Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

_96A7502 _96A7480 _96A7543 _96A7469 _96A7695 _96A7621 _96A7714 _96A7625_96A7564 _96A7516 _96A7678 _96A7703 _96A7615 _96A7699 _96A7706 _96A7525 _96A7505 _96A7645 _96A7623_96A7592

 

Eräällä lastauslaiturilla mustavalkoisessa hameessa minua odotti nauravainen taiteilija. Laura Pehkonen kehotti seisomaan vakaasti ja nosti minut lastaushissillä ylös, keskelle taiteilijayhteisöä.

Olen törmännyt vuosien saatossa Lauran töihin siellä täällä.. Jubilee kynttilänjalat näkyivät joulumyyjäisten aikaan kaikkialla, Lauri Ahtisen kotona upeat keraamiset tornit tekivät vaikutuksen ja kun kuulin makkaroista ja kikkareista, oli aika tavata tämä upea saven muovaaja.

Laura oli valmistanut raikkaan salaatin korianterista, valkosipulista, kikherneistä, fetajuustosta ja tomaateista. Istahdettiin aurinkoon, sain käteeni niin hyvän salaatin rinnalle raikasta rosmariini-minttu-sitruuna vettä ja sitten oli aika puhua Lauran urasta, ja elämästä. Jutut polveilivat, vierailimme myös Jussi Juurisen työhuoneella turisemassa, puhuimme Lauran kanssa parisuhteista, mutta ennen kaikkea töistä ja taitelijoiden tulevaisuudesta.

Pehkonen on keramiikkataiteilija, jolle kotimaisuus on erittäin tärkeä elementti. Keramiikan tehdastuotanto on katoamassa Suomesta ja Pehkonen on hyvin tietoinen tästä. Savion työhuoneella hän muovaa, muotoilee, polttaa uunissaan, maalaa, valmistaa alusta loppuun asti kotimaista keramiikkaa. Pöydällä makaa valkoiset pienet kaakelit, jokaisesta on tulossa uniikisti koristeltu laatta Lauran ystävän kotiin. Pehkosen kädenjälki on nimenomaan uniikkia. Ideoita ei puutu ja niitä syntyy koko ajan lisää. Kuukausi Ranskassa taiteilija-residenssissä toi muun muassa uutta pontta töihin. Näin vilaukselta uusia suunnitelmia ja en malta odottaa mitä tuo nainen keksiikään!

Laura tekee taidetta ja esimerkiksi keramiikka-tornit ovat nimenomaan taideteoksia. Toinen tie oli tyrkyllä, Laura olisi voinut suunnitella suomalaisten arkeen keramiikkaa, mutta silloin töitä ei enää tehtäisi omalla pienellä keramiikkauunilla ja kotimaisuudesta joutuisi varmasti tinkimään. Vaikka haluaisin mieluusti juoda teeni ja syödä salaattini Pehkosen suunnittelemilta arkiastioilta, olen iloinen, että hän matkaa nykyistä polkuaan.

Pehkonen on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista suomalaisista taiteilijoista. Keramiikka on vuosia ollut intohimoni ja salaa toivon löytäväni käteni saven parista vielä jonain päivänä. Ehkä se tapahtuu pian, jäimme nimittäin pohtimaan keramiikkapajan järjestämistä. Toivottavasti kuitenkin näitä iltapäivähetkiä tulee lisää tulevaisuudessa Lauran kanssa, aivan ihana tyyppi!

Pieneen Pehkos-nälkään suosittelen söpöjä, mutta jälleen uniikkeja korviksia. Mielestäni kuitenkin jokainen tarvitsee kotiinsa oman torninsa, mikä tekee onnelliseksi jokaisella silmäyksellä. Näytän teille myöhemmin mitä vierailulta tarttui minun kotiini.

Lauran löytää Instasta @lpehkonen ja nettisivut täältä!

9

Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.31.02 Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.30.51 Näyttökuva 2016-06-18 kello 0.31.37

 

Ylen Akuutti on tv-ohjelma, mutta tuottaa paljon myös materiaalia pelkästään verkkoon. Muutama viikko sitten sain haastattelupyynnön ja tiistaina istuimme alas toimittaja Mira Pelon kanssa. Syntyi ensimmäinen minusta tehty kirjoitus, jossa ei punakynä viuhunut. En kommentoinut enkä korjannut mitään.

