Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Berliini toi kehooni vastareaktion siinä vaiheessa, kun joka toinen tuntemani ihminen oli ja meni ja viihtyi siellä. Vaikka Berliini tuntui siltä, että juuri se olisi kaupunki, joka tarjoaisi minun makuuni kaikenlaista, kohde ei vuosiin viehättänyt.

Oli pari muutakin syytä. Berliinin laajuus ja maisemat. Kävelen mielelläni Barcelonan pikkukujia ja katselen ikkunasta Italian maalaismaisemaa tuntikausia, mutta Berliinin Pasila-henkinen miljöö ei kutsunut luokseen. Berliini tuntui liikaa Suomelta. Se vaikutti Vantaan, Pasilan ja Pietarin sekoitukselta. Ja sitä se olikin! Haha!

Analysoimme matkallamme ja sen jälkeen kotona, mikä on se mikä meidät sytyttää? Mikä Berliinissä oli vikana, mikä toimi ja menisimmekö sinne uudelleen?

 

 

Viiden päivän aikana ehdimme nähdä melko kivasti, kaikki ne Idän alueet, jotka halusimmekin. Matkaa varten olin ahminut Lonely Planetin oppaan ja toverini kattavat vinkit. Kokosin ne Google Mapsiin omaksi kartaksi ja värikoodasin ravintolat, nähtävyydet, museot ja puodit.

Berliini on laaja, Berliini on iso. En halunnut haahuilla väärillä kulmilla ja kartta helpotti asiaa kummasti. Kun päätimme aamulla lähteä kokemaan Friedrichshainin, karttani kertoi missä kannattaa lounastaa ja mikä katu on eläväisin. Sen pohjalta valitsimme metropysäkin ja lähdimme tutustumaan alueeseen.

Matkustimme kesäkuun puolessa välissä ja against all odds, siellä oli kuuma. Tunnelma oli hikinen, vaikka olin haaveillut keväisestä viimasta ja leppoisasta käyskentelystä. Kävelimme joka päivä jumalattomasti ja harkitsimme metron lisäksi pyörien vuokraamista. Matkalla selkeni pian, että nauttisimme pitäjästä enemmän, ellei olisi helle. Selvisi myös, että emme rakastuneet eloisaan kaupunkiin palavasti.

 

Toivoin mielessäni, että Berliini yllättäisi positiivisesti. Se oli kuitenkin juuri sitä mitä olin uumoillut, vain laajempi ja isompi kuin olin uskaltanut edes ajatella. Olen pohtinut paljon, mitä reissusta tai Berliinistä mukamas puuttui..

Totesinkin, että matkustamisessa on paljon kiinni sattumasta. Meille sattui kuuman kelin (kyllä, sää voi olla liian hyvä!) lisäksi melko kehnot ruoat. Olemme molemmat intohimoisia ruoan rakastajia ja takana oli ystäväreissu Riiaan muutama viikko aiemmin, mielettömine ruokineen. Oikein odotin Berliinin ravintoloita ja ruokaskeneä. Petyimme useasti. Okei, pettyminen on ehkä liian vahva sana. Emme kokeneen ihania elämyksiä ruoan parissa ja koska ruoka oli oleellinen osa reissua, se vaikutti lopputulemaan.

Poikkeuksen teki Kopps, joka on mieletön vegaaninen fine dining ravintola. Söimme siellä reissun kalleimman illallisen, mutta se oli sen arvoista! Miljööltään mainittakoon myös Kreuzbergin läntisellä puolella oleva Hallesches Haus, joka myy tunnettujen brändien tuotteita (Hay, Ferm Living) ja sisältää ihanan ravintolan ja sisäpihan. Suosittelen nappaamaan aterian kylkeen raparperi-limun!

 

Suurin osa ihmisistä totesi ennen matkaa, että menkää itään! Matkan jälkeen kuitenkin selvisi, että lännessä olisi ollut ehkä enemmän katsottavaa, noin niin kuin interiööri mielessä. Huomasimme, että nautimme enemmän käyskentelystä vanhojen jugend-talojen katveessa, kuin käppäilemällä kilometritolkulla suoraa tietä, jonka varrella on harmaita kerrostaloja.

Berliini ei vienyt meidän sydämiä, mutta nautimme reissustamme! Se oli meidän vuosipäivä-matka ja kolmas yhteinen ulkomaanmatka vuoden sisään. Fiilistelimme puistoissa (jotka olivat muuten kamalassa kunnossa kuivan kauden jälkeen) kirjoja lukien, joimme viiniä ja lukuisia oluita. Lilluimme veneajelulla ja vierailimme holokaustin uhrien vaikuttavalla muistomerkillä. Kävelimme, kävelimme ja kävelimme ympäri tuota valtavaa kaupunkia. Suukottelimme ja höpöttelimme tulevaisuudesta.

Tuumailimme, että olisi kiva kokea kaupunki joskus uudelleen, pyörien kanssa esimerkiksi syyskuussa, kun aurinko ei vie energioita seikkailulta. Pyörien lisäksi metrolla liikkuminen on toki vaivatonta ja melko edullista. Suosittelen lataamaan äpin (BVG), jolla on kreisi-helppoa ostaa julkisen liikenteen päivälippu. (Mikäli siellä on vielä ihmisiä, jotka eivät ole Berliiniä kokeneet.)

Matkalla oivalsin, että Berliini palvelee ehkä astetta paremmin tyyppejä, jotka innostuvat klubiskenestä ja drinkeillä istumisesta. Me olimme päivän jälkeen täysin valmiita nukkumaan kello kymmenen (Kai kello yhdeksän) ja nukuimmekin hotellissamme Alexanderplatzilla täydellisiä yöunia. Olisi ehkä pitänyt kokea Berliini ensimmäisen kerran sinkkuna, ystäväporukan kanssa bailaten. Kain kanssa matkustamme kuin väsyneet vanhukset. Haha!

