Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Suru toistaa itseään. Syvä suru on sellaista, että se pyörii kehää ja tulee uudelleen ja uudelleen samalla tavalla esiin. Sen kautta moni masentuu, joku jopa päättää päivänsä. Kierre on niin vahva, että toisinaan voi yksinkertaisesti tuntua mahdottomalta jatkaa.

Olen itkenyt tämän pitkän viikonlopun aikana kuuden jakson verran After Life -sarjalle. Ricky Gervaisin liki kauttaaltaan luoma sarja toi toisen tuotantokauden eetteriin ja se oli jotenkin jopa koskettavampi kuin ensimmäinen. Juuri sen vuoksi, että suru on edelleen läsnä. Suru näyttäytyy edelleen vahvana jatkumona vaimonsa liian aikaisin menettäneen Tonyn arjessa.

Kun ihminen suree, tärkeintä olisi pystyä puhumaan surua auki. Mutta koska suru ei välttämättä muuta muotoaan kovinkaan nopeasti, kuuntelija saattaa turhautua ja lopulta jo todeta, että eikös olisi aika mennä eteenpäin. On hyvin vaikeaa ulkopuolisena ymmärtää, että suru jumittaa. Sen kanssa keskustelu ja ylipääseminen voi viedä vuosia, vuosikymmeniä. Jokin suru pesiytyy traumaksi kehoon ja näyttäytyy sopivan paikan tullen loppuelämän.

After Life on mustaa komediaa ja draamaa. Sen balanssi on täydellinen, surussa vellotaan mutta elämä kulkee eteenpäin ja hyvin omalaatuiset hahmot pitävät kyynelkanavien tulvimisen lisäksi nauruhermot hereillä. Ensimmäisellä kaudella Tony on surun murtama ja haluaa kaikille pahaa, hän puhuu toisten ja itsensä tappamisesta. Hän on katkera, vihainen ja kateellinen niille, joiden puoliso ei ole kuollut. Toisella kaudella Tonyn suru on edelleen vahvasti läsnä, mutta hän päättää korostaa empatiakykyään parhaansa mukaan ja olla mukava toisille.

Surua oivalletaan tässä sarjassa erittäin hyvin. Toinen kausi saattaa olla katsojalle raskas – vieläkö se suree ja toistaa samoja asioita, ikävöi vaimoaan?! Juuri tämä tekee sarjasta aidon. Näytetään kuinka syvä ja pitkään jatkuva suru voi olla. Kuinka vahva rakkaus voi olla ja kuinka eteenpäin pääseminen saattaa muodostua mahdottomaksi. Molempien kausien liikutusta lisää Tonyn muistisairas isä, joka on ainut Tonyn perheestä jäljellä.

Sarjan luomisen lisäksi Gervais näyttelee pääroolin. Tonyn roolissa hän liikuttuu tilanteissa niin aidosti, että voisi kuvitella hänellä olevan henkilökohtaista kokemusta. Nopea googlettelu kertoo Rickyn olleen naimisissa vuodesta 1982, kenties hänellä on vahva kokemus koko homman ytimestä, rakkaudesta. Toisella kaudella paneudutaan surun lisäksi parisuhteen voimaan, jota sarjassa pidetään koko elämän ytimenä. Tonyn arvostus ja ymmärrys siihen mitä hänellä oli, täydellinen avioliitto, on katkeransuloista.

Yksi kauneimmista hetkistä on, kun Tony kertoo ihmisten usein toteavan, että voit edelleen tehdä asioita, joita vaimosi kanssa teit. They are missing the point – I miss doing nothing with her. Kyyneleet nousevat silmiin yhdessä Tonyn kanssa, kun hän ohjeistaa toisia vastaamaan häpeilemättä puolison rakkaudentunnustuksiin julkisilla paikoilla ja tanssimaan yhdessä joka kerta, kun toinen pyytää.

