PYSÄHDYS

Chef´s table -dokumenttisarjaa katsoessani oivalsin jotain. Koko ajan ei tarvitse ylittää itseään. Koko ajan ei tarvitse tuntea paineita töistä ja suorittamisesta. Joskus menee pitkään ennen kuin pääsee takaisin satulaan ja muutenkin pitää seurata intuitiota. Voi olla, että joskus kohtaan päivän, jolloin en enää halua olla valokuvaaja. Joskus saatan haluta tehdä jotain muuta. Epäilen kuitenkin vahvasti, että sitä ennen ehtii tulla päivä jolloin on vain pakko keksiä jotain muuta.

Olen kokenut valtavaa painetta töistä viimeiset kuukaudet. Töitä oli loppuvuodesta oikein mukavasti ja jotenkin tuntuu, että tänäkin vuonna niitä vielä ehtii tulla riittämiin.. Mutta minä tein loppuvuodesta vain välttämättömimmät työt ja olin vahvasti päättänyt, että vuoden alusta tartun härkää sarvista ja alan taas puskemaan keskeneräisiä projekteja eteenpäin. Olen kokenut viimeiset kuukaudet valtavasti huonoa omaatuntoa siitä, etten puske koko ajan täysillä. Etten jaksa iltaisin tehdä blogia tai taustatyötä seuraavaan projektiin. Etten joka päivä tee ekstraa konttorilla, vaan lähden kotiin kun pakolliset työt on tehty. Olen haukkunut itseäni laiskaksi ja vätykseksi, vaikka meinasin palaa elokuussa loppuun ja olin silmin nähden väsynyt kun sain ison kirjaprojektin valmiiksi.

Yrittäjyyden varjopuolia on se, että koko ajan pitäisi tehdä. Jäin lasten kanssa joululomalle, koska oli pakko. Dusasin joulua ja kotihommia, kun pojat olivat vuodenvaihteen aikaan enemmän isällään, soimasin itseäni etten heti tarttunut töihin. Heti ensimmäisenä maanantaina olisi pitänyt tehdä kahdeksan tuntia töitä. Mitään pakollista ei ollut, mutta niitä ekstrahommia! Yritän hyväksyä, että koko ajan ei pysty tekemään sata lasissa. Nyt tämä lopahtaminen on vain kestänyt tavallista kauemmin. Se johtunee siitä, että olen kuitenkin tehnyt töitä koko ajan. Haha.

Siskoni on ollut vajaan vuoden sairaslomalla ja hän puhui, että ensimmäiset kuukaudet unta vain riitti ja riitti. Samaa puhui aikoinaan äitini, joka jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle. Univelka kasvaa nopeasti suureksi normaalia työtä tekevälle ihmiselle, saatika yrittäjälle jonka ajatuksissa työt ovat ympäri vuorokauden. Välillä kuuluu pysähtyä ja kuunnella kehoaan. Ainoa ongelma tässä on se, että mieltä ei voi huijata. Se käskee tekemään ja ruoskii eteenpäin, vaikka kuinka väsyttää. Kun yrittää huijata mieltään jäämällä kotiin, se lyö takaisin isommalla kauhalla ja päästään taas tervehtimään huonoa omaatuntoa tekemättömistä ektratöistä.

Chef´s tablen kokeista useampi oli pysähtynyt. Meinannut luovuttaa kokonaan, joku oli lopettanutkin hetkellisesti. Kun työstää luovaa työtä, pää vaatii rauhaa ja hahmottamista. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle ja muita kliseitä. Minun pitää muistaa, että minun ei ole pakko. Jos olen asettanut itselleni deadlinen joka tuntuu mahdottomalta, voin siirtää sitä. Näkisin, että sitä kannattaakin siirtää. Jos töitä on hyvin, minun ei tarvitse kokea jatkuvaa painetta itseni markkinoimisesta. Se on niistä ekstratöistä se mitä voisi tehdä joka päivä pari tuntia. Ymmärtänette siis hyvin, että jos sitä ei tee moneen kuukauteen, siitä todella soimaa itseään.

Olen tehnyt kohta kuusi vuotta töitä valokuvaaja Kaisu Jouppina. Olen sen aikana pitänyt useita vapaapäiviä, sekä muutamia onnettomia viikkoja lomaa. Välillä on hyvä pysähtyä. Sen yritän sisäistää. Se ei kaada yritystäni, se saattaa päinvastoin avartaa mieltäni ja tuoda uusia tuulia. Jos siirrän seuraavan projektin taustatyön aloittamista kuukaudella, sitä ei huomaa kukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä. Pitää uskaltaa pysähtyä ja antaa tilaa ajatuksille. Yhtälailla pitää hyväksyä, että välttämättä lorviessa ei tule inspiraatiota ja uusia raikkaita ajatuksia. Kun ajaa itsensä lukkoon, tarvitaan pitkä tovi ennen kuin pystyy luomaan mitään järkevää. Vielä kun mielestä saisi karsittua sen huonon omantunnon jolla on raippa kädessä..