Koska nukuin lauantai-sunnuntai välisenä yönä kaksi tuntia, aamulla väsytti. Joo äiti mä tiedän, että jos on uupunut, ei kannattais välttämättä juhlia. Mutta en toisaalta ole siitäkään niin varma. Kotona makaaminenkin väsyttää, hauskanpito (juhlat) piristää sielua. Lapset olivat isällään, mä sain puhelun, että mut haetaan kotipileisiin taksilla 20 minuutin päästä, eihän nyt seikkailuille voi sanoa ei! Tänään silti aamulla haukotutti, eivätkä työt kiinnostaneet.
Sijoitin Aapon päiväkotiin, hän huusi muuten aamulla JES! PÄIVÄKOTIIN! kun herätyskello soi. Eka aamu oli kuitenkin rennompi, halailtiin ja pussailtiin päiväkodissa pidempään kuin yleensä, käytiin yhdessä käsipesulla ja saatoin aamupalapöytään asti. Astelin haikein mielin ulos, tauon jälkeen on aina vähän vaikeaa jättää hänet sinne, vaikka viihtyykin todella hyvin. Suuntasin nokkani Vantaalle. Kuvasin nuorenparin. He olivat lapsia, ala-ikäisiä, mutta olin kateellinen. Se teini-iän rakkaus, jossa itsekin elin täysillä juuri tuon ikäisenä, on kyllä rakkautta sen kreiseimmässä merkityksessä. Se kiintymys on jotain käsittämätöntä. Olin kiltti ja jätin kertomatta, että teinirakkauteni päättyi kahdentoista vuoden jälkeen. En myöskään saarnannut ”Voi kuulkaa, elämä opettaa!”. Fiilistelin vaan ”Äää, en kestä miten söpöjä te ootte!” Sydämeni oli kuitenkin surullinen kun poistuin keikalta. Mulle kanssa!!!
Olin jo autossa aloittanut rakkaushaikeilun. On varmaan taas se aika kuusta, mutta mä palaan vanhoihin juttuihin jatkuvasti. En analysoi, vaan kertaan. Huokailen hyväksyen, mutta mietin kuitenkin voisko asioille vielä jotain. Ne tulee pyrähdyksinä, mutta mielessä ne pyörii ja täyttää sen, heti kun niille on töiltä ja muilta kiireiltä tilaa. Miehet. Miksi ne tekee elämästä niin vaikeeta. Oikeammin: miksi mun pää antaa niiden tehdä elämästäni niin vaikeeta?!
Tiedättekö, hyväksyn ja totean, että ei niitä sit ollu tarkoitettu mutta ne kaivertaa silti mieltä. Entä jos se nyt ilmestyisi ovelle? Mitä tuntisin? Miten toimisin? Juhannusporukan whatsapp-ryhmä on henkireikäni tänäpäivänä. Cessin, Mintun, Peetan ja Pajun kanssa pohdimme ja jaamme. Totesimme juuri hetki sitten, kuinka paljon me naiset käytämme aikaa miesten miettimiseen. Näistä mun vanhoista jutuista kyseiset henkilöt ei varmaan edes muista mua. Haha. Miehille kaikki tuntuu olevan helpompaa. Ne hyväksyy ja unohtaa. Piste.
Mieshuolet mielessä ajelin Helsingin rakennusviraston asiakaspalvelupisteeseen. Jonotin hetken ja lähdin sieltä 400e köyhempänä. Ostin yrityspysäköintilätkän. Olen luovuttanut työhuoneeni avaimet ja ojentanut valtikan seuraavalle päävuokralaiselle, sekä vastaanottanut avaimet Kallion työhuoneelta. Kaikki mitä aktiivisesti tarvitsen työskentelyyn on vielä kotonani, mutta viikon päästä harjoittelijani palaa kesälomilta ja on aika luopua kotitoimistosta. Se ottaa koville. Nytkin teen tässä ohella töitä. Uupumusriskin ollessa ilmoilla on ehkä kuitenkin ihan hyvä luovuttaa kone Kallioon ja lopettaa 16 tunnin työpäivät. Torkkelinmäelle muuttaminen jännittää. Entä jos siitä ei tule mitään? Onneksi olen antanut itselleni luvan palata maitojunalla kotiin jos homma ei toimi.