Ricky Gervais on luonut aiemminkin jotain aitoa ja koskettavaa, Derekin. Siinä hän näyttelee hoivakodin 50-vuotiasta työntekijää Derekiä, joka on älyllisesti hieman jäljessä. Gervais on selkeästi oivaltanut asioita elämästä. Hänen taito yhdistää huumoria ja melankoliaa on vertaansa vailla.

After Life on lämmin, aito ja liikuttavan ihana. Se saa ymmärtämään hetkessä elämisen tärkeyden ja korostaa lempiteemaani; kiitollisuutta. Se saa myös toteamaan omassa arjessa fucking hell – brittiaksentilla, jatkuvasti.

Tärkein sanoma kuitenkin on, että yritetään jaksaa kuunnella kun toisella suru on läsnä. Yritetään olla väheksymättä menetystä ja vaikeutta päästä siitä yli. Yritetään ymmärtää, että kehä on kierrettävä niin monta kertaa kuin on tarpeen. Yritetään nähdä milloin tarvitaan ammattiapua ja milloin suru on toisen koko elämä. Yritetään auttaa.

13

Tilanne on ollut huolestuttava ja silloin harvoin kykenen tarttumaan kirjaan. Äänikirjoja olen kyllä kuunnellut, mutta lukeminen on tuntunut raskaalta. Keskittyminen hapuilee, kun mielessä pyörii sata asiaa ja sen päälle on väsynyt. Täten olen ajautunut tv:n äärelle. Taas. Mihin sitä nainen heikkouksistaan pääsisi.

Tässä muutamia vinkkejä Yle Areenaan.

Heder
Aivan kamala, kerrassaan hirveä ruotsalainen sarja lakifirmasta, jonka asiakkaina ovat seksuaalisen väkivallan uhrit. Kammottava vyyhti alkaa aueta ja olen huokaillut sarjan äärellä tuskissani ”Eiiiiih!!” useita kertoja. Kaikessa kamaluudessaan hyvin koukuttava ja loistava sarja.

Deitti
Vastapainona kauheudelle jotain kevyempää. Johanna Vuoksenmaan Klikkaa mua – sarjan ruotsalainen toisinto. Kolmen lapsen äiti Ella alkaa deittailla ja jokainen jakso käsittelee yhtä deittikumppania, pääosassa kuitenkin naisen muu elämä. Oikein viihdyttävä!

Tyttölukio
Kanadalainen, ranskankielinen teinisarja sisäoppilaitoksen käänteistä. Yksikään pandemia ei taitu ilman kevyttä teinisarjaa. Kouludraamaa ja silmäniloa (kröhöm). Sarjasta löytyy toki ainakin yksi tosielämän pari. Tietenkin Instasta stalkkasin kaikki näyttelijät afterwards.

Burden of Truth
Kanadalainen lakisarja, jonka käänteet ovat juuri sopivan tahdikkaita minulle (eli ei liian kreisejä). Jokaisella kaudella on yksi isompi keissi jota lähdetään ratkomaan. Pääosan esittäjän persoona on kiehtova. Nainen on äärimmäisen varautunut, mutta rohkea.

Bauhaus
Saksalainen draamasarja taidekoulu Bauhauksen ajasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Minisarja, jossa klassinen taide saa haastajan ja naisten asemaa kyseenalaistetaan.

Modernit miehet
Toinen kausi tuli salakavalasti eetteriin. Nauratti edelleen ja meillä hoetaan taas ”Mitä mitä mitä mies meinaa?” Toki ensimmäinen kausi on voittamaton!

Aenne Burda
Muodin voimanainen. Minisarja näyttää muotilehti Burdan alkutaipaleen. Oletkos koskaan ajatellut, että joku keksi kuinka usean kaavan saa samalle arkille? Hyvänmielen sarja, jossa tietenkin pettäjämies.

Wild Bill
Amerikkalainen poliisi (Rob Lowe) ottaa johdon Britannian syrjäseudun poliisilaitoksesta. Tämäkin vain kuuden jakson mittainen minisarja, josta olisi mieluusti katsonut monta, monta jaksoa lisää. Lowe on just eikä melkein kyseiseen rooliin.

