Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Muotikuvaus on Suomessa (ja varmasti muuallakin) sellaista, että siihen pitää olla palava intohimo. Koska vain se laittaa tekemään muotikuvauksia ensin ilmaiseksi, omasta halusta. Muotitietoinen ja -näköinen ystävä mallina, meikkausta opiskeleva kaveri nostamassa lookin seuraavalle tasolle ja kampaajaksi opiskeleva toveri viimeistelemässä kokonaisuuden.

Mulla on vain rumia kavereita.

Haha. Olen minäkin pakottanut ystäväni kameran eteen, mutta palavaa himoa muotia kohtaan minulla ei ole koskaan ollut. Pidän siitä, mutta se ei ole kiinnostanut niin paljon, että olisin etsinyt opiskeluaikoina sopivaa tiimiä ympärilleni. Harkitsin kyllä soittoa mallitoimistoon. Aloittelevat mallit olisivat voineet kaivata harjoitusta ja saaneet kuvat ilmaiseksi käyttöönsä. Muoti on kuitenkin isompi kokonaisuus. Siihen tarvitaan se tiimi ja sitä minulla ei ole koskaan ollut. En ollut aikaa etsiä.

Olen keskittynyt työssäni siihen mistä minulla on näyttöä. Opiskeluaikoina minulla oli parivuotias lapsi, perhe-elämä Järvenpäässä. Kun perustin valmistuttuani yritykseni, odotin kuopustani. Mieheni oli vuorotyössä ja soitti bändissä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa intohimoille.

Se harmittaa toisinaan, mutta vain hetken. Jos haluaisin nyt kuvata portfoliota, panostaa muotikuviin, voisin sen tehdä. Nykyään osaan ottaa omaa aikaa ja raivata kalenterista tilaa intohimoille. Muoti vaan ei vieläkään ole se suurin intohimoni. Olen kuitenkin aina halunnut kuvata muotia. Mutta en ole muotikuvaaja. Varmaankin siksi, että en ole kuvannut sitä intohimoisesti, ilmaiseksi. Minulla ei ole näyttöä aiheesta, mutta ei se tarkoita sitä etten osaisi.

Haluaisin kuvata jatkossakin tiimin kanssa muotia, kuten olen päässyt Uhana Designin kanssa tekemään. Mutta en jaksa hillua verkostoitumassa suunnittelijoiden kanssa tai notkua muotiviikoilla. Haluan toimeksiantoja joita voin toteuttaa intohimolla, ilman että koko muotimaailma on intohimoni. Tämä lähestymistapa saattaa jopa tuoda raikkautta kuviin.

Ihaninta on, että Uhana (ja muutama muukin) on uskaltanut soittaa minulle. Uskaltakaa te muutkin!

Uskon siihen, että visuaalinen silmä kantaa pitkälle. Sen avulla voi tehdä kuvauksia aiheesta kuin aiheesta. Muodissa parasta on visuaalisuus. Paletti on koossa jo ennen yhtäkään ruutua. Toisaalta uskallan ajatella, että olen aika hyvä kuvaaja, kun saan ilman meikkiä ja stailausta taviksista kotonaan jatkuvasti hyviä kuvia. Se se vasta taitoa onkin.

7

Tapaninpäivän aamuna kello viisi maa oli loskainen, räntää satoi ja pimeys oli vailla vertaa. Olimme pakanneet auton joulupäivänä valmiiksi, hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan nelisteen kohti pohjoista.

Päivä valkeni, maisema alkoi näyttää valkoiselta, päivä pimeni ja yhdentoista tunnin reissun jälkeen saavuimme määränpäähän, Kuusamoon. Rukan rinteiden alla meitä oli vastassa lämpimässä mökissään Kain vanhemmat ja valmiiksi katettu pöytä. Järvenpäässä aloitettu joulu jatkui ruoan ja pakettien muodossa mielettömissä maisemissa. Maisemissa, jotka valkenivat meille kunnolla seuraavana päivänä.