Muutamat höpötykset olisin voinut kenties pitää sisälläni, mutta tämmönen mä olen. Hieman urpo. Naurahdin ääneen kun luin kirjoituksen alusta sanat: Kaisu Jouppi syö lounastaan hitaasti, sukii tummaa kiharapilveään ja puhuu paljon. Juuri näin, haha. Mira nosti keskustelustamme esiin pääpointit ja kirjasta lainattu Sannan tarina kulkee ihanasti koko jutun läpi.

Kurkkikaahan juttu läpi ja tilatkaa Tyhjä syli, mikäli se ei vielä hyllystänne löydy! Sitä saa No Tofu Publishingin verkkokaupasta, sekä kirjakaupoista.

AKUUTIN KIRJOITUS TÄÄLLÄ.

11

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Hämmentävän yhteydenoton jälkeen olin osana tiimiä joka puuhasteli uutta suomalaista miestenlehteä. Tiimin käsistä syntyi Samu, jonka ensimmäinen numero julkaistiin kuukausi sitten.

Samusta tuli ensimmäinen lehti, jonka sivuille tein aivan itse koko juttukokonaisuuden. Vaikka tein kirjan, oli tämä silti jännittävä etappi urallani. Kenties sain tästä uskoa tehdä enemmänkin juttuja joissa sekä kuvat, että teksti ovat käsialaani. Kohtukuolemasta kertova kirjani Tyhjä syli sai siis spin-offin. Kirjassani kerron naisten tarinan ja Samun sivuilla käsittelen neljän miehen surua.

Samu on feministinen miestenlehti, se uhkuu tasa-arvoa. Nettisivuillamme lehti on kiteytetty loistavasti: Samu on uusi, kiinnostava ja kaunis lehti miessukupuolesta, sen merkityksestä, moninaisuudesta ja ilmenemismuodoista. Millaista on olla mies nyt ja millaisena mies nähdään? Lisäksi lehti esittelee kiinnostavia tyyppejä ja uusia ajatuksia miessukupuolesta. Nyt jos koskaan on aika entistä voimakkaammin kyseenalaistaa perinteisiä sukupuolirooleja, jotka pahimmillaan vahingoittavat paitsi yhteiskuntaa, myös siinä eläviä ihmisiä. 

On mahtia olla mukana tiimissä joka tekee hyvää ja ennenkaikkea kaunista jälkeä. Samu on visuaalinen kokonaisuus. Kohti kakkosnumeroa!

Samuun voi tutustua ja sen voi tilata osoitteesta samulehti.com

 

Lehteä voi seurata Facebookissa ja Instagrammissa (@samulehti), liittykää mukaan loistotiimiin!

5

Kuvankaappaus 2016-2-1 kello 13.09.54

 

Talvi on kohta takana. Muistan kuinka viime kesänä toivoin löytäväni miehen, jotta selviän talvesta. Miestä ei ole löytynyt, etsinnät on päätetty ja tänään tuijotin aamulla ikkunasta ja mietin kuinka nopeasti talvi menikään, ihan yksin.

Ja minä selvisin! En todellakaan hohdokkaasti, mutta se johtui uupumuksesta ihan kaiken suhteen. Eikä se enää tässä vaiheessa ole oleellista kun aletaan olemaan voiton puolella. Tein ison työn kirjani kanssa, hoidin samalla duunit ja kotona kahden ihmisen työt. Vähemmästäkin väsähtää ja alkaa tekemään vain välttämättömimmän. Pääni painaa edelleen, murheita on monia, mutta tällä viikolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaa tuntui siltä, että nyt jaksan tehdä ekstraa työhuoneella.