Vantaan, Pasilan ja Pietarin lisäksi Berliini on kuin moninkertainen Tukholman Södermalm. Kaupunginosissa on tie tai kaksi, joilla on ihania putiikkeja ja pikkuisia kahviloita ja ravintoloita. En ehkä itse jaksaisi samoja puoteja ja ravintoloita uudelleen ja uudelleen, ellen asuisi kohteessa. Matkustusmielessä on mukavaa aina kokea jotain uutta. Söderikin alkaa olla vähän liian tuttu, mielettömän ihana Lissabonkin on kahden kerran jälkeen keskustan alueelta koettu. Haluan uutta, nähdä paljon! Berliini oli kuitenkin bucket listilla ja nyt se on ainakin kertaalleen koettu.

Loppuun vielä muutama vinkki reissultamme: Bikini Berlin on paikallisten- ja hipsterimerkkien kauppakeskus, eläintarhan kyljessä. Ihanat puitteet ja paljon shoppailtavaa tyylitietoiselle. Store Kitchenin tuotteina on Dolce&Gabbana henkistä trendsetteriä, kyljessä on ravintola. Ihania tuotteita, paksulle lompakolle. Ruoka oli vallan passelia. Pro Qm ja Do you read me?! -kirjakaupat olivat herkullisia. Strand Bar on joen rannassa oleva baari (saa myös ruokaa), jossa järjestetään tansseja. Mielettömän ihana tunnelma! Jos rakastaa hummusta, Hummus & Friends on siinä vieressä. Mauerparkin ”kirppis” on aina sunnuntaisin. Se on tapahtuma, jonka haluat kokea. Puisto on kaukana upeasta puistosta, mutta siellä me istuttiin palaneella ja pölyisellä ”nurmikolla” bisseä juoden ja vegaanista pitaleipää syöden, kun paikallinen artisti soitti sulosointuja. Kirpputori osiossa on myös paljon ruokakojuja, kylmää juomaa löytyy, sekä Berliiniläisiä taiteilijoita aina printeistä laadukkaisiin koruihin. Ihana kokemus, sitä Berliini on varmasti parhaimmillaan!

Millaisia teidän Berliini kokemukset ovat? Täyttikö kaupunki odotukset? Tärkeimmät vinkit mitä tarvitsee kaupungissa selviytymiseen?

10

Olen jännittäjä. Napsin beetasalpaajia kuin popcornia ennen tilaisuutta, jossa minulta odotetaan selkeitä ja asiasisällöllisesti rikkaita lauseita. Mietin tarkasti uskallanko osallistua tilaisuuteen, jossa huomio keskittyy minuun. Onneksi yleensä menen kohti pelkoa, tilaisuudet kuitenkin kasvattavat ja kuten kaikki tietävät: lieventävät esiintymispelkoa. Ennen esiintymistä suunnittelen sanottavani hyvin etukäteen, mutta fyysistä jännitystä ei kuitenkaan voi välttää.

 

Kädet hikoavat, syke nousee ja poskille nousee puna, jota ei edes parhain Joe Blasco peitä.

 

Hyvä meikkivoide (levitettävä myös rintaan jos on avonainen paita, koska punaiset läiskät valloittavat myös kaulan) tuo varmuutta ja helpottaa tilannetta. Se poistaa punoituksen ja lääkkeet lieventävät muita fyysisiä oireita. Sanon ”lääkkeet”, koska mielialalääke on vähentänyt huomattavasti sosiaalisten tilanteiden ahdistusta. Niin paljon, että usein en nappaa beetasalpaajaa. Hurraa lääkkeet, jotka muuntavat aivotoimintaamme!

 

 

Olen puhelias, avoin ja toisinaan suorasanainenkin. Paniikki iskee, kun minun pitää seisoa sanojeni takana, tuntemattomien edessä. Ystävien kanssa, pienellä porukalla voin vaikuttaa jopa uskaliaalta ja reteeltä. Instagram storiesiin jauhan elämästäni tämän tästä.

Viime vuosina olen analysoinut ja tarkastellut paljon minäkuvaani, löytänyt aivojen sopukoista vahvan pessimismin ja valtaisan itsekriittisyyden. Vaikka en haluaisi, ensimmäinen reaktio on hävettävän usein mitä joku muu minusta ajattelee? Vahvana muijana lopulta olen aina sitä mieltä, että aivan sama mikä joku muu minusta ajattelee. Ensimmäinen reaktio on kuitenkin aina voimakas ja aiheuttaa muun muassa jännittämistä. Pientä paniikkia.

Koska olen mennyt pelkoa kohti, olen varmempi. Uskon hitusen itseeni ja luotan, että tiedän mistä puhun. Muutama kuukausi sitten Valtarin Hanne oli tulossa studiolleni nauhoittamaan Unelmaduunarit podcastia. Aioimme keskustella pro bono töistäni, eli töistä jotka teen sydämellä, enkä saa niistä palkkaa.

 

En valmistautunut mitenkään, koska kyllähän minä tiedän mitä minä olen tehnyt, miksi ja minkä vuoksi teen niitä jatkossakin. En ottanut beetasalpaajaa, Hannehan on kaverini. Vastaanotin hänet teekuppi kädessä, pöhöttyneenä kuluneesta päivästä.

 

Hanne asetti mikrofonin eteeni ja esitti ensimmäisen kysymyksen. Loppua kohti puna nousi poskilleni, jännitys purkautui ja yhtä aikaa panikoin.