Elliot Erwitt, mertarikuvaaja dokumentti
Iäkkään valokuvaajan tarina. Elliot on niitä kuvaajia, jonka nimeä ei moni edes tiedä, mutta jonka kuvia on varmasti nähnyt.

Onko sulla suosikkeja, joita ei tässä ole? Vinkkaa omat tiskiin!

3

Positiivinen yllätys. Vaikka Reese Witherspoonin lempeys ja positiivisuus eivät yllätyksiä olleet, ohjelman tempo ja sisältö tekivät sen. Reesellä on ollut agendana jo pitkään nostaa naisia. Ensin hän halusi luoda enemmän naisrooleja elokuviin, sittemmin hän on nostanut eri alojen naisia jalustalle – syystä. Keskusteluohjelma, jossa näyttelijä Witherspoon kohtaa voimanaisia päivän ajan, koukutti ja ahmin kaikki yhdeksän jaksoa melko pikaisesti.

Erilaiset tarinat ovat aina kiinnostaneet minua ja tässäkin sarjassa esiintyi entuudestaan minulle tuntemattomia henkilöitä. Dolly Parton aloittaa sarjan ja ei todellakaan anna täydellistä kuvaa sarjan sisällöstä – tulevista jaksoista. Dolly on edelläkävijä ja puhuu historiastaan, joka on varsin herättelevää, mutta koin hyvin paljon mielenkiintoisemmaksi esimerkiksi journalisti ja kirjailija Elaine Welterothin ja runoilija Cleo Waden keskustelut inspiraatiosta ja seuraavan naissukupolven kannustamisen tärkeydestä. (Välihuomio; heidän kauneus myös ulkoisesti oli niin päräyttävää, että en kyennyt kuin jumaloida.) Kadettivääpeli Simone Askew taas vie meidän West Pointin sotilasakatemiaan, jossa hän on ensimmäinen tummaihoinen nainen, jonka alaisena on 4400 kadettia. Glennon Doyle ja hänen vaimonsa Abby Wambach puhuvat arvoistaan ja Glennon sivuaa mitä on tasapainoilla kristittyjen ja LGTBQ-heimon välillä. On aina myös yhtä ihastuttavaa kuulla mitä Spanxien luoja Sara Blakely tänään tuumii, hänen jaksonsa oli harmikseni jaettu kahden naisen kesken. Kerrassaan insipiroiva nainen, joka on todella muuttanut omassa yrityksessään työelämää toimivampaan suuntaan.

Ennen kaikkea sarjasta jäi mieleen näiden henkilöiden lapsuuden kokemukset. Melkein jokainen kertoi syyksi nykyiseen asemaansa lapsuudessa vanhemmiltaan tai vanhemmalta tulleet neuvot ja kannustamiset. Spanxien Sara kertoi, kuinka hänen isänsä kysyi aina koulun jälkeen heiltä, että missä he epäonnistuivat tänään? Vastauksen jälkeen heitettiin läpsyjä ja tuettiin yrittämistä. ”Emme nuorina tietenkään ymmärtäneet, että hän määritteli epäonnistumisen uudelleen. Epäonnistuminen alkoi merkitä sitä, että on yrittänyt.” He palastelevat Reesen kanssa sitä, kuinka epäonnistumisen hyväksyminen myös karistaa etenkin naisten tarvetta olla täydellisiä kaikessa, kaikella tapaa, koko ajan. Jokaisen vanhempiin liittyvän tarinan jälkeen tuumailin, kuinka päin persettä kasvatan omia lapsiani ja kuinka paljon paremmin voisin tukea ja kannustaa. Noh, vielä ehtii!

Reese on myös mieletön esikuva, jonka aito innostus on säkenöivää. Edes tällainen melankolinen mörkö ei kaihda jenkkimäistä kehumista ja liikuttumista, kun se tulee selkeästi sydämestä.

Jaksot ovat hyvin napakoita, 20 minuutin settejä, joissa kannattaa olla korvat höröllä koko ajan. Sarja löytyy Netflixistä.