Kivoja kutkuttavia juttuja tulossa työrintamalla (vielä kun rahaduunejakin ilmaantuisi.. Heh!) Uutta yritystä laitetaan kasaan ja mulla on hyvä kutina tästä kaikesta. Oloni on heräilevä vaikkakin olen siirtänyt uuden projektini alkua joka viikko. Nyt päätin, että en ajattele koko asiaa vaan odottelen inspiraatiota. Tässä on monta rahatonta projektia jonossa ja oma pitkä prokkis saa odotella. Ystäväni Julia sanoikin minulle juuri lounaalla ”Muija puski just kirjan ulos ja pitäis seuraavaa alkaa tekee heti perään, pidä nyt hemmetti taukoa ja lepää!” Noh, ei se pakottamalla ainakaan tule. Luotan tässäkin asiassa intuitioon ja nyt ei tunnu siltä, että olisi vielä uuden prokkiksen aika. Piste.

Olen aloittanut pientä projektia myös kotona. Olen järkkäilijä henkeen ja vereen, mutta silti minua kiinnosti Konmari (Siivouksen elämänmullistava taika) -kirjan hypetys. Tartuin siihen ja olen heittänyt joiltain osa-alueilta tavaroistani puolet menemään. Jumalattoman puhdistava prokkis. Otin siitä toki jo stressiä kun tuntui, että se on vedettävä heti läpi ja oikein ärsytti kun oli eräs viikonloppu suunnitelmia, enkä edennyt siivouksessa ollenkaan. Sittemmin tajusin, että tämän voi tehdä tehokkaasti, mutta osissa. Huomenna yritän tarttua lasten vaatteisiin. Ihanaa kun on taas sunnuntai ilman krapulaa, tänään siivottu koti ja huomenna pääsee puuhailemaan jos siltä tuntuu. AH! Konmarista voisin kirjoittaa oman postauksen, se on silmiä avaava, vaikka olen siivonnut ja järjestänyt läpi elämän.

Joka tapauksessa.. Kevät tekee tuloaan ja pelkään jo seuraavaa yksinäistä talvea.. Mutta nyt tiedän, että kuukaudet vierii ohi. Elämä menee eteenpäin, tuo uusia juttuja ja vaikka välillä yksin oleminen harmittaa, kevät ja lämpö tulee aina uudelleen. Miesten suhteen olen rauhallinen. Käsitellyt vanhoja juttuja, enkä jaksa pakottaa mitään tilanteita. Panostan vasta sitten jos mies on aktiivinen ja niitä ei todella ole jonoksi asti. Hahha. Tässä tilanteessa ollaan ennenkin oltu ja on todettu, että nämä erilaiset suhtautumiset tilanteisiin menevät ja tulevat. Nautin kovin tästä huolettomasta ”mulle on tuolla joku ja mä tiedän heti kun se iskee..” asenteesta.

Olen vielä puolittain talviunilla, kulunut viikko toi kuitenkin hieman uskoa siihen, että täältä herätään ja aktivoidutaan! Elämäni on värikästä ja kun äskettäin valittelin toisten löytävän uuden parisuhteen heti eron jälkeen, ystäväni tokaisi ”Mutta sä olet elänyt tässä välissä” ♡

11

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Chef´s table -dokumenttisarjaa katsoessani oivalsin jotain. Koko ajan ei tarvitse ylittää itseään. Koko ajan ei tarvitse tuntea paineita töistä ja suorittamisesta. Joskus menee pitkään ennen kuin pääsee takaisin satulaan ja muutenkin pitää seurata intuitiota. Voi olla, että joskus kohtaan päivän, jolloin en enää halua olla valokuvaaja. Joskus saatan haluta tehdä jotain muuta. Epäilen kuitenkin vahvasti, että sitä ennen ehtii tulla päivä jolloin on vain pakko keksiä jotain muuta.

Olen kokenut valtavaa painetta töistä viimeiset kuukaudet. Töitä oli loppuvuodesta oikein mukavasti ja jotenkin tuntuu, että tänäkin vuonna niitä vielä ehtii tulla riittämiin.. Mutta minä tein loppuvuodesta vain välttämättömimmät työt ja olin vahvasti päättänyt, että vuoden alusta tartun härkää sarvista ja alan taas puskemaan keskeneräisiä projekteja eteenpäin. Olen kokenut viimeiset kuukaudet valtavasti huonoa omaatuntoa siitä, etten puske koko ajan täysillä. Etten jaksa iltaisin tehdä blogia tai taustatyötä seuraavaan projektiin. Etten joka päivä tee ekstraa konttorilla, vaan lähden kotiin kun pakolliset työt on tehty. Olen haukkunut itseäni laiskaksi ja vätykseksi, vaikka meinasin palaa elokuussa loppuun ja olin silmin nähden väsynyt kun sain ison kirjaprojektin valmiiksi.

