaiset ja muut kissanristiäiset pienellä porukalla. Se saattaa olla kauan odotettu armahdus juhlien väsyttävälle järjestämiselle, tai se saattaa innostaa leipomaan vieläkin enemmän. Olit sitten kova leipoja tai leipomisesta haaveileva, nyt on mahdollisuus saada hyllyyn ihana teos, jossa herkullisia ideoita riittää.

Kevät on etenkin kakkujen aikaa ja näinä epätavallisina aikoina haluan arpoa muutaman vegaanisen kakkukirjan lukijoiden kesken. 

Kokosimme Vienan kanssa kolmisen kevättä sitten kasaan vegaanisia leivonnaisia sisältävän teoksen: Eat Cake! Viena on tehnyt vegaanisia kakkuja jo ennen kuin vegaanit nousivat Suomessa puheenaiheeksi ja hänen mainioista resepteistä koostui kirja, joka auttaa leipomaan herkkuja ilman eläinperäisiä tuotteita.

Minun lempireseptiksi on muodostunut Puoloffee, jota teen usein anti-vegaanisena (kaikki reseptit voi valmistaa myös eläinperäisistä tuotteista, jos niin haluaa). Puoloffee on niin helppo ja hyvä, että siitä on tullut meidän perheen vakioleivonnainen. Se on Vienan versio vuosia sitten hitiksi nousseesta banoffeesta, jossa banaani ja kinuski muodostaa makean liiton. Puolukoita sisältävä versio on mielettömän raikas, kun puolukat poksuvat suussa ja sekoittuvat kinuskin, digestivekeskipohjan ja kermavaahdon kanssa. Ehdottomasti enemmän minun makuuni, kuin yltiömakea banoffee.

Kirjasta löytyy herkkuja brunssipöytään, korvapuustit, suklaahippukeksit ja useita erilaisia kakkuja sekä piirakoita. Eat cake pitää sisällään tekstit sekä suomeksi, että englanniksi. Kirjamme on kustantanut Cozy Publishing ja jos et malta odottaa suosiiko arpaonni, Cozyn verkkokaupasta löytyy meidän kirjan lisäksi monia muita ihanuuksia, kuten kaunis kirjasarja Happy HomesKIRJAKAUPPAAN!

Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen CAKELOVE!
Arvon kolme teosta, voittajat saavat kirjat postitse kotiin. Muistathan siis ilmoittaa sähköpostiosoitteesi kommenttia jättäessäsi. Arvonta päättyy perjantaina 8.5.2020.

Onnea arvontaan ja muistetaan Julia Childin totuus: A party without a cake is just a meeting! <3

9

Sämpylä maistuu vielä suussani. Lähdin heti kirjoittamaan teille reseptiä – koska se on paras sämpylätaikinaresepti mitä olen ikinä kokeillut. Olen toki kokeillut vain muutamaa reseptiä, juurikin siksi, että kotitekoisista sämpylöistä on tupannut aina tulemaan jotenkin kökköjä. Aina kannattaa kuitenkin jatkaa kokeiluja, tälläkin kertaa se tuotti tulosta. Resepti ei ole uusi saatikka minun keksimäni. Luulen kuitenkin, että siellä on vielä joku joka ei ole näistä herkuista kuullut!

Sikke Sumari on näiden täydellisten sämpylöiden äiti. Hänen kerrassaan kauniissa ja upeassa ruokakirjassa Nami Namaste kerrotaan Namasten rapeakuoristen aamusämpylöiden salaisuus. Jokusen kerran olen täällä maininnut, että rakastan ruokakirjoja ja vielä enemmän rakastan sitä, että niistä löytyy reseptejä joista heti tiedät, että tulet palaamaan uudelleen ja uudelleen niiden äärelle. Kaikkein parasta on, jos opit jotain uutta. Olenkin jo oppinut, että juurileipää pitää säilyttää pöydällä leikkauspinta alaspäin (älä missään nimessä säilytä edes paperipussissa), mutta ilman Siken loppukommenttia (kts. alta), olisin jättänyt sämpylän pellille ja heittänyt aivan varmasti liinan päälle. En tule elämässäni enää koskaan tekemään tätä järisyttävää virhettä.