Keskityin haastattelun aikana useaan asiaan, yrittäen kontrolloida kaikkea, etenkin ajatuksia jotka harhailivat. Kun podcast kajahti eetteriin pari päivää sitten, minulla ei ollut mitään muistikuvia jorinoistani. Tuumasin, että en kuuntele sitä. En pysty. Mitä jos olen höpöttänyt joutavia? Mitä jos olen sanonut jotain totaalisen typerää? Mitä jos änkytän? Mitä jos en ole yhtään hauska? Mitä jos kuulostan tärkeilevältä idiootilta? Entä jos ääneni on järkyttävä? Mitä ihmiset ajattelevatkaan minusta?!

 

Eilen illalla tajusin, että haluan vastauksia ja kuuntelin podcastin.

 

Kuulostin hyvältä. Kuulostin siltä, että tiesin mistä puhuin. Näemmä olin löytänyt vastaukset kysymyksiin, jotka tulivat puskista. Ensimmäisten lauseiden aikana pitelin käsiäni kasvoillani ja toistelin ”en voi kuunnella tätä, en voi kuunnella tätä.” Mutta pian hymyilytti. Sitten itketti.

Puhuimme Tyhjä Syli -kirjastani, josta yllä olevat kuvat ovat. Kirjani käsittelee kohtukuolemaa ja jälleen kerran aihe tuli iholle. Jälleen kerran sain muistutuksen siitä, miksi nämä pro bono projektit ovat tärkeitä. Jälleen kerran tuli muistutus siitä, että minun pitää kertoa näistä projekteista, vaikka minua jännittäisi ja paniikki yrittäisi ottaa valtaa.

 

Minun pitää tehdä se muiden vuoksi. Minun pitää uskaltaa, jotta muut saavat äänensä kuuluviin. 

 

Pääset kuuntelemaan podcastin tästä alta tai osoitteesta https://aca.st/855748
Suosittelen lämmöllä kuuntelemaan aiemmatkin jaksot, sieltä löytyy niin paljon mielenkiintoista materiaalia työstä, unelmista ja tulevaisuudesta. Hae podcast-apista Unelmaduunarit!

 

7

En ole varsinainen viherpeukalo, mutta piha ilman kukkia ja kasvimaa ilman yrttejä, sekä tomaatteja, on synti! Etelän suuntaan oleva pihamme on kuiva ja kuuma. Vaikka ulkona olisi vain +15, kukat kuolevat hyvin helposti auringossa.

 

Tämän vuoksi valitsen vuosi toisensa jälkeen pelargonian, oikeastaan äitini painostuksesta. Kaikki muut kuolee heti, hän sanoo.

 

Ei tarvitse olla huippu viherpeukalo, jotta tajuaa kastella kukkia, mutta meidän pihalla sitä saisi olla tekemässä joka päivä, toisinaan kahdesti päivässä. Ihan niin eläkkeellä en vielä ole.

 

 

Viime vuonna kokeilin ihanan synkkää koristebataattia, se viihtyi kuumuudessa kiitettävästi. Tänä vuonna puna-apila pääsee testaamaan auringon voiman.

Meidän piha on tällä hetkellä järkyttävä. Voikukat ovat valloittaneet nurmikon, orapihlaja-aidan alapuoli on rikkaruohojen täyttämä ja betonilaattojen välistä tunkee jos jonkilaista lajiketta.

 

Kalusteet ovat täysin siitepölyn peittämiä. 

 

Emme ole olleet kotona, enkä yleensä jaksa puunata pihaa ennen kesäkuuta, joskus en ennen heinäkuuta. Kun siitepölyä kertyy sekunnissa juuri pyyhitylle pinnalle, annan sen mieluummin pikkelöityä kunnolla kalusteisiin. Tulevana viikonloppuna olisi kuitenkin tarkoitus nyppiä laattojen välit ja aidan alusta puhtaaksi, leikata ruoho ja letkuttaa koko piha runsaalla vedellä.

 

Pihamme perällä on Umpan paikka. Siellä on varjoisaa koko päivän. Siellä on myös edellisten asukkaiden rönsyilevä kukkapenkki. Repisin penkistä pois kaiken, paitsi raparperit. Niistä pidän ja meinaan leipoa keikauskakun, pian!

Penkistä nousee kuitenkin joka vuosi samat oudot lajikkeet, päivittelen niitä muutaman kuukauden ja lopulta ne ehtivät kuolla ennen kuin ehdin niihin kajota.

Pihan päädyssä kukkii lilana sireeni. Se plokkaa viimeisenkin näkyvyyden pihamme päädyssä kulkevalle kujalle. Viherpajasta lähti tänä vuonna mukaan viinipensas. Ostimme sen mielenkiinnosta, jos se tekisi edes pari rypälettä.

Kiillottakaa siis Riedelin viinilasit, Merlota tulossa sadonkorjuun jälkeen! 

 

 

Pihamme on pieni, mutta melko kookas rivarin takapihaksi. Ennen kaikkea piha on riittävän iso toimittaa tarvittavia kesäpuuhia. Siellä on trampoliini, joka on joka kesä yhtä odotettu kapistus. Can you blame them?Sieltä löytyy kasvimaa, josta nousee tomaatteja, timjamia, rosmariinia ja ehkä myöhemmin sinne Kain tänään kylväämiä pinaattia ja ruohosipulia.

Takapihalla on nurmikko-osuus ja laaja betoni-alue, jolle mahtuu hyvin ruokapöytä, baden badenia ja aurinkotuolia.

 

Grilli kruunaa kokonaisuuden. 

 

Tämä piha on ensimmäinen oma pihani. Se on ihana ja palvellut loistavasti opetuskohteena tulevalle viherpeukalolle. Toivoisin kuitenkin, että se ei olisi pihani enää ensi vuonna. Innostun puutarhuroinnista joka vuosi hieman enemmän ja en malta odottaa, että joku ostaa kotimme ja pääsen suunnittelemaan uuden talomme pihaa.