Olemme laskeneet pulkkamäkeä kiljuen, käyskennelleet Pienellä Karhunkierroksella, koikkaroineet kosken yläpuolella riippusillalla ja nauttineet voisilmäpullia kahvilassa keskellä metsää. Kain vanhemmat yllättivät meidät elämysreissulla porofarmille. Tutkailtiin revontulia, syötettiin poroja aitauksessa ja käytiin poroajelullakin. Kuulimme paljon nippelitietoa poromiehen arjesta. Tunnelma on ollut hyvä ja lämmin, vaikka ulkona on ollut matalimmillaan -23 astetta. Pojat ovat nauttineet lumesta täysin rinnoin ja ovat jokaisen reissun jälkeen jääneet pihalle vielä vähän mäkeä laskemaan.

Tykkylumi luo heittämällä kauneimman lumimaiseman, mutta täällä pohjoisessa myös valo on erityistä. Auringon laskut ja nousut, sekä erilaiset pilvet tuovat jokaiseen aamuun ja iltaan spesiaalia kauneutta. Sielu lepää. Se lepäisi varmasti vielä enemmän, jos saisi tassutella rauhassa kaksin Kain kanssa metsässä kuvaillen. Nyt ollaan menty toki lasten tahdilla ja toiveilla, eivätkä ne ihan aina kohtaa omien mieltymysten kanssa. Vanhemmuuden haasteita.

Ehdimme nauttia pohjoisen kauneudesta vielä huomisen, Uuden Vuoden aatonaattona suuntaamme aamusta nokan kohti sateista etelää. Haaveissani siintää etelän talvet, joissa lumi tulisi marraskuun alussa pienen pakkasen kera ja pysyisi sellaisenaan maaliskuun alkuun asti. Lumen tuoma valo on kultaakin kalliimpaa.

15

Via dell’Amore, rakkauden tie! No juu, ei me sitä kuljettu, se on ollut kiinni jo vuosia koska tuli maanvyöry, turisteja jäi sen alle ja muuta mukavaa. Mutta hoin kuitenkin bellissima italiallani Via dell’Amoren nimeä koko viikon ja täytyy myöntää, että loma oli muuten melko rakkauden täyteinen.

Me matkustettiin Kain kanssa lentäen Milanoon syyskuun loppupuolella, hypättiin lentokenttäjunaan ja Milanon keskusrautatieasemalta otimme junan Italian länsirannikolle; La Speziaan. Kolmen tunnin lennon lisäksi junamatkat veivät siirtymineen noin neljä tuntia and it was totally worth it!

 

La Spezia on mukavan kokoinen satamakaupunki, mutta ei siellä viikkoa olisi jaksanut seikkailla, eikä meillä ollut tarkoituskaan. Majoituimme La Speziassa vain jotta pääsisimme tutustumaan Unescon maailmanperintökohteeseen; Cinque Terreen.

Ja kyllä, vielä sesongin loppupuolella näin oli päättänyt moni muukin.

Kun yhden kokonaisen La Spezia päivän jälkeen olimme menossa ostamaan kolmen päivän Cinque Terre -junakorttia, jono oli valtaisa. Mutta sen jälkeen helpotti. Mitä nyt muutamiakin kertoja hikoilimme junissa toisten turistien kanssa kuin sillit purkissa but it was totally worth it!

 

Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Siinä viisi merestä nousevaa kylää (paitsi keskimmäinen Corniglia on JUMALATTOMAN korkealla, aika monen portaan päässä) joiden nimiä en tule unohtamaan ikinä. Enkä järjestystä. Juna kulkee La Speziasta (lähinnä koko matkan vuoren sisällä) rantaviivaa pitkin edes takaisin. Junia menee koko ajan, samoin ihmisiä. Näin tekevät myös laivat. Kylät on siis mahdollista kokea mereltäkin päin. Mekin koimme!

Melko nopeasti siis oppii kylät, listaa suosikkinsa, visiteeraa kaikissa pikaisesti ja tutustuu niihin feivoritteihin syvemmin. Ja ne turistit, syyskuun lopussa ne eivät juuri riesaksi asti olleet. Vain muutaman kerran oli vaikeuksia saada pöytää ravintolasta, mutta yleensä heti seuraavassa on tilaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että Etelä-Euroopan kaupungeissa paras aika vierailla on syyskuu.