Tämän reseptin helppous on vertaansa vailla. Kuten Vege-kirjan maailman helpoin pataleipä, tämäkin resepti vaatii hieman aikaa, mutta ei vaivaa – taikinan pitää hengailla jääkaapissa yön yli. Mutta taikinan voi sekoittaa vaikka perjantaina yöllä pienessä kännissä, niin helppo se on. Kokkaamisessa tiski, sekä sotku ovat ärsyttävintä ja tässä ohjeessa niiltä säästytään melko upeasti. Säästyt jopa pöydän jauhottamiselta. Sen lisäksi sämpylät ovat juuri niin rapeakuorisia, kuin nimessä luvataan ja sisältä niin pehmeitä, että uskon täysin Siken reseptin saateteksiin, jossa hän mainitsee kuinka yksikään Namasten vierasryhmä ei ole poistunut Saarenmaalta kysymättä reseptiä. Joten – enjoy!

 

Namasten rapeakuoriset aamusämpylät

7,5 dl vettä (saa olla kylmää)
25 g tuorehiivaa (1pss kuivahiivaa)
1 rkl suolaa
1,5 dl ruisjauhoja
2 dl kokojyväjauhoja tai spelttiä, grahamia, emmeriä..
8-10 dl vehnäjauhoja
kourallinen siemeniä, jos haluat

Sekoita vesi, hiiva ja suola yhteen ja lisää ruisjauhot sekä kokojyväjauhot. Mikäli haluat lisätä joukkoon siemeniä kourallisen, do it! Lisää viimeiseksi vehnäjauhoja, kunnes taikina on paksun puuron kaltainen. Älä tee taikinasta liian paksua, äläkä vaivaa taikinaa! Reipas sekoitus lusikalla riittää. Laita taikina leivinpaperilla ja liinalla peitettynä jääkaappiin yöksi. Tee sämpylät aamulla suoraan jääkaappikylmästä taikinasta kahdella isolla lusikalla leivinpaperin päälle uunipellille.

Huiskauta päälle vähän jauhoja ja ehkä siemeniäkin, paista 220 °c uunissa 35 minuuttia.

Pitkä paistoaika ja kuuma uuni takaavat rapean kuoren.

Taikina säilyy jääkaapissa monta päivää, joten voit aina paistaa juuri sen määrän, minkä kulloinkin haluat syödä.

HUOM! Ota sämpylät mahdollisimman nopeasti pois pelliltä ritilän päälle. Äläkä missään tapauksessa peitä sämpylöitä liinalla, muuten katoaa rapea kuori.

 

Minä laitoin vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi grahamia ja heitin joukkoon kourallisen auringonkukansiemeniä. Tuli taivaallisia ja seuraavalla kerralla koitan grahamin sijaan spelttiä. Vehnäjauhoja laitoin noin 7dl, joten vähemmän kuin reseptissä. Laita varoen, löysyys on taikinan avain. Jauhojen vähyys saattoi tosin johtua seuraavasta..

Kun aloin kirjoittamaan tätä reseptiä, huomasin että olin laittanut 25g kuivahiivaa tuorehiivan sijaan, eli puolet enemmän kuin piti. Haha. Lisäsin reseptiin ”1pss kuivahiivaa”, jotta sinä et kompuroisi kuten minä. Taikinani ei kuitenkin epäonnistunut mitenkään ja pääsenkin testaamaan reseptiä uudelleen piakkoin, jotta voin tuumailla huomaako eroa ja jos, niin miten. Hiivaisin terveisin, Kaisu.

4

 

Tein granolaa. Ensimmäistä kertaa. Kuten monessa muussakin, myös tässä tulen hieman jäljessä. Olen makustellut mahdollisuutta tehdä omaa granolaa jo vuosia ja nyt yksi kirjan teksti sai minut tarttumaan kaupan liki viimeiseen kaurahiutalepakettiin.

Kuten on uutisissa todettu, ruoka ei ole vielä loppumassa ja Eloveenaakin on taas hyllyissä. Jos tässä etätyön ja lasten hoitamisen ja opettamisen lomassa jää iltoihin aikaa, tee ihmeessä itse seuralainen esimerkiksi jogurtille.

Luin (ja rakastuin) hetki sitten  Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta -kirjaan. Se ei ole keittokirja, vaan Saku puhuu hyvästä ruoasta, tuo omat mielipiteensä ja oivalluksensa esiin. Saku on ehta multitalentti ja meiltä löytyy suurin osa hänen tuotoksistaan kirjahyllystä – arvostus on syvällä, mutta tämä kirja muodostui koko tuotannon kruunuksi. Ajatusmaailmamme kohtaavat ja ahmin kirjan yhdessä viikonlopussa.