Sitä ennen aiomme nauttia. Jatkettu olohuone, kauniit kukat ja grillissä paistuva ruoka. Kesä on täällä! Jännityksellä jäämme odottamaan, pysyykö se.

5

Lähdin matkaan hieman epäileväisin mielin. Olen matkannut perheeni kanssa Aasiassa useita kertoja, lähinnä Thaimaassa mutta Indonesia oli tuntematonta maaperää. Bali on jo muutamia vuosia ollut kaikkien huulilla. Sinne on noussut trendikkäitä ravintoloita kuin sieniä sateella, puolet porukasta hamuavat surffaamaan ja loput joogaretriitille. En kuulu surffareihin, enkä hyvinvoiviin hippeihin, mutta ravintolat kiinnostivat. Sekä totaalinen rantaloma. Se suomalaisen kerran vuodessa must have.

Kun Qatar alkoi lentää Suomesta, lippujen hinnat laskivat. Kun turistit valloittivat Balin, 12 000 hotellien ja villojen välille muodostui kilpailua, etenkin off-seasonilla. Kun saimme lennot reilulla viidellä sadalla ja sviitin isosta hotellista omalla uima-altaalla 65e/yö, Bali valikoitui kohteeksi.

 

 

 

Epäilyt todistautuivat oikeiksi, eikä Balista tule vakituista kohdetta matkakalenteriini, se ei tosin meinaa mitään. Vain muutama kohde on tähän mennessä vienyt sydämeni täysin. Niin kovaa, että kohteeseen voisi tehdä matkan jos toisenkin. Bali ei ollut pettymys, mutta ei se myöskään ollut upea paratiisi. Hienompiakin paikkoja on. Myönnettäköön tosin, että pysyimme visusti Canggun ja Seminyakin kylissä. Uluwatut ja Ubudit skippasimme, ne olisivat toki saattaneet tuoda lisää pisteitä Balille. Mutta päätimme matkailla kuten monet keski-ikäiset; turvallisesti yhdessä lokaatiossa.

Bali tarjoili ihania ruokaelämyksiä, kauniita auringonlaskuja, iloisia ihmisiä ja totaalisen irtioton arjesta. Off-season on myös lempiaikani matkustaa. Rauhallista, hotellissa palvelu pelaa, eikä rantatuoleista tarvitse tapella.

 

 

 

Jos ei pelkää kosteaa kuumuutta, eikä skoottereita, kohde on mitä mainioin lapsiperheelle. Me matkasimme tällä kertaa kaksin Kain kanssa, mutta haluaisin tarjota lapsilleni lähitulevaisuudessa matkan Aasiaan. Kulttuuri ja ilmasto ovat niin erilaisia. Ihmiset, tuoksut, kaikki! Haluan ojentaa lapsilleni Aasia-kokemuksen kultaisella tarjottimella, kuten se minullekin ojennettiin. Aasia-matkailu avarsi lapsena ja nuorena maailmaani valtaisasti. Etelä-Euroopan rantalomat ovat kaukana viidakon vehreydestä jossa jumalille kannetaan päivittäin ruokaa ja suitsuke tuoksuu.

 

 

Balin upeat villat ja trendikäs meininki houkuttaa, mutta ainakin Canggu oli vielä melko epäkäytännöllinen ja keskeneräinen alue. Me vuokrasimme skootterin päiväksi ja siihen se jäikin. Kai oli ajanut pari kertaa aiemmin, minä en kertaakaan ja Bali ei ole paikka jossa ajamista kannattaa harjoitella. Meidän läheltä piti tilanteet saivat varovaiseksi ja Kain stressaantuneeksi. Liikenne on vasemmanpuoleinen ja risteykset sekavia ilman liikennevaloja. Jokainen menee kun uskaltaa. Siirryimme kävelemään ja taksin asiakkaiksi (suht edullisia, käytä Blue Bird yhtiötä ja vaadi mittari päälle kun hyppäät kyytiin). Välimatkat ovat pitkiä, jalkakäytäviä ei ole läheskään kaikkialla ja aurinkoiseen aikaan kävely on tuskaista. En voi tarpeeksi korostaa kuinka kuuma siellä on. Haha. Olin tammikuussa Kambodzassa, eikä se ollut mitään Baliin verrattuna.

Koska liikkuminen oli rajallista, päädyimme köllimään paljon hotellin altaalla. Oma allas oli melko turha. Siinä tuli pulahdettua muutamana iltana ja kahtena päivänä. Vastoin odotuksiani viihdyimme paremmin hotellin isolla altaalla kuin omassamme. Lapset olisivat rakastaneet omaa allasta! Elin käsityksessä, että minäkin olisin. Tulipahan nyt koettua, että se on liikaa jos hotellilta löytyy isot altaat, joissa vesi jopa viilensi hieman. Meidän noin 4m x 2,5m altaan vesi oli auringon lämmittämä, vaikka vettä lisättiin joka päivä. Oma allas toi pientä luksusta iltoihin, mutta seuraavalla kerralla maksan mieluummin ekstraa merinäköalasta, jos lapset eivät ole messissä. Nyt sviitin kylpyammekin jäi korkkaamatta!

 

 

 

Altaalla pötköttely kirjojen kanssa toi kaivattua breikkiä elämään. Surffareista tuttu Intian valtameri nostatti melko isoja aaltoja, mutta punaisista lipuista huolimatta pulahdimme muutamana päivänä aaltojen uomiin. Joku voisi kysyä miksi menen rantalomalle kun silmäni eivät kestä tippaakaan merivettä ja hikoilen sekä punoitan kuin sika.. Vartaloni ei yksinkertaisesti adaptoidu nopeasti kuumuuteen, ei ehkä koskaan. Aurinko on kuitenkin ystäväni jos allas on vieressä ja drinkki kädessä. Merivesi taas on mielettömän ihana aaltoineen, kunhan se ei kaappaa minua syövereihinsä kokonaan.