 

Ja me nautimme. Me söimme aivan liian monta pasta-annosta ja joimme aivan liikaa viiniä. Hyvänen aika, pulloittain! Me pulleroiduimme ja matkan kantava teema olikin se, että tajusin olevani paljon lihavampi kuin luulin. Kain ottama kuvamateriaali järkytti koko olemustani ja tein siitä toki numeron. (En oikeasti ymmärrä miten tuo hurmuri kattelee tämmöstä pullataikinaa, mutta ei kerrota sille! Se sai tarpeekseen jo reissussa itseni sättimisestä.)

Kantava teema oli kuitenkin pelottavan herättelevä ja tuli jopa olo, että näin ei voi jatkua on PAKKO tehdä tälle ruholle jotain. Kuvotin itseäni niin paljon. Se on jännä kun peilikuvassa usein on ihan ok, mutta se kamera. Jestas se kamera on julma! Pakotin itseni julkaisemaan täällä siveimmän uimakuvan, jotta totuus ei unohtuisi. Siis se, että tuossa näytin hoikimmalta. LUOJA!

Pääsin kuitenkin yli (useimmiten) tästä shokista ja herkuttelin menemään matkan kunniaksi kuin olisin viimeisellä ehtoollisella. Molemmat tosin olivat kahtena viimeisenä päivänä sitä mieltä, että olisi mukavaa löytää paikka josta saisi hyviä salaatteja. Pitsa, pasta ja äyriäiset tulivat korvista ulos. Etenkin kun itse en äyriäisiä edes syö, ravintoloiden listoilta ei välttämättä löytynyt muuta kuin sitä pastaa.

 

Mutta niin, se nauttiminen!

Meidän matka meni todella hyvin ja se oli ihanaa, tietty. Olemme seurustelleet reilut kolme kuukautta, mutta tuntui kuin olisimme reissanneet monia matkoja yhdessä. Kyllä tässä on rinnalle löytynyt hyvä ystävä.

Kun ensimmäisenä iltana stressi perinteisesti purkautui ja vaivuin tiedottomaan tilaan, nukkuen 12 tuntia putkeen, olo oli rento koko loppuloman ajan. Vaikka rahaa meni hemmetisti, olo oli kuin olisi laittaittanut rahaa pankkiin.

Toki Suomeen palattuamme stressi iski päin näköä heti seuraavana päivänä, mutta kun katselen näitä kuvia, pääsen onnelliseen paikkaan ja matkan muistelun kautta kehonikin rentoutuu.

 

Nämä kylät ovat taivaallisen kauniita. Italiamaisen rähjäisiä, mutta juurikin rappioromanttisia. Italia on Euroopan maista se johon en tule kyllästymään. Me suunnittelimme jo tälle kerralle auton vuokraamista, ehkä toteutamme sen seuraavalla kerralla kun Italia kutsuu. (Itse Cinque Terreen ei muuten kannata vuokrata autoa, muistaakseni vain yhteen kylään pääsee autolla.) Toscanan auringon alla on yksi lempielokuvistani ja luonnollisesti olenkin ihminen joka haaveilee joka toinen päivä maalaistalosta Italian maaseudulla. Juu, mun bucket list ei ole kovin kevyttä kamaa..

Koska maasto on vuoristoista ja kylät nousevat korkealle, italialaiset suojaavat kyliä maanvyöryiltä. Kaikkea ei kuitenkaan voi estää ja meidän visiitin ajan suurin osa patikointi-reiteistä oli suljettu. Meitä se ei haitannut, mutta se mahdollisuus siellä on ja voisin kuvitella senkin olevan aika mieletön seikkailu jollekin. Ei minulle. En patikoi. Se surullisen kuuluisa Via dell’Amore avautuu kyllä turisteille, muistaakseni 2019 ja sen olisin minäkin suostunut haikkaamaan! Rakkauden tie kulkee Riomaggioresta Manarolaan, meren rantaa, kallion reunaa pitkin. Harmitti, että emme päässeet kokemaan sitä!

Koettavaa ja katseltavaa kuitenkin riittää liiaksikin asti ilman patikointia.