Olen lukukokemuksen jälkeen palannut kirjan äärelle epämääräisten reseptien lomaan. Tuomisen ydin on yksinkertaistaa asioita ja käyttää laatua määrää enemmän, tehdä ruokaan liittyvistä asioista helpompia. Hän kirjoittaa oman elämänsä tottumuksista ja löysin niistä paljon tarttumapintaa. Koska laatu määrää tahtia heidän taloudessa enemmän kuin määrä – granola täysrasvaisen jogurtin kanssa kuuluu etenkin viikonloppujen aamupalapöytään.

 ”Rakastan asioita, joiden tekeminen on helppoa mutta jotka lisäävät laadun tuntua arjessa. Omatekoinen granola on yksi näistä. Sen tekeminen kuukauden tarpeisiin vie alle tunnin, ja siitäkin ajasta yli puolet menee odotteluun.”

Jos olet suurperheen vanhempi, granola ei välttämättä ole vastaus muromyslin korvaamiseen, mutta kahden aikuisen kodissa se on juuri noin!

Granolasta löytyy reseptejä vaikka kuinka, mutta päädyin kokeilemaan Sakun suurpiirteisellä reseptillä. Ymmärsin heti, että granola ei tule halvaksi, mutta valmistamisen jälkeen todella ymmärsin laadun merkityksen. Oivalsin myös ensimmäisen kokeilun jälkeen, että granolasta voi tehdä halvemman version jättämällä kalliit pähkinät pois. Kolmen tai neljän arvokkaan pähkinän sijaan voi valita yhden ja lisätä settiin auringonkukan siemeniä ja maapähkinöitä. Laatu tippuu toki, mutta ei merkittävästi ja hinta on kukkarolle suotuisampi.

Tuominen kannustaa ihmisiä kokkaamaan kokeilemalla, tiukoille resepteille on paikkansa, mutta hänen kirjastaan ei niitä löydy.

 

Kirjan granola 

Pilko isö määrä erilaisia pähkinöitä, mielellään tuoreita ja mahdiollisimman hyvälaatuisia. Lisää joukkoon pähkinöiden verran kaurahiutaleita ja sekoita käsin. Lisää 1-2 dl vaahterasiirappia, ihan vähän öliiviöljyä ja suolaa. Sekoita lastalla. 

Vatakaa 1-2 kananmunan valkuaiset vaahdoksi ja sekoita joukkoon. 

Levitä granola tasaisesti uunipellille. Paista noin 40 minuuttia 160-asteisessa uunissa. Ota pois, kun granola alkaa hieman tummua. Se saa ruskistua hieman muttei palaa. Anna jäähtyä ja kovettua ainakin puolituntia ja siirrä esimerkiksi isoon lasiastiaan. 

 

Saku kirjoittaa myös, että vaahterasiirapin määrään vaikuttaa se kuinka makeasta granolasta pidät. Hän mainitsee, että granolaa voi maustaa vaikkapa kookoshiutaleilla, kanelilla tai sekaan voi lisätä kuivattuja marjoja tai hedelmiä – ilmoittaen, ettei itse pidä kummastakaan versiosta. Hahah. Hän myös muistuttaa, että ei pidä ahnehtia uunipellin täyttämisen kanssa, liian paksulla kerroksella granolasta ei tule rapeaa.

Omat oivallukseni liittyivät edellä mainittuihin ainesosiin ja seuraavan kerran aion koittaa hieman halvempaa versiota. Aino myös lisätä joukkoon aavistuksen kanelia. Käytin itse 7dl murskattuja pähkinöitä ja täten 7dl kaurahiutaleita, se määrä ei mahtunut yhdelle pellille, eikä lasipurkkiini. Seuraavaksi testaan 5+5dl. Lisäsin joukkoon liki 2dl siirappia, koska pidän makeudesta enemmän kuin Saku. Käytin tuohon määrään myös 2 kananmunaa. Poltin melkein toisen vajaan uunipellin, mutta sekoitettuna yhteen, mausta tuli passeli. Kannattaa olla tarkkana uunin kanssa, paahtuminen riippuu pitkälti pellillä olevasta määrästä.

Nyt vain odotan, että marjat tulevat sesonkiin ja pääsen lisäämään niitä luksusaamupalaani, jonka tekeminen ei tosissaan vaatinut ihmeitä.