En siis himoitse snorklailun perään ja pelkään mereneläviä meressä ja lautasellani, aaltojen voima ja meren äärettömyys kuitenkin kiehtoo. Intian valtameri oli yhtä lämmintä kuin uima-altaamme vesi. Isot aallot eivät ole ideaali lapsiperheen lomalle, mutta Balin ympäriltä löytyy kyllä rantoja joihin tuulet eivät osu niin kovaa. Aasiassa parasta onkin meriveden lämpö. Vaikka se laittaakin hälytyskellot soimaan ilmaston lämpenemisen suhteen, mutta mikäs minä tässä Aasian matkaajana olen mitään mukisemaan.

 

 

 

Mites sitten se trendikäs Bali? Se näkyy hinnoissa. Syöminen on edelleen edullista, hemmetin hyvän aterian voi saada kolmella eurolla. Paikallinen olut (Bintang) on rannoilla muutaman euron pintaan, mutta ravintoloissa juomien hinnat olivat toisinaan jopa Suomen hinnoissa. Alkoholia verotetaan Indonesiassa rutkasti, drinkit olivat usein 5-8 euroa. Nautin itse paljon erilaisia smoothieita ja mehuja joiden hinnat pyörivät kolmen euron paikkeilla. Mehut olivat usein ihania, mutta kannattaa huikata tilatessa ”no sugar”, sitä tai siirappia kun tuppaavat lisäämään mehuihin aivan turhaan.

Ravintoloita on paljon, mutta ne ovat ympäri kylää. Vedimme taksilla tai vaelsimme kävellen syömään lähinnä iltaisin, joten valitettavasti ruokakuvat uupuvat. Mainittakoon pari kokeilemisen arvoista mestaa: One Eyed Jack on Nomun perustajan japanilainen ravintola. Hinnat kalliimpia, mutta makuelämykset sen arvoisia. Jackiä vastapäätä on kotikutoisempi Ngon Ngon, jonka vietnamilainen keittiö valloitti meidät, hinnat laittoman edulliset. Italialainen Baracca oli tupaten täynnä, tunnelma lämmin ja miljöö mieletön. Sieltä sai jopa viiniä! Vegaaninen Peloton Supershop oli Balin parhainta antia. Söin hampurilaisen joka oli törkyhyvää ja bataattiranskalaiset aiolilla to die for.

 

 

  Canggu ja Seminyak ovat täynnä surffareille sopivia puoteja kuten Quicksilver ja Volcom, hinnat samat kuin Suomessa. Bali ei ole shoppailun paratiisi, paljon on erilaista puotia, mutta hinnat ovat todella korkeita. Yllättivät vallan. Kopiotuotteita on myynnissä jonkun verran, mutta laatu on hyvin köykäistä ja turisteilta yritetään kiskoa törkyisiä hintoja! Tinkiminen on aivan must. Kopiotuotteiden ostaminen on kyseenalaista, mutta toisaalta niin on aitojen Adidasten paitojen hinnatkin.. Jokainen shoppailkoon omantuntonsa mukaan.

Seminyak on siis näistä kahdesta pitäjästä isompi, jalkakäytävät löytyvät ja kauppoja vieri vieressä. Myös ruokakauppoja. Alunperin me halusimme rauhallisempaan ympäristöön, koska kuvittelimme ajavamme reissun läpi skootterilla. Jos haluaa Balille, mutta ei halua skootterin selkään, suosittelen majoittumaan isompaan pitäjään. Hotellilta tai Villalta löytynee kuitenkin oma ja rentouttava rauha, joutumatta kuitenkaan olemaan eristyksissä. Cangun puolella kävelimme yleensä rantaa pitkin seuraavalle kadulle. Cangussa kadun lähtevät rannasta ja kulkevat suoraan isommille teille. Matkaa on kuitenkin kilometri tolkulla.

 

Ihanin piirre Balissa onkin kilometrejä pitkä ranta joka kerää ihmiset yhteen iltaisin. Surffarit odottavat meressä viimeistä aaltoa ja heidän, sekä auringon viimeistä näytöstä seuraavat sadat turistit ja paikalliset. Tunnelma on rento, iloinen ja kaunis. Jokainen auringonlasku on erilainen, värien ilottelu on mieletön. Huikka Bintangia, rennosti säkkituolissa, hiekat varpaissa ja annetaan päivän vaihtua toiseen. Aina hieman haikein, mutta odottavaisin mielin.

Loma tosiaan on ihmisen parasta aikaa, rantaloma henkinen investointi. Seuraavaksi listalla on Berliini ja ystävä-matka mahdollisesti Vilnaan. Matkailu avartaa ja Balikin sen teki.

11

Oksikodoni, Lyrica, Triptyl, CRPS, TOS… Osaan jo liiankin sujuvasti keskustella lääkkeistä ja syndroomista, tarkentaa oikeassa kohdassa ”Tämä oli opioidi?” Kun kuvattava toteaa eläneensä ajanjaksoja jolloin suihkukin on sattunut, omat arvot asettuvat taas uomiinsa.

Olen kuvannut viime vuodesta alkaen kipukroonikoita ja nyt sohvallani on istunut heistä yhdeksän. Projekti on vielä kesken, tarkoituksena kuvata loput vapaaehtoiset kesään mennessä. Tämä pro bono projektini on sarjassaan neljäs. Tämä on myös ensimmäinen, jossa teksti tulee olemaan todella suuressa osassa. Kirja kohtukuolemista oli valokuvakirja jossa jaettiin myös kokemuksia, mutta kipukroonikot avaavat koko elämänsä. Kuvan rinnalle tulee koko kipupolku.