 

Me halusimme myös ottaa iisisti, joten toisena Cinque terre -päivänä posotimme junalla suoraan Monterossoon, jossa on uimaranta. Asetuimme rantatuoleille ja nautimme, taas. Välimeri on ihanan lämmin loppukesästä, vaikka ulkoilma olisi ”vain” +25. Toistimme kuvion viimeisenä päivänä, koimme sen toimivaksi.

Meidän matka oli siis erittäin onnistunut ja kaupan päälle se vielä vahvisti suhdettamme. Tulin reissusta erittäin onnellisena takaisin kotiin. Monestakin syystä. Sinkkuna kaipasin matkaseuraa, ihmistä joka viihtyy maailmalla rennosti lomaillen. Nyt rinnallani on ihminen joka arvostaa perusarkea, nauttii siitä, mutta haluaa myös nähdä uusia paikkoja, stressittä. Toivottavasti edessä on Kain kanssa useita reissuja joilla nautitaan ja lopuksi kirotaan kun on tullut kiloja liiasta syömisestä. My kinda vacation!

Jaan mielelläni lisää infoa kohteesta, pommittakaa ihmeessä kysymyksillä! Me saimme vinkkivitosia toveriltani Tiialta ja niistä oli valtaisasti apua!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

16

Äskettäin aloitimme sarjan jossa Kai ja Kaisu kokkaa. Nimeksi muodostui Köökki ja itsekkäistä syistä sarjan toisessa osassa kokkaillaan kirjasta jossa itse olen toisena tekijänä.

Huomasin myös viimeeksi erittäin vaivalloiseksi kopioida reseptejä kirjasta, joten tästä eteenpäin saatte tyytyä kuvaan reseptistä, jos se vain on mahdollista. Jos aikaa voi säästää, sen teen. Jatkossa yritän ottaa kuvan suoraan..

Kyseessä on Suomi 100 -juhlateos, Juuli Hakkaraisen ja allekirjoittaneen Modernia Maakuntaruokaa. Liki kolmesataa sivuinen opus pitää sisällään Juulin huikeita reseptejä ja niitä on kirjassa yli yhdeksänkymmentä. Me tartuimme kuvauksissa maistamiini kantarellilettuihin, koska kaappiini oli ilmestynyt ex-anopin tuomana litroittain kantarelleja.

Ensinnäkin: alkuperäinen ohje on nimenomaan muurikkaletuille, mutta me paistoimme nämä ihan kotikeittiössä pannulla. Lettutaikina on huippu! Korvasimme ohrajauhot speltillä, koska niitä oli kaapissa. Maku pysynee about samassa, koostumus ainakin. Täytteeseen tulee aika tuhdisti timjamia ja minä pidin siitä. Kai tuumaili, että vähempikin riittäisi, peitti kuulemma liikaa kantarellin makua. Itse pidin tätä juuri modernina asiana. Koska me nautimme rasvasta, teimme vielä erikseen soosin letuille creme fraichesta. Lisäsimme joukkoon perinteisesti sitruunaa, suolaa ja pippuria.

Modernia maakuntaruokaa on ylistys suomalaiselle ruoalle ja se mukailee satokauden kiertoa. Kirjaan on tallennettu suomalaisuuden ydintä ja sieltä löytyy ruokakuvien lisäksi tallentamiani otoksia Suomesta ja suomalaisista. Teos joka ehdottomasti pitää saada ja säästää jälkipolville. Teos josta ehdottomasti pitää kokkailla, jotta emme unohda mistä olemme tulleet, emmekä sitä millaisia meistä on tullut. Onhan kyseessä modernia maakuntaruokaa.

 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

2

Viime aikoina olen läpikäynyt paljonkin sitä kuka olen ja mitä teen. Ulkopuolisille ajatus ammatistani on varmasti kovin selkeä; otan valokuvia. Itselle tämä ala näyttäytyy kuitenkin hieman monisyisempänä.

Tänään on Yrittäjän päivä ja huomaan, että se on vuosi vuodelta enemmän esillä. Olen itse ollut yrittäjä yli seitsemän vuotta ja olen mieleni kanssa suht kaukana siitä, millaista olisi olla palkkatyössä. Useita päiviä vaihtaisin pois, mutta kun miettii kokonaiskuvaa, yrittäminen on minua.