Lätkä kiinni tuulilasiin, auto parkkiin ja puoteja kiertämään. Töiden puolesta siis. Neljästä puodista yksi oli kiinni, enää on 13 paikkaa kiertämättä, ensi viikon alkuun menessä kaikki pitäis olla paketissa. Tottakai kun olen ilman harjoittelijaa, joudun käppäilemään helteisessä (!) Helsingissä ison repun ja jalustan kanssa ypöyksin. Pyyhin hikikarpaloita naamastani ja olin suuntaamassa autolle kun mietin, että soitanpa Hanna Gullichsenille, jos vaikka olisi kotona. Turhaa kaivoin puhelimen, tulimme jo vastaan toisiamme ja sain käsilaukusta mukaani keittokirjat x2! En mä nyt oikein tätäkään käsitä, että kuvasin Hannalle kirjoja jotka on valmiita. Kaupoissa, kaikkien ostettavana. Absurdia.
Kotiin tullessani löysin postilaatikosta samat kirjat omistuskirjoituksineen. Punastelin niitä ylistyskirjoituksia lukiessani. Ihaninta on kuitenkin löytää nimensä kirjan vikoilta sivuilta, kiitoksista. Kun kirjoitin hetki sitten oman kirjan kiitoksia, se tuntui todella tärkeältä tehtävältä. Se tuntui kutkuttavalta, koska moni ei tiedä niistä etukäteen. Hannan kanssa mä lähdin tekemään kirjaprojekteja pisnes-mielessä, mutta me ollaan nyt oltu puoli vuotta aktiivisesti tekemisissä. Sain projektien kautta ystävän jolle avaudun about kaikesta. Meissä molemmissa on sisällä pelottavan musta huumori ja härskeys. Saa nähdä jatkuuko ystävyytemme kun saadaan kolmas kirja ulos. Ehkä me ei siedetä toisiamme kolmansien julkkareiden jälkeen. Höhö.
Ennen postilaatikkolöydöstä Hanna spontaanisti kutsui mut lounaalle mukaan, söin taas Hernesaaren rannassa pitsaa. Menkää sinne konttialueelle! Aurinkoisena päivänä siellä on upea fiilis ja miten onkin saatu teollisuusalueen nurkat suljettua pois kokonaan, tuntuu kuin olisi ulkomailla. Ainoastaan kylmä merituuli muistuttaa Suomesta. Konteissa on tosiaan myytävillä jos jonkinmoista settiä ja alueella voi istua Hankosushien ja Chalupien kanssa missä tahtoo. Yhteistä aluetta. Vaihdettiin kuulumiset ja Hannan Joonas-siippakin liittyi seuroihin. Aloin jo pulisemaan seuraavasta projektistani. Mä en opi millään. Taukoa pitkistä prokkiksista? Njääh! Uutta putkeen vaan!
Kotona jatkoin töitä, kirjoitin viisi sivua päiväkirjaa ja mietin mennyttä kesää. Elokuu on mun mielestä vielä kesäkuukausi, mutta se on samalla syksyn alkua. Arki palaa ja mun perinteinen puhdistus-periodi nostelee päätään. Sormet syyhyää kaappeja siivoomaan, kun vaan vielä jaksaisi tarttua siihen projektiin. Menneessä kesässä mietitytti se, että vaikka tämä oli viime kesän supersydänsuruista leppoisampi, olin vähemmän takapihallani kuin yleensä. Johtui varmasti kylmistä ilmoista, mutta palasin ajatuksissani miesasioihin. Miten siistiä olis juoda siitä viinilasillista pihakeinussa ja olla rakastunut. Miksei mulla ole grillivastaavaa? Mietin myös miksi tänä kesänä ei ollut aikaa istua pihalla puolille öin tyttöjen kanssa. Mihin tää kesä meni? Toisaalta on tapahtunut niin paljon, että kaikkea ei edes muista.
Koska olen säälittävämpi kuin yksikään olento maan päällä, aloitin Gossip Girlin alusta. Yllätyin, etten muista siitä kauheasti ja se on jopa viihdyttävää katsottavaa. Silti. Säälittävää. Gilmoren tytöt sallin, mutta Gossip girl on kyllä vähän nolo. Aloitin tämän jo yli kuukausi sitten, joten starttasin juuri kolmannen kauden. Gossip olkoon pahuuteni Coca Cola Zeron kanssa. Lähetän muutaman kuvan ja istahdan sohvalle kurkkimaan Upper East Siden elämää. Lepuutan hetken, huomenna kuvataan tuotekuvia koko päivä!
13