Krooninen kipu on vaikea tutkittava, siitä on vaikea puhua ja kivun kanssa jatkuvasti pelaavat ihmiset ovatkin parhaita näyttelijöitä. Kun kipu on jatkuvaa, kipukohtaukset yllättävät useita kertoja viikossa ja pahimmillaan vievät kävelykyvyn, on näyteltävä pirteää.

Minun kameran edessä vapaaehtoiset eivät näyttele. Tämä on surullisin kuvasarjani tähän mennessä. Nuorten masennukseen saa apua, lesket löytävät uuden rakkauden ja kohtukuoleman kokevat naiset käsittelevät surunsa, kenties saavat vielä uuden vauvan. Krooninen kipu ei katoa. Koskaan.

Kuvattavat saattavat kulkea läpi haastattelun hyvällä fiiliksellä, useat säästyvät kyyneliltä. Mutta kameran linssin kautta näkyy tuska, suru, väsymys ja kipu.

Kuten muidenkin kuvasarjojeni, koen tämän aiheen tärkeäksi. Kroonisesta kivusta pitää puhua. Lääkäreiden suhtautumisesta, Kipupolista ja byrokratiasta pitää puhua. Totuus on kuitenkin se, että juuri sinä voit sairastua hermosärkyyn ja silloin sinä varmasti haluat, että sinua uskotaan, ymmärretään ja saat apua.

Kuvasarjani kulkee kohti julkisuutta ja julkaisua. Toivon sen saavan aikanaan huomiota jonka se ansaitsee.

 

21

Muotikuvaus on Suomessa (ja varmasti muuallakin) sellaista, että siihen pitää olla palava intohimo. Koska vain se laittaa tekemään muotikuvauksia ensin ilmaiseksi, omasta halusta. Muotitietoinen ja -näköinen ystävä mallina, meikkausta opiskeleva kaveri nostamassa lookin seuraavalle tasolle ja kampaajaksi opiskeleva toveri viimeistelemässä kokonaisuuden.

Mulla on vain rumia kavereita.

Haha. Olen minäkin pakottanut ystäväni kameran eteen, mutta palavaa himoa muotia kohtaan minulla ei ole koskaan ollut. Pidän siitä, mutta se ei ole kiinnostanut niin paljon, että olisin etsinyt opiskeluaikoina sopivaa tiimiä ympärilleni. Harkitsin kyllä soittoa mallitoimistoon. Aloittelevat mallit olisivat voineet kaivata harjoitusta ja saaneet kuvat ilmaiseksi käyttöönsä. Muoti on kuitenkin isompi kokonaisuus. Siihen tarvitaan se tiimi ja sitä minulla ei ole koskaan ollut. En ollut aikaa etsiä.

Olen keskittynyt työssäni siihen mistä minulla on näyttöä. Opiskeluaikoina minulla oli parivuotias lapsi, perhe-elämä Järvenpäässä. Kun perustin valmistuttuani yritykseni, odotin kuopustani. Mieheni oli vuorotyössä ja soitti bändissä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa intohimoille.

Se harmittaa toisinaan, mutta vain hetken. Jos haluaisin nyt kuvata portfoliota, panostaa muotikuviin, voisin sen tehdä. Nykyään osaan ottaa omaa aikaa ja raivata kalenterista tilaa intohimoille. Muoti vaan ei vieläkään ole se suurin intohimoni. Olen kuitenkin aina halunnut kuvata muotia. Mutta en ole muotikuvaaja. Varmaankin siksi, että en ole kuvannut sitä intohimoisesti, ilmaiseksi. Minulla ei ole näyttöä aiheesta, mutta ei se tarkoita sitä etten osaisi.

Haluaisin kuvata jatkossakin tiimin kanssa muotia, kuten olen päässyt Uhana Designin kanssa tekemään. Mutta en jaksa hillua verkostoitumassa suunnittelijoiden kanssa tai notkua muotiviikoilla. Haluan toimeksiantoja joita voin toteuttaa intohimolla, ilman että koko muotimaailma on intohimoni. Tämä lähestymistapa saattaa jopa tuoda raikkautta kuviin.

Ihaninta on, että Uhana (ja muutama muukin) on uskaltanut soittaa minulle. Uskaltakaa te muutkin!

Uskon siihen, että visuaalinen silmä kantaa pitkälle. Sen avulla voi tehdä kuvauksia aiheesta kuin aiheesta. Muodissa parasta on visuaalisuus. Paletti on koossa jo ennen yhtäkään ruutua. Toisaalta uskallan ajatella, että olen aika hyvä kuvaaja, kun saan ilman meikkiä ja stailausta taviksista kotonaan jatkuvasti hyviä kuvia. Se se vasta taitoa onkin.

7

Tapaninpäivän aamuna kello viisi maa oli loskainen, räntää satoi ja pimeys oli vailla vertaa. Olimme pakanneet auton joulupäivänä valmiiksi, hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan nelisteen kohti pohjoista.

Päivä valkeni, maisema alkoi näyttää valkoiselta, päivä pimeni ja yhdentoista tunnin reissun jälkeen saavuimme määränpäähän, Kuusamoon. Rukan rinteiden alla meitä oli vastassa lämpimässä mökissään Kain vanhemmat ja valmiiksi katettu pöytä. Järvenpäässä aloitettu joulu jatkui ruoan ja pakettien muodossa mielettömissä maisemissa. Maisemissa, jotka valkenivat meille kunnolla seuraavana päivänä.

Olemme laskeneet pulkkamäkeä kiljuen, käyskennelleet Pienellä Karhunkierroksella, koikkaroineet kosken yläpuolella riippusillalla ja nauttineet voisilmäpullia kahvilassa keskellä metsää. Kain vanhemmat yllättivät meidät elämysreissulla porofarmille. Tutkailtiin revontulia, syötettiin poroja aitauksessa ja käytiin poroajelullakin. Kuulimme paljon nippelitietoa poromiehen arjesta. Tunnelma on ollut hyvä ja lämmin, vaikka ulkona on ollut matalimmillaan -23 astetta. Pojat ovat nauttineet lumesta täysin rinnoin ja ovat jokaisen reissun jälkeen jääneet pihalle vielä vähän mäkeä laskemaan.