Olen viime aikoina tuumaillut miten valokuvaajan työtä voi tehdä ja pikkuhiljaa tajunnut, että vaikka koen visualistina kykeneväni kuvaamaan asiaa kuin asiaa, saaden kuvista hyviä, on valokuvaaja jossain määrin taiteilija. Taiteilija jolla on oma visio, oma kädenjälki. Näin ainakin asian kuuluisi olla. Mikään ei lämmitä sydäntäni enemmän kuin kommentit, joissa ihminen kertoo katsoneensa kuvaa ja arvanneensa sen olevan minun ottama.

Millaista kuvaa minä sitten teen?

Olen jo vuosikausia suunnitellut laajentavani aikakauslehtimaailmasta yrityspuolelle ja puntaroinut ketä lähestyisin ja millä tavoin. Oivalsin kuitenkin vasta viime viikolla, että minun pitää myydä tyyliäni, ajatusmaailmaani, arvojani. Yrittäjän arjessa kun on paljon työtä joka ei ole ominta alaa (kirjanpito, markkinointi, verotus..), tulin tulokseen että sen luovan työn täytyy lähteä minusta. Minun on turha puskea tekemään asioita joiden toteutus ahdistaa jo etukäteen. Suunta siis selkeni.

Olen tehnyt lehtityötä vuosikausia, mutta en koskaan ole kuvannut uutisia. Olen pysynyt kaukana muun muassa kriisialueilta ja politiikasta. En koe olevani vahvimmillani paparazzimaisessa työskentelyssä paineen alla, vaan silloin kun saan asiakkaan kanssa suunnitella, kehittää ja oivaltaa.  Olen asiakaspalvelija edelliseltä ammatiltani ja sovellan sitä tässäkin työssä. Nautin tiimissä työskentelystä ja siitä, että tiedän mitä teen.

Nautin kuitenkin valtavasti esimerkiksi reportaasien tekemistä. Silloin aihe ja miljöö ovat valmiina, mutta lisämaustetta tuo heittäytyminen tilanteeseen josta ei tiedä juuri mitään. Se on painetta josta minä pidän. Luovuus asuu minussa, enkä enää valokuvaajana ahdistu siitä, että en tiedä minne olen menossa. Totean aina kuvattaville, että kuvauspaikka kyllä löytyy. Näen kohteita siellä minne muut eivät edes tajua katsoa. Näen maailman usein kameran ruudun kautta, arjessakin.

Mitä minä sitten haluan tehdä?

Haluan työskennellä edelleen erilaisille lehdille, koska ne tarjoavat pohjan jossa olen luonteva ja hyvä. Siellä ovat juureni ja nautin siitä järisyttävän paljon. Kuvasin sitten julkkista, repparia, tavista kotonaan, tavisten kotia tai matkajuttua!

Aikakauslehdissä teemat ovat yleensä positiivisia, kuvista halutaan kauniita ja vaikka aihe olisi rankka sitä yleensä katsotaan toivon ja selviytymisen kautta. Se sopii minulle, kun henkilökohtaisissa projekteissani käsittelen paljon ahdistusta, surua ja parhaillaan kroonisia kipuja.

Sitten haluan työskennellä yrityksille. Haluan työskennellä yrityksille jotka kokevat tyylini omakseen. Asiakkaille jotka arvostavat aitoja tunteita, fiiliksiä, raikkautta, kauneutta, yksinkertaisuutta.

Haluan suunnitella yhdessä ja toteuttaa yksin tai yhdessä. Haluan, että asiakkaat löytävät tavan käyttää kuviani useassa muodossa. Työvälineitä tai toimintatapoja työtilan seinälle taidekuvina. Kenties tehtaan toimintaa vuosijulkaisuun. Henkilöstökuvia pehmeässä miljöössä. Paketti tuotekuvia sisällöntuotantoon. Kenties fiiliskuvia tuotteista, ihmisistä ja yrityksestä Instagramiin.