Aivan todella suurella lämmöllä suosittelen tutustumaan Tuomisen kirjaan. Se oli ihana lukukokemus ja läpäisee kirjojeni rankan konmaritus-seulani. Tämä teos tulee kulkemaan mukanani aina.

3

Ollaan kokkailtu viime aikoina aika paljon tuttuja ruokia ja mikäli olemme kokeilleet jotain uutta, se ei ole ollut täydellistä – jotain on aina puuttunut tai jotain olemme mokanneet. Teimme muun muassa suurella vaivalla elokuussa kesäkeittoa jossa lopulta maito leikkasi ja koko soppa oli aivan kamalan näköistä, sekä makuista. Jaa niitä nyt täällä teille..

Sitten on päiviä, kun kumpaakaan ei kiinnosta ruoanlaitto, mutta jotain on syötävä. Kaapissa ei ole aineksia mihinkään tiettyyn ja se tekee ruoanlaitosta vielä haastavampaa. Usein kuitenkin kannattaa muistaa, että simppeli on parasta ja pienellä twistillä saattaa vähän kuin vahingossa luoda jotain mainiota.

Jostain syystä meillä on kaapissa useampi purkki tomaattimurskaa ja osassa alkaa päiväykset lähestyä (05-2020 on kohta, eikös?) Voisi sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti, mutta en ollut kovin innoissani. Usein tomaattimurskaan tehty pasta on jotenkin vetistä, ainakin minä olen onnistunut tekemään tomaattipastasta mautonta useita kertoja. Päätin onnistua ja sovelsin BASTA! -kirjan reseptiä. Lautaselle tippui vaatimattoman näköinen, mutta makunystyröitä hivelevä pasta.

 

Kaisu onnistui kerrankin -pasta
––

Pistin pieneksi pari valkosipulin kynttä, yhden sipulin ja kuulotin ne oliiviöljyssä. 
Lisäsin pannulle purkin tomaattimurskaa, suolaa, pippuria, hunajaa ja sokeria. Ei mulla mitään määreitä ole, mutta sillai sopivasti. Hunajaa ehkä ½ ruokalusikkaa.
Raastoin joukkoon yhden sitruunan kuoren, halkaisin sitruunan ja puristin vielä toisen puolikkaan mehut mukaan.
Viimeisen silauksen teki iso ruokalusikallinen inkivääritahnaa.
Muhittelin pannulla, kunnes alkuvaiheessa kattilaan kiehumaan pistetty spaghetti oli kypsää ja yhdistin massat. Nostelin joukkoon myös hieman pastan keitinlientä!

 

Se on helppoa kun sen osaa, minä en osaa, mutta joskus onnistun. Ongelmani on vaativuus yhdistettynä taidottomuuteen. Lähes poikkeuksetta löydän ruoistani jotain vikaa. Viikonloppuna teimme lohta ja kuohukermassa haudutettua kyssäkaalia. Sekin olisi ollut varsin täydellistä, mutta osa kyssäkaalin paloista oli puisia ja pilasi nautinnon, kun joudun poistamaan tikkuista massaa suustani kuin kalanruotoja konsanaan. Ilmeisesti olisi pitänyt kuoria kyssäkaalin kuorta vielä enemmän pois. Mikäli en rakastaisi hyvää ruokaa, mikäli elämästä selviäisi ilman ruokaa, mikäli en olisi niin pihi syömään ulkona – olisin lopettanut kokkaamisen jo aikaa sitten. Onneksi on pakko, silloin toisinaan saattaa syntyä jotain hyvää. Seuraavalla kerralla kerron teille miten mun tortillat nousi nextille levelille.

 

4

Pyöräilin pitkin Kööpenhaminan kujia toista kertaa elämässäni. Kaupunki on kaunis, kulturelli ja ajan hermoilla oleva kokonaisuus, jossa pyörät ovat the thing. Mutta niin on käsillä tekeminenkin.

Hankin matkalta käsintehtyjä keramiikkakuppeja, teekannun, maljakon ja ihanan seinäryijyn pienistä putiikeista liki keskustaa. Sain niin monta utelua Instagramin puolella näistä puodeista, jotta päädyin kirjaamaan ne tänne teidän kaikkien luettavaksi.

Mainintana myös muutama muu vinkki tulevia reissujanne varten.