2

Ahoi aika ennen Hitleriä, 1920-luvun lopulla varakkaat suuntaavat viettämään kesälomaansa Tanskan maaseudulle, rantahotelliin. Kerrassaan upeasti toteutettu Badehotellet tihkuu glamööriä leidiä, miljöötä, hupsuja tilanteita ja koukeroisia ihmissuhteita. Historian havinaa ja tietynlaista, sen ajan naiiviutta. Rantahotellissa saa nauttia tietenkin Downton Abbey henkeen myös palvelusväen elämästä ja heidän, sekä vieraiden sekoilusta puolin ja toisin. Areenasta löytyy parhaillaan kaikki neljä ensimmäistä kautta ja viides tiputtelee jaksoja tasaisin väliajoin. Hyppää hyväntuuliselle, mutta kohtalokkaalle aikamatkalle ja mongerra Tanskaa jaksojen välissä.

Siinä missä Rantahotelli tarjoaa kepeyttä, Uutishuone vie vakavampien aiheiden pariin. Näyttävätkö Samuli Vauramo ja Kososen Krista nuorilta? Kyseessä ei ole ihmeitä tekevä meikki, Uutishuone tuli ulos ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Rakastin sarjaa koko sydämestäni silloin ja rakastuin siihen jälleen. Uutishuoneen liki jokainen jakso hyppää aina vuodella eteenpäin, aidot insertit ja uutiset siivittävät tuota 1960-luvun läpi kulkevaa sarjaa. Aika kuluu, tyylit ja maailma muuttuu – uutisia luotsaava tiimi pysyy intohimoisena. Naisten kohtelu, median asema ja tapa tehdä töitä uutisissa vuonna 1965 on mielenkiintoista ja ravisuttavaa. Tässä sarjassa on roolitus sekä lavastus kohdillaan. Tälle olisin aikanaan ja nytkin kaivannut jatkoa. Sarja löytyy kokonaisuudessaan (12 jaksoa) Areenasta, tietenkin.

 

 

6

Hullu muuttomylly on paketissa, vaikkakin kuopuksen juhlia varten kurottu sisustus vaatii vielä hiomista ja hankintoja.. Ehdin kuitenkin nyt taas katsoa laadukkaita sarjoja ja tässä viimeisimmät suosikit. Yle Areenasta löytyy ruotsalainen Toinen kierros, jossa Tukholmalainen pariskunta muuttaa pohjoiseen ja ottaa haltuunsa naisen vanhempien hotellin. Mukaan mahtuu jos jonkinmoista persoonaa. Lovleg on norjalainen uutuus. Yhtä mielenkiintoista nuorten elämää, kuin SKAMISSA, mutta miljöö on täysin erilainen ja tyypitkin taas ihan omaa laatuaan.  ]]>

1

Tästä tv-sarjasta en sen enempää jaarittele. Se on hyvä, hauska ja hullu. Siinä on ihmisiä, joihin en kovinkaan hyvin kykene samaistumaan, mutta ymmärrän heitä niin hyvin. Rakastan ihmisiä jotka ovat erilaisia, eivätkä istu heille muovattuun muottiin. Sarjan tyypit ovat suht hunningolla, mutta jokaiselta voi oppia jotain. You’re the Worst komediasarjasta löytyy Netflixistä neljä tuotantokautta ja viimeinen, eli viiden kausi on tulossa ensi syksynä. Tätä nelikkoa on tullut ikävä jokaisen kauden jälkeen.    ]]>