Yrittäjyyden varjopuolia on se, että koko ajan pitäisi tehdä. Jäin lasten kanssa joululomalle, koska oli pakko. Dusasin joulua ja kotihommia, kun pojat olivat vuodenvaihteen aikaan enemmän isällään, soimasin itseäni etten heti tarttunut töihin. Heti ensimmäisenä maanantaina olisi pitänyt tehdä kahdeksan tuntia töitä. Mitään pakollista ei ollut, mutta niitä ekstrahommia! Yritän hyväksyä, että koko ajan ei pysty tekemään sata lasissa. Nyt tämä lopahtaminen on vain kestänyt tavallista kauemmin. Se johtunee siitä, että olen kuitenkin tehnyt töitä koko ajan. Haha.

Siskoni on ollut vajaan vuoden sairaslomalla ja hän puhui, että ensimmäiset kuukaudet unta vain riitti ja riitti. Samaa puhui aikoinaan äitini, joka jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Univelka kasvaa nopeasti suureksi normaalia työtä tekevälle ihmiselle, saatika yrittäjälle jonka ajatuksissa työt ovat ympäri vuorokauden. Välillä kuuluu pysähtyä ja kuunnella kehoaan. Ainoa ongelma tässä on se, että mieltä ei voi huijata. Se käskee tekemään ja ruoskii eteenpäin, vaikka kuinka väsyttää. Kun yrittää huijata mieltään jäämällä kotiin, se lyö takaisin isommalla kauhalla ja päästään taas tervehtimään huonoa omaatuntoa tekemättömistä ektratöistä.

Chef´s tablen kokeista useampi oli pysähtynyt. Meinannut luovuttaa kokonaan, joku oli lopettanutkin hetkellisesti. Kun työstää luovaa työtä, pää vaatii rauhaa ja hahmottamista. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle ja muita kliseitä. Minun pitää muistaa, että minun ei ole pakko. Jos olen asettanut itselleni deadlinen joka tuntuu mahdottomalta, voin siirtää sitä. Näkisin, että sitä kannattaakin siirtää. Jos töitä on hyvin, minun ei tarvitse kokea jatkuvaa painetta itseni markkinoimisesta. Se on niistä ekstratöistä se mitä voisi tehdä joka päivä pari tuntia. Ymmärtänette siis hyvin, että jos sitä ei tee moneen kuukauteen, siitä todella soimaa itseään.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä valokuvaaja Kaisu Jouppina. Olen sen aikana pitänyt useita vapaapäiviä, sekä muutamia onnettomia viikkoja lomaa. Välillä on hyvä pysähtyä. Sen yritän sisäistää. Se ei kaada yritystäni, se saattaa päinvastoin avartaa mieltäni ja tuoda uusia tuulia. Jos siirrän seuraavan projektin taustatyön aloittamista kuukaudella, sitä ei huomaa kukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä. Pitää uskaltaa pysähtyä ja antaa tilaa ajatuksille. Yhtälailla pitää hyväksyä, että välttämättä lorviessa ei tule inspiraatiota ja uusia raikkaita ajatuksia. Kun ajaa itsensä lukkoon, tarvitaan pitkä tovi ennen kuin pystyy luomaan mitään järkevää. Vielä kun mielestä saisi karsittua sen huonon omantunnon jolla on raippa kädessä..

19

_MG_3014 _MG_3038 _MG_3025 _MG_3024 _MG_3032 _MG_3027 _MG_3018

Kirjastoissa oli eilen 74 varausta mun kirjasta. Me päätettiin lahjoittaa muutama kappale Järvenpään ja Rikhardinkadun kirjastoon. Mutta sitten me alettiin miettimään, että entä jos ei jaksa jonottaa?