Yōnobi / itsyonobi.com /
Useita eri keramiikkataiteilijoita, suurin osa ulkomaalaisia. Puoti järjestää myös keramiikkakursseja. Mieleen jäi pikkiriikkinen ovi, jonka lukko teki sisäänpääsyyn haastetta ja erittäin ihana asiakaspalvelu.

Vanishing Point / vanishing-point.dk /
Tanskalaista, luonnon materiaaleja, villapaitoja, printtejä, taidetta, koruja. Seinäryijymme löytyi täältä.

MK Studio / mk-ceramics.com /
Työtila ja myymälä samassa, myynnissä vain omaa tuotantoa. Muutama erilainen astiamalli ja niistä kovin paljon eri lasituksia ja värimassoja. Liikkeessä iski valinnan vaikeus ja nappasin mukaani lopulta vain yhden kupin.

Tina Marie Cph
Sisäpihalla ja oven yläpuolella luki Viktoria Ceramic Studio Cph. Ihastelin muutamaa vaasia, mutta hinnat olivat melko korkeat. Tämä on visiittinä kuitenkin aivan must, jos olet keramiikan perään ja etenkin jos lompakkosi on paksu.

Näiden lisäksi vierailimme toki Illums Bolighusissa, josta nappasin Ferm Livingin tuotteita ja HAY House nyt on tietenkin listalla, kun Tanskaan menee. Ytimessä suosittelen kulkemaan myös Kompagnistræde kadun, jolla ainakin kolme keramiikkaa myyvää puotia ja useita söpöltä vaikuttavia ravintoloita terasseineen.

Ravintoloista mainittakoon mielettömän hyviä aasialaisia ruokia tarjoillut Sidecar. Söin siellä elämäni ensimmäisen bao:n ja rakastuin välittömästi. En voi ymmärtää, miten olen onnistunut elämään ilman baoja. Mietin öisin ainoastaan sitä, että minun pitää löytää bao-taikinan resepti ja opetella tekemään niitä itse. Sidecar jäi makujen puolesta mieleeni loistavana ravintolana.

Aasialaisen lisäksi söimme italialaista. Italia on lempilapsemme – ruoan, juoman ja matkailun suhteen. Nautimme Scarpetta ravintolassa 5 ruokalajin menun ja se tuntui paranevan askel askeleelta. Minä, joka en yleensä välitä äyriäisistä – söin edeltävänä päivänä Sidecarissa friteerattuja ravunpyrstöjä majoneesilla kuin hullu ja sen jälkeen Scarpetassa elämäni parhaan risoton ala sini- ja kampasimpukat. Persiljalla maustettu risotto räjäytti makunystyräni, mutta oli myös niin syvän vihreän värinen, että ihastelin sitä alkuun silmilläni pitkään.

Meatpacking District on alueena hupaisa, kesällä etenkin. Söimme siellä Motherissa ja Hija De Sanzesissa. Jälkimmäinen on Netflixissäkin maailman parhaaksi taco-paikaksi tituleerattu. Meidän tacot jäähtyivät viileässä ilmassa, sisäpaikkoja kun ei riittänyt minikokoisessa ravintolassa. Kesällä ehdoton vierailun kohde, terdellä on tilaa – jos on! Hija on hyvin suosittu.

Koska meillä oli neljästä päivästä kahtena pyörät alla, ehdimme koluta kaupungin läpikotaisin. Kävimme kaikkialla ja vahingossa ajauduimme useille nähtävyyksille. En voi alleviivata kylliksi pyörien helppoutta kaupungilla. Kaikkialla ei ole omaa pyöräkaistaa, mutta autot ovat tottuneet pyöräilijöihin ja liikenteen seassakin ajaminen on mukavaa. Pyöräilyn miinuspuolena mainittakoon vauhti. Me ajettiin todella kovaa, koska paikallisten vauhti tarttuu. Sen vuoksi hujautimme ohi monesta mielenkiintoisesta kohteesta malttamattomina ja kerran suunnitellusta risteyksestä ohi kolmen risteyksen verran.. Pyörien kanssa ei tarvitse aikatauluja ja niillä pääsee helposti kokemaan vanhan kaupungin ulkopuolella olevat kiinnostavat kaupunginosat, kuten Nørrebron.