Tykkylumi luo heittämällä kauneimman lumimaiseman, mutta täällä pohjoisessa myös valo on erityistä. Auringon laskut ja nousut, sekä erilaiset pilvet tuovat jokaiseen aamuun ja iltaan spesiaalia kauneutta. Sielu lepää. Se lepäisi varmasti vielä enemmän, jos saisi tassutella rauhassa kaksin Kain kanssa metsässä kuvaillen. Nyt ollaan menty toki lasten tahdilla ja toiveilla, eivätkä ne ihan aina kohtaa omien mieltymysten kanssa. Vanhemmuuden haasteita.

Ehdimme nauttia pohjoisen kauneudesta vielä huomisen, Uuden Vuoden aatonaattona suuntaamme aamusta nokan kohti sateista etelää. Haaveissani siintää etelän talvet, joissa lumi tulisi marraskuun alussa pienen pakkasen kera ja pysyisi sellaisenaan maaliskuun alkuun asti. Lumen tuoma valo on kultaakin kalliimpaa.

15

Via dell’Amore, rakkauden tie! No juu, ei me sitä kuljettu, se on ollut kiinni jo vuosia koska tuli maanvyöry, turisteja jäi sen alle ja muuta mukavaa. Mutta hoin kuitenkin bellissima italiallani Via dell’Amoren nimeä koko viikon ja täytyy myöntää, että loma oli muuten melko rakkauden täyteinen.

Me matkustettiin Kain kanssa lentäen Milanoon syyskuun loppupuolella, hypättiin lentokenttäjunaan ja Milanon keskusrautatieasemalta otimme junan Italian länsirannikolle; La Speziaan. Kolmen tunnin lennon lisäksi junamatkat veivät siirtymineen noin neljä tuntia and it was totally worth it!

 

La Spezia on mukavan kokoinen satamakaupunki, mutta ei siellä viikkoa olisi jaksanut seikkailla, eikä meillä ollut tarkoituskaan. Majoituimme La Speziassa vain jotta pääsisimme tutustumaan Unescon maailmanperintökohteeseen; Cinque Terreen.

Ja kyllä, vielä sesongin loppupuolella näin oli päättänyt moni muukin.

Kun yhden kokonaisen La Spezia päivän jälkeen olimme menossa ostamaan kolmen päivän Cinque Terre -junakorttia, jono oli valtaisa. Mutta sen jälkeen helpotti. Mitä nyt muutamiakin kertoja hikoilimme junissa toisten turistien kanssa kuin sillit purkissa but it was totally worth it!

 

Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Siinä viisi merestä nousevaa kylää (paitsi keskimmäinen Corniglia on JUMALATTOMAN korkealla, aika monen portaan päässä) joiden nimiä en tule unohtamaan ikinä. Enkä järjestystä. Juna kulkee La Speziasta (lähinnä koko matkan vuoren sisällä) rantaviivaa pitkin edes takaisin. Junia menee koko ajan, samoin ihmisiä. Näin tekevät myös laivat. Kylät on siis mahdollista kokea mereltäkin päin. Mekin koimme!

Melko nopeasti siis oppii kylät, listaa suosikkinsa, visiteeraa kaikissa pikaisesti ja tutustuu niihin feivoritteihin syvemmin. Ja ne turistit, syyskuun lopussa ne eivät juuri riesaksi asti olleet. Vain muutaman kerran oli vaikeuksia saada pöytää ravintolasta, mutta yleensä heti seuraavassa on tilaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Etelä-Euroopan kaupungeissa paras aika vierailla on syyskuu.

 

Ja me nautimme. Me söimme aivan liian monta pasta-annosta ja joimme aivan liikaa viiniä. Hyvänen aika, pulloittain! Me pulleroiduimme ja matkan kantava teema olikin se, että tajusin olevani paljon lihavampi kuin luulin. Kain ottama kuvamateriaali järkytti koko olemustani ja tein siitä toki numeron. (En oikeasti ymmärrä miten tuo hurmuri kattelee tämmöstä pullataikinaa, mutta ei kerrota sille! Se sai tarpeekseen jo reissussa itseni sättimisestä.)

Kantava teema oli kuitenkin pelottavan herättelevä ja tuli jopa olo, että näin ei voi jatkua on PAKKO tehdä tälle ruholle jotain. Kuvotin itseäni niin paljon. Se on jännä kun peilikuvassa usein on ihan ok, mutta se kamera. Jestas se kamera on julma! Pakotin itseni julkaisemaan täällä siveimmän uimakuvan, jotta totuus ei unohtuisi. Siis se, että tuossa näytin hoikimmalta. LUOJA!

Pääsin kuitenkin yli (useimmiten) tästä shokista ja herkuttelin menemään matkan kunniaksi kuin olisin viimeisellä ehtoollisella. Molemmat tosin olivat kahtena viimeisenä päivänä sitä mieltä, että olisi mukavaa löytää paikka josta saisi hyviä salaatteja. Pitsa, pasta ja äyriäiset tulivat korvista ulos. Etenkin kun itse en äyriäisiä edes syö, ravintoloiden listoilta ei välttämättä löytynyt muuta kuin sitä pastaa.

 

Mutta niin, se nauttiminen!

Meidän matka meni todella hyvin ja se oli ihanaa, tietty. Olemme seurustelleet reilut kolme kuukautta, mutta tuntui kuin olisimme reissanneet monia matkoja yhdessä. Kyllä tässä on rinnalle löytynyt hyvä ystävä.