Näen yrityksissä paljon potentiaalia ja kasvavan still-kuvan tarpeen. Etenkin pienet ja keskikokoiset firmat kaipaavat apuani ja sitä pitäisi nyt lähteä tarjoamaan. Haluan tuoda esille sitä, että pienellä vaivalla saa loistokuvia aikaan, kun työskentelee luovan visualistin kanssa.

 

Haluan jatkaa kukkakaupan pitäjän kaatamista kukkapenkkiin, ohjeistaa nuoren hevosen selkään, kuvata ruokastailistien kanssa upeita annoksia, ohjata mallia tuulen tuiverruksessa, hämmästyä ihanista kodeista joihin kamerani kanssa saavun. Haluan tavata uusia ihmisiä, oppia itsestäni ja uusia asioita. Haluan jatkaa kirjojen tekemistä ja itkeä omien raskaiden kuvaprojektieni parissa. Viime lauantaina tein kokopäivän hääkuvauksen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ja sekin palkitsi!

Välillä minusta tuntuu, että ei ole asiaa jota en haluaisi tehdä, tai johon en kykenisi! Ja näinhän se melkeinpä onkin! Kunhan visiot kohtaa, saan toteuttaa tyyliäni, mikä vain onnistuu.

Työni on jatkuvaa markkinointi ja muistuttamista, että täällä ollaan! Se tuntuu välillä puuduttavalta, mutta sitä on tehtävä koska kilpailu alallani on kovaa. Olen silti auvoisessa asemassa kun olen pystynyt työllistämään itseni tällä saralla jo melko pitkään. Olen ihminen jonka kanssa toimittajat ja asiakkaat viihtyvät. Sen lasken yhdeksi tärkeimmäksi jutuksi. Tänä Yrittäjän päivänä toivon itselleni ihania keikkoja tulevaisuuteen. Toivon vilkasta syksyä ja haluan rohkaista teitä ottamaan yhteyttä! Etenkin te pienyrittäjät. Tuetaan toisiamme ja tehdään yhdessä jotain upeeta!

Nettiportfolioni löytyy kokonaisuudessa osoitteesta http://kaisujouppi.com
Instassa voi seurata @kaisujouppi nikin lisäksi @kaisujouppiphotography tiliä!

21

DSCF4226 DSCF4084 DSCF4090 DSCF4096 DSCF4267 DSCF4261 DSCF4068 DSCF4222 DSCF4203

Kolme päivää oli täynnä jauhelihaa, jösses sentään. En tänään vielä kyennyt katsoa kuvasaldoa läpi, täytyy hieman sulatella tätä projektia. Silmille hetki muita näkymiä, kiitos.

Tiimi oli täydellinen. Tehokas, toimiva ja pidän siitä, että Hanna voi pitää refleä ja minä voin pyyhkiä pöytiä. Kaikki tekee kaikkea -teema toimii tällaisissä sessioissa parhaiten.

400g oli kuvatyyliltään kokeilevampi ja jännä nähdä mitä ruutuja kirjaan päätyy. Safkaa skideille kuvaukset tulevat olemaan enemmän tuttua ja minua, niitä odotan innolla ja jännityksellä.

Mun ja Hannan tiet kohtasi ihan ihmeellisiä reittejä pitkin. On ollut ilo tutustua tuohon taitajaan joka tuntuu menevän vaikka läpi harmaan kiven. Meissä on paljon samaa ja minulla on paljon opittavaa Hannalta. Hän sanoi ennen projektia yhden erittäin osuvan kommentin; me ollaan tekijöitä. On totta, että kun lähden johonkin niin se hoidetaan loppuun ja tahdikkaasti. Hanski taitaa olla ainakin tuplaten tällainen kuin minä.

Ilman Jonnaa, Teresaa, Joonasta ja mun Villeä oltais oltu vajaa jengi. Parempi olla vajukki täydessä tiimissä. En malta odottaa seuraavaa settiä!