Tivoliin astelin ensimmäistä kertaa ja houkuttelin (pakotin) Kain 1914 valmistuneeseen vuoristorataan kanssani. Kyyti muistutti taas siitä kuinka on hyvä käydä huvipuistolaitteissa näin vanhana vähintään kerran vuodessa. Se pistää sopivasti kropan sekaisin ja hysteerisestä naurustani ei meinannut tulla loppua.
Tivolin alue on aivan mieletön. Sisäänpääsymaksu peritään ja yksittäiset liput maksavat mammonaa (rannekkeet suhteessa paljon edullisempia), mutta alue itsessään on todella kaunis ja mikäli sinne menee; kannattaa suunnitella ruokailu johonkin alueen useista ravintoloista.

Kauppahallia ei myöskään saa jättää kokematta. Siellä pääsee jotenkin vauhdikkaasti tanskalaisen hyggeilyn syliin. Hallissa vaikutti olevan enemmän paikallisia kuin turisteja.

Matkamme jälkeen minulle tuli vahva tunne, että Kööpenhamina on nyt koettu ja nähty. Toisaalta taas edellisestä vierailustani oli 7 vuotta ja nyt oli kylällä taas ihan toinen meininki. Ehkä rikon tulevaisuudessakin vielä uudelleen matkustusfilosofiaani ”aina uuteen kohteeseen”..

]]>

6

Kaupallinen yhteistyö – Slurp

Minä en juo kahvia. Kovin usein olen miettinyt, että miksi en ja kysyin äidiltäni parikymppisenä, että pitäisikö aloittaa. Hän tokaisi salamana, että älä nyt hyvä ihminen aloita varta vasten, jos olet tältä koukulta välttynyt.

Mutta toisaalta koukut on kivoja. Kahvi on nautintoaine, siinä missä viini tai limu. Se on monille hifistelyä, jonka kanssa voi puuhata hakemalla tuoreet pavut, jauhamalla ne omalla myllyllä ja duunata millälie Aeropress hommelilla niin laadukasta kahvia, että se lähentelee jo totaalista euforiaa. Jään tästä paitsi.

Olin 17-vuotiaana opiskeluiden kautta kahvilassa harjoittelussa ja rakastuin kahvin tuoksuun. Se on niin yksinkertaisen huumaava. Olen maistanut kahvia elämässäni, hyvänen aika, varmaan alle 10 kertaa. Siinä missä tuoksu menee aivolohkojeni nautintokeskukseen, maku ei.

Jos joisin kahvia, olisin aivan varmasti se ilmaprässillä läträävä oman myllyn omistava hihhuli, jonka päivä lähtisi käyntiin vasta kun on saanut huumaannuttavan kupposen kuumaa kaffetta. Kokeilisin eri papuja, paahtoja ja keskustelisin kahvista intohimoisesti. Jos joisin kahvia, tilaisin sen Slurpilta.

Slurp tuo tuoreen, loistavan kahvin teidän luppasuiden huulille postitse. Slurpin agendana on tehdä korkealaatuisten pienpaahtimokahvien nauttiminen niin helpoksi kuin mahdollista. Parasta on, että sun ei tarvitse edes huolehtia tilauksesta, Slurp postittaa suosikkikahvisi tuoreena kotiin automaattisesti tasaisin väliajoin. Helsinkiläinen saattaa kulkea kahvipuodin ohi päivittäin, mutta jos tuoretta kahvia jauhava puoti ei ole työmatkasi varrella, Slurp pelastaa. Voin sanoa näin, koska minä juon teetä. Ja kyllä – olen se teestä intohimoisesti puhuva, uusia lajeja testaileva hihhuli, joka huolehtii veden läpötilasta ja jonka päivä lähtee käyntiin vasta kun on saanut kupposen teetä. Ja kyllä – Slurp toimittaa kotiin myös laadukasta, tuoretta teetä.

Järvenpääläisellä teepuoteja ei ole joka nurkalla. Meidän lähikaupat (Citymarket ja Prisma) tarjoilevat kyllä laajat teevalikoimat, mutta kaukana on huippulaatu, tiettyjen merkkien kohdalla tuoreuskin kyseenalainen. Teetoimitusta en tarvitse viikoittain, mutta tilaaminen netistä ja postilaatikkoon toimitus (mahtuvat laatikosta yksittäispakkauksissaan) on niin kätevää, että oksat pois. Meikälle kelpaa toisinaan myös Lipton, mutta piruvie kyllä sen laadun vaan maistaa ja niin maistoi Kaikin.