Valokuvateokseni kohtukuoleman kokeneista naisista ilmestyi syyskuun alussa ja ihmiset ovat löytäneet kirjan oikein mukavasti. Toisen painoksen kynnyksellä ja kääntämishommia mietittäessä me päätettiin pistää pystyyn kamppis! Tämän viikonlopun ajan kirjaa saa No Tofu Publishingin nettikaupasta -20% alella! Jos siis jonottaminen käy tuskaiseksi, nyt on oiva tilaisuus tilata oma kappale edukkaaseen hintaan. Menen myös maanantaina rustaamaan omistuskirjoituksia ennen postitusta, joten puumerkkinikin onnistuu samalla tilauksella!

Vaikkei kohtukuolemasta olisi omakohtaista kokemusta, kirja menee syvälle tunteisiin ja teosta voi myös lähestyä valokuvajournalismin näkövinkkelistä. Lukija saa varmasti siitä irti ajatuksia, ja mitä todennäköisemmin muutaman kyyneleen. Tyhjä syli ravistelee, mutta lopulta käsiin jää toivo.

NO TOFU PUBLISHING VERKKOKAUPPA

10

_MG_0188 _MG_0172 _MG_0185 _MG_0190 _MG_0196 _MG_0168 _MG_0158 _MG_0170 _MG_0175 _MG_0202

Saatatte muistaa kuinka elokuun alussa siirsin työpisteeni Kallioon. Siellä ollaan ja Torkkelinmäellä on viihdytty. Konttorimme on pieni, toisella puolella on neljä paikkaa ja toisella puolella vuokraemäntämme Hannamari Shakyan ja hänen miehensä tila. Jonne toki mekin saamme mennä sohvalle makoilemaan jos sellainen hetki työpäivän aikana tulee.

Kallioon kulkeminen on sujunut erittäin hyvin, autolla noin puoli tuntia ja olen työhuoneellani. Kuvauksiin kulkeminen on ollut helpompaa ja muutenkin viihdyn Helsingissä, etenkin upouudessa IPI Kulmakuppilassa, joka on naapurissani. Toki ajatuksissani siintää tila johon saan studion ja kenties isomman yhteisön, mutta toistaiseksi kaikki on vallan hyvin ja tämä on hyvä testi Helsinki-työhuoneelle.

Mukana remmissä on harkkarini lisäksi ystäväni Anne Ventelä joka tekee jos jonkinmoista viestintähommaa. Sami kirjoittelee runoja ja novelleita, Hannamari on upean Raw View lehden päätoimittaja ja valokuvausalan monitaituri. Hänen miehensä pitää muutamana iltana viikossa kitaratunteja.

Yksi paikka on edelleen vapaana ja toivoisin, jotta sinne löytyisi joku ihana toimittaja tai graafikko joka viettäisi siellä aikaa kanssani kun harkkarini karkaa Saksaan ja Ventelä istuu muissa töissä osan viikostaan. Jos tiedät jonkun helsinkiläisen joka kaipaa pientä työyhteisöä ja kodin ulkopuolista toimipaikkaa, ottakaa minuun yhteyttä! 

5

Kuvankaappaus 2015-9-6 kello 9.34.40

 

Sunnuntai ja pitäisi päättää pikkuhiljaa jaksaisko sitä kruisailla Kaapelille Design Markettiin ja ehkä Jumboon etsimään kuopukselle syystakkia VAI viettäiskö tätä syyspäivää neljän seinän sisällä. Jälkimmäinen houkuttaisi, koska takana on hullu viikko ja ensi viikosta on tulossa astetta kreisimpi.

Missä mä oon ollut? Kirjani vietävissä viime viikon, kuten myös Aira Samulinin kanssa Hyrsylänmutkassa, lounastreffeillä, konttorilla, Linnankellarin dinnerillä, hääkuvauksissa, Stadin amiksen tentattavana.. Sitten mä olen ollut järisyttävän paljon Snapchatissa. Snäppien teko ja ystävien seuraaminen siellä vie aikaani mielenkiintoisen paljon. Pieni päänsärky on vaivannut koko viikon ja täten en ole pystynyt jäsentämään ajatuksiani iltaisin blogiin.