0

Ozark, Netflixin draamasarja sai vihdoin, yli vuoden odottamisen jälkeen toisen kauden. Ahmimme sen melko rivakasti. Se kertonee siitä, että juoni oli edelleen koukuttava ja draama toimi. Muutaman kerran kyllä tuli meikäläiseltä silmien pyörityksiä, jotta kuinka huonosti voi mennä ja kuinka hulluja ihmiset voivat olla. Pidän kuitenkin juuri tällaisista sarjoista, joissa örkit ja velhot ovat todellisia ihmisiä ja tarina saa pohtimaan, tapahtuuko tällaista oikeasti. Miksi amerikkalaisesta perheellisestä  nelikymppisestä naisesta tulee kartellin lakimies, miten lapset selviävät, miksi ihminen sekoaa, miksi jotkut ovat sekaisin liki syntymästään, mikä saa tappamaan raa´asti? Haluan yrittää ymmärtää ja sen takia yliluonnolliset sarjat jäävät minulta katsomatta, vaikka ne olisivat kaikkien mielestä kuinka hyviä. Perhe siis joutuu ensimmäisellä kaudella Meksikon kartellin armoille ja päätyvän tahtomattaan pesemään heille rahaa. Raaoilta murhilta ei säästytä, Ozarkin vuorten sää ei ole aurinkoinen vaan tunnelma on melankolinen ja ahdistava, näyttelijät pistävät parastaan ja aina on pakko katsoa vielä se seuraava jakso.]]>

2

Stand up koomikko Jack vei ensimmäisellä kaudella isänsä Aasiaan. Toisella kaudella he matkaavat Euroopassa. Vaikka jaksot ovat selkeästi käsikirjoitettuja, tämä huvitti valtaisasti. Hupsu ja hieman hulttio poika, sekä konservatiivinen isä. Nauratti eniten aina, kun hänen isänsä sanoi ”Oh, fuck off!” brittiläisellä aksentilla. Jackin isä on suht iäkäs ja näiden matkojen tarkoitus on lähentää heitä. Niin se tekeekin ja sitä on liikuttavaa seurata. Molemmat ovat ihan mahdottomia, isä vielä astetta enemmän. Erilaisuus kuitenkin täydentää ja he päätyvät mitä oudoimpiin tilanteisiin. Ehdoton peukku ylös tälle hupsuttelulle. Kausilla on vain kuutisen jaksoa ja ne ovat jopa liiankin lyhyitä. Nautittavaa ei siis ole yllin kyllin, mutta juuri sopivasti. Klikkaa Netflixiin ja valmistaudu rakastumaan nihkeään isäukkoon.]]>

1

Jos kokee, että Mikael Gabrielissa on jotain seksikästä (kuten minä), niin tämä sarja tuo sinulle auvoisia hetkiä. Vaikka leidet ovat oiva jengi, Manny Montanan tulo ruutuun saa polvet heikoksi. Mikä hitto noissa pahoissa pojissa oikein on?!

 

Se hymy. Se presenssi. Se kaulatatuointi. Se khuulius. Ai hyvää päivää.

 

Habitus tuo Gabrielin mieleen, vaikkakin Montana on kyllä nextillä levelillä. Huuuh. Loistava castaus Netflixiltä pahispojan rooliin. Loistavia ovat rooleissaan myös tarinan kiltit tytöt. Good Girls on uusinta settiä Netflixissä ja ahmin ensimmäisen kauden kymmenen jaksoa melko tehokkaasti.

Rahan tarpeessa olevat mutsit ryöstävät kaupan ja sotkeutuvat pahisten menoon sitä kautta hieman enemmänkin. Tarinaan tuo uuden ulottuvuuden se, että naiset ovat muutamaankin otteeseen pääsemässä irti pimeästä puolesta, mutta haluavat itse jatkaa. Tylsät hiekkalaatikko päivät, joogatunteineen ja kotitöineen eivät enää nappaa, kun on osoitettu useaan kertaan aseella ohimolle.

Sarja saanee jatkoa.. Viimeinen jakso on meinaa vekkuli. Melkein lopputeksteihin asti kaikki tuntui sujuvan ja kommelluksista oltiin päästy eroon. Niin. No ei se mennyt sitten ihan niinkö Strömssöössä. Tsekatkaa itse kuinka käy! Viimeiseen hetkeen asti saatte nauttia Montanasta. Jota haluaisi ymmärtää ja hänen kompleksinsa korjata. Parantaa hänet. Siihen kai se pahispoikien ihannointi liittyy..

Seuraavalle kaudelle esitänkin toiveen: enemmän Montanaa ruutuun!

4