Kai juo kahvia. Ei juuri koskaan kotona, mutta töissä lipittää kupin tai kaksi päivässä. Kotona meillä ei ole halvinta, mutta ei kalleintakaan kahvia. Kun kysyin Kailta, joisiko hän enemmän kahvia mikäli se olisi laadukkaampaa, vastaus oli selvä: kyllä. Hän huokaili muutamaan otteeseen ensimmäisen Slurpin toimittaman kahvikupposen äärellä. Jälleen kerran – kyllä sen laadun maistaa.

Koska meillä ei juurikaan kuluteta kahvia, meiltä löytyy perinteinen Moccamaster, eikä meiltä todellakaan löydy kahvimyllyä. Okei, meidän vuokrakämpän seinässä on kahvikone, mutta ei me olla jaksettu opetella käyttämään sitä. Siinä ymmärtääkseni on mylly.. Slurpilta täten tilasimme valmiiksi jauhettua kahvia.

Slurpilla on muuten valikoimassa erilaisia kahvin ja teen valmistukseen vaadittuja välineitä. Kuvissa näkyvä Hario on vedenkeitin, ei siis ”pelkkä” liedellä toimiva pannu. Ilo silmälle ja sopii etenkin sinulle, joka haluat hifistellä ja kaataa veden kahvipurujesi päälle tasaisena ohuena norona.

Klikkaa Slurpin sivuille ja nauti. En malta olla fiilistelemättä sitä, että samalla tuet pienpaahtimoita/teepuoteja, jotka oikeasti rakastavat kahvia/teetä ja toimivat reilusti.

Teevalikoiman löydät suoraan täältä!
Alekoodilla ”kaisujouppi” saat -30% jatkuvan tilauksen ensimmäisestä kahvista ja koodilla ”kaisuntee” -5% koko teevalikoimasta. Oppaa!

]]>

3

Ai että mä tykkään kertoa teille täydellisistä tuotteista. Saarenmaalta kotoisin oleva Öun valmistaa luomu-limuja ja minä törmäsin niihin, tai oikeastaan nimenomaan raparperi-limonadiin, vahingossa marraskuussa Tallinnassa. Limukka pisti silmääni Sfäär ravintolassa. Tämä limonadi on kuin kevätpäivän pirskahdus. Niin raikas ja kupliva, loppulimoja myöten ihana tuote. Hiilihappoa voisi olla ehkä hieman enemmänkin, mutta raparperin maku on vain niin taivaallinen, että en aio siitä moitteita antaa. Rakastan raparperia ja aina kun sitä on tarjolla, otan sitä! Samaisella reissulla maistelin myös ihanaa raparperi kuohuviiniä – sen merkkiä en valitettavasti muista.. Mutta sitä sai vegaaniravintola V:stä ja tuntui olevan tarjolla muissakin puodeissa ja varmasti saa myös Suomesta. Tavattoman haikein mielin hyvästelin tuon raparperi-limonaadin, kunnes tajusin että sitä voisi löytyä paikallista marketista. Kai katseli silmät pyöreinä kun lappasin hyllystä pulloja kassiin – enhän mä tiennyt koska tulen takaisin Tallinnaan! Olin niin rakastunut raikkaaseen raparperiin, että säästelin pulloja ja nautin jokaisesta pisarasta.  Ystäväni aisti himoni ja päätti ystävällisesti mainita, että hän on nähnyt kyseisiä pulloja myös Suomessa. Käyskentelin Prismaan ja piruvie – Öunin limonadit löytyivät alahyllyltä ja vielä kohtuuhintaan! Olen siitä asti herkutellut satunnaisesti raparperi raikkaudella ja testannut myös muista tuotteita. Niissä on kovin samanlainen meininki, vivahde eroja kyllä löytyy. Karpalo ja omena tuovat minulle helposti viitteitä siideriin, joten mikään ei ole vielä keulinut raparperin yli. Punaherukka tosin maistui mahtavalle ja menee samaan kastiin kirpsakan rhubarbin kanssa. En ole useinkaan ihastunut craft-limukoihin, koska olen cokiksen vannoutunut rakastaja. Mutta Öun tepasteli sydämeeni pysyvästi. Toiset tekevät vierailuja pienpanimoihin ja viinitarhoille, minä haluaisin lähteä Saarenmaalle panemaan limukkaa tulemaan – kuka lähtee messiin?!  ]]> 3