Kirjan julkkarit olivat torstaina ja niiden tunteellisuus yllätti minut täysin. Murruin ensin median edessä kiittäessäni ystäviäni Katja Lustia ja Laura Frimania. Kirjan naisille ja läheisilleni puhuminen menikin sitten aivan läskiksi. Piti ensimmäistä kertaa elämässäni oikein KÄSKEÄ aivoille, että nyt kerää ittes!! Täysin yllättäen kuvatut naiset pitivät puheen minulle, jonka jälkeen olin hämilläni. Itselleni jotenkin konkretisoitui kuinka monen ihmisen kotiin olen mennyt ja kuinka monen ihmisen tarinan olen kuunnellut. Kirjassa on naisia neljäkymmentäkolme, julkkareihin pääsi reilut parikymmentä, Fleuriste-kahvila oli aivan täynnä jo tuosta määrästä kuvattuja. Sain kuulla kiitosta asian esiinnostamisesta Käpy ry:tä myöten ja naiset muistivat minua sanoin: kiitos, että teit näkyväksi surun, josta olemme tottuneet vaikenemaan.

Ääää. Alkaa taas itkettää.

En pystyisi tekemään esimerkiksi sairaanhoitajan työtä, saatika kätilön. Olen huono tekemään lahjoituksia tai edes jakamaan facebook-seinällä esimerkiksi pakolaisten hätää (yritän epätoivoisesti pitää yllä positiivisuuskuplaa). Nyt tuli kuitenkin tunne, että olen löytänyt oman polkuni auttaa ihmisiä. Tää on mun juttu. Näin mä haluan vaikuttaa asioihin. Palaute on ollut käsittämättömän upeaa, kuvattujen naisten palautetta kun jännitin toki eniten. Murskakritiikkiä odotellessa..

Ostin muuten uuden kameran motivoimaan blogiin kuvaamista ja poikien kuvaamista. Joka joulu olemme tehneet vanhemmilleni kuvakirjan lapsista ja voin kertoa, että tältä vuodelta on kameralla kuvattu varmaan kolme kertaa kakruja.. Viime aikoina on vaan ollut takki niin tyhjä, että moro. Vetelä vätysmoodi. Ollut hyvin väsynytkin joka päivä. Kaiketi tämä tästä.

Ps. Jos joku kaipaa kätevää pokkaria (Fujifilm X30), niin mulla olis myynnissä! Se on melkein uusi ja sillä on tännekin kuvattu!

Pps. Kiitos Eeva Kolulle kuvasta <3

16

image image

image

 

Sylini on täynnä Tyhjää syliä. Kolmen vuoden projekti on yksissä kansissa ja putkahti maailmaan lopulta keskiviikkona, puolen yön jälkeen, varsin yllättäen. Saimme aamulla painosta puhelun, että hän on täällä. Tuokoon hän lohtua niille keiden syli on tyhjä ja niille ketkä surua vierestä seuraavat.

Teos on juuri sellainen kuin pitää ja täten teknisiltä osin jännitys on lauennut. Tänään signeerasin ja rustasin omistuskirjoituksia ennakkotilauksiin, joita olikin upea määrä. Kiitos kaikille teille. Ensi viikolla kirja on Suomalaisessa ja Akateemisessa, sekä sitä toki voi koko ajan tilata No tofu publishingin nettikaupasta. On aivan välttämätöntä itse tehdä ristiretki kauppoihin katsomaan onko se todella siellä hyllyssä. Tää on vaan jokseenkin käsittämätön tunne. Nyt se on täällä ja siitä voi olla ylpeä.

Ensi viikolla juhlitaan julkkareita ja sitä seuraavalla Next generation -näyttelyn avajaisia. Mulla on ollut aivan hirvittävä kiirus ja ajatukset ei meinaa taas pysyä kasassa. Mulla olisi tänne blogiin juttuja jonossa niin vietävästi!! Ah, se assari nyt tänne!

TYHJÄ SYLI NETTIKAUPASTA
TYHJÄ SYLI FACEBOOKISSA

12