Kun ensimmäisenä iltana stressi perinteisesti purkautui ja vaivuin tiedottomaan tilaan, nukkuen 12 tuntia putkeen, olo oli rento koko loppuloman ajan. Vaikka rahaa meni hemmetisti, olo oli kuin olisi laittaittanut rahaa pankkiin.

Toki Suomeen palattuamme stressi iski päin näköä heti seuraavana päivänä, mutta kun katselen näitä kuvia, pääsen onnelliseen paikkaan ja matkan muistelun kautta kehonikin rentoutuu.

 

Nämä kylät ovat taivaallisen kauniita. Italiamaisen rähjäisiä, mutta juurikin rappioromanttisia. Italia on Euroopan maista se johon en tule kyllästymään. Me suunnittelimme jo tälle kerralle auton vuokraamista, ehkä toteutamme sen seuraavalla kerralla kun Italia kutsuu. (Itse Cinque Terreen ei muuten kannata vuokrata autoa, muistaakseni vain yhteen kylään pääsee autolla.) Toscanan auringon alla on yksi lempielokuvistani ja luonnollisesti olenkin ihminen joka haaveilee joka toinen päivä maalaistalosta Italian maaseudulla. Juu, mun bucket list ei ole kovin kevyttä kamaa..

Koska maasto on vuoristoista ja kylät nousevat korkealle, italialaiset suojaavat kyliä maanvyöryiltä. Kaikkea ei kuitenkaan voi estää ja meidän visiitin ajan suurin osa patikointi-reiteistä oli suljettu. Meitä se ei haitannut, mutta se mahdollisuus siellä on ja voisin kuvitella senkin olevan aika mieletön seikkailu jollekin. Ei minulle. En patikoi. Se surullisen kuuluisa Via dell’Amore avautuu kyllä turisteille, muistaakseni 2019 ja sen olisin minäkin suostunut haikkaamaan! Rakkauden tie kulkee Riomaggioresta Manarolaan, meren rantaa, kallion reunaa pitkin. Harmitti, että emme päässeet kokemaan sitä!

Koettavaa ja katseltavaa kuitenkin riittää liiaksikin asti ilman patikointia.

 

Me halusimme myös ottaa iisisti, joten toisena Cinque terre -päivänä posotimme junalla suoraan Monterossoon, jossa on uimaranta. Asetuimme rantatuoleille ja nautimme, taas. Välimeri on ihanan lämmin loppukesästä, vaikka ulkoilma olisi ”vain” +25. Toistimme kuvion viimeisenä päivänä, koimme sen toimivaksi.

Meidän matka oli siis erittäin onnistunut ja kaupan päälle se vielä vahvisti suhdettamme. Tulin reissusta erittäin onnellisena takaisin kotiin. Monestakin syystä. Sinkkuna kaipasin matkaseuraa, ihmistä joka viihtyy maailmalla rennosti lomaillen. Nyt rinnallani on ihminen joka arvostaa perusarkea, nauttii siitä, mutta haluaa myös nähdä uusia paikkoja, stressittä. Toivottavasti edessä on Kain kanssa useita reissuja joilla nautitaan ja lopuksi kirotaan kun on tullut kiloja liiasta syömisestä. My kinda vacation!

Jaan mielelläni lisää infoa kohteesta, pommittakaa ihmeessä kysymyksillä! Me saimme vinkkivitosia toveriltani Tiialta ja niistä oli valtaisasti apua!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

16

Äskettäin aloitimme sarjan jossa Kai ja Kaisu kokkaa. Nimeksi muodostui Köökki ja itsekkäistä syistä sarjan toisessa osassa kokkaillaan kirjasta jossa itse olen toisena tekijänä.

Huomasin myös viimeeksi erittäin vaivalloiseksi kopioida reseptejä kirjasta, joten tästä eteenpäin saatte tyytyä kuvaan reseptistä, jos se vain on mahdollista. Jos aikaa voi säästää, sen teen. Jatkossa yritän ottaa kuvan suoraan..

Kyseessä on Suomi 100 -juhlateos, Juuli Hakkaraisen ja allekirjoittaneen Modernia Maakuntaruokaa. Liki kolmesataa sivuinen opus pitää sisällään Juulin huikeita reseptejä ja niitä on kirjassa yli yhdeksänkymmentä. Me tartuimme kuvauksissa maistamiini kantarellilettuihin, koska kaappiini oli ilmestynyt ex-anopin tuomana litroittain kantarelleja.

Ensinnäkin: alkuperäinen ohje on nimenomaan muurikkaletuille, mutta me paistoimme nämä ihan kotikeittiössä pannulla. Lettutaikina on huippu! Korvasimme ohrajauhot speltillä, koska niitä oli kaapissa. Maku pysynee about samassa, koostumus ainakin. Täytteeseen tulee aika tuhdisti timjamia ja minä pidin siitä. Kai tuumaili, että vähempikin riittäisi, peitti kuulemma liikaa kantarellin makua. Itse pidin tätä juuri modernina asiana. Koska me nautimme rasvasta, teimme vielä erikseen soosin letuille creme fraichesta. Lisäsimme joukkoon perinteisesti sitruunaa, suolaa ja pippuria.

Modernia maakuntaruokaa on ylistys suomalaiselle ruoalle ja se mukailee satokauden kiertoa. Kirjaan on tallennettu suomalaisuuden ydintä ja sieltä löytyy ruokakuvien lisäksi tallentamiani otoksia Suomesta ja suomalaisista. Teos joka ehdottomasti pitää saada ja säästää jälkipolville. Teos josta ehdottomasti pitää kokkailla, jotta emme unohda mistä olemme tulleet, emmekä sitä millaisia meistä on tullut. Onhan kyseessä modernia maakuntaruokaa.

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

2