1

DSCF3022 DSCF2933 DSCF2945 DSCF2946 DSCF2956 DSCF2948 DSCF2971 DSCF2983 DSCF2998 DSCF3003 DSCF3041 DSCF3051 DSCF3018 DSCF2989 DSCF2953 DSCF3109 DSCF3112 DSCF3148 DSCF3164 DSCF3138 DSCF3136 DSCF3150 DSCF3161 DSCF3174 DSCF3188 DSCF3269 DSCF3195 DSCF3225 DSCF3219 DSCF3255 DSCF3267 DSCF3282 DSCF3289 DSCF3293 DSCF3314

 

Kun sanoo Tukholma ja Stockholm yhtä aikaa, siitä tulee Stukholma. Oltiin nelisteen ilmaisella Helsinki-Tukholma risteilyllä, vanhalla kunnon Mariellalla.

Juttujen taso oli JAG HETER HETERO PETER, ÅTTA ÅTTA SJU SEX ! Meidän seurassamme oli myös hullu ihmisen ja luppakorvan mutaatio ELVA TOLVA LUPPAKORVA joka pahoinpiteli ja hyväksikäytti (näin kauniisti sanottuna). Lanko esitteli meille toinen toistaan pervompia videoita netistä ja söimme itsemme kipeiksi. Taisimme osittain myös juoda itsemme kipeiksi.

Rälläyksen lisäksi oltiin Tukohlmassa varsin aktiivisia! Kuljimme bussilla keskustaan, kävelimme sen läpi, vierailimme muutamissa putiikeissa. Sitten ylitimme sillan Vanhaan kaupunkiin, nauroimme matkamuistoille, teimme minulle kahden minuutin goottimuodonmuutoksen ja aloimme olla todella nälkäisiä meriaamiaisesta huolimatta. Jatkoimme Söderille sillan yli ja koska jätkät olivat vilautelleet mäkkimuonan pakollisuutta ja ensimmäisenä vastassa nälkäisiä oli Mc Donalds, suoritimme lounastelun siellä. Jätimme toki Ruotsin erikoisuudet suosiolla väliin ja turvauduimme tuttuihin tuotteisiin. Piste iin päälle.

Tämä harmitti myöhemmin koska kun olimme shoppailleet Götgatanin läpi, meille jäi vielä aikaa ja täten kuljetin jengin vihdoin alueelle jota Söderissä rakastan. Kävelimme sisään Urban Deliin ja kolmikko ihastui laillani pieneen puotiin ja ravintolaan. Mäkkärivatsoillamme tyydyimme tällä kertaa pelkkiin juomiin. Aika alkoi olla jo tiukilla, joten Söderin hurmaavuus jäi raapaisuksi. Silti olin tyytyväinen, että tämä kolmikko jolla viime Tuhkolman reissusta oli aikaa, ehti nähdä laajasti kaupunkia.

Laivalla sitä vasta mentiinkin. Voitettiin musavisaa, hävitettiin voitettu luksusaamiais lahjakortti, naurettiin kahtena iltana yökerhon showlle, syötiin buffassa ja ravintoloissa, ostettiin nuuskaa, haisteltiin hajuvesia, juotiin jättikokoisia kimppadrinksuja, kekeiltiin huolella ja Rasmuksen kanssa pussailun lomassa keskusteltiin vakavia.

Mulla on vain yksi sisko ja täten on erittäin tärkeää, että poikaystäväni tulee toimeen siskoni ja hänen miehensä kanssa. Nyt viimeistään jengin kemiat on testattu ja tästä faktasta olen erityisen onnellinen.

0

peppuu

Uusi vuosi edessä ja nettisivut saivat viime vuoden kuvista vielä muutaman uuden ruudun muiden joukkoon.

Vuosi on lähtenyt kivasti käyntiin, uusia projekteja on tiedossa tälle vuodelle, mutta lehtityö on edelleen päätyöni. Pohdin juuri erään kollegan kanssa kuinka ihanan monipuolista on kuvata aikakausilehtien sivuille. Saat nauttia ihmisistä, reportaaseista, kiireestä, rauhasta, naurusta, surusta, opit jatkuvasti uutta, tutustut koko ajan uusiin ihmisiin, pääset aina uusiin tilanteisiin. Välillä päivät sujuvat seesteisesti tuotekuvia ottaen, tai ruokatoimittajan kanssa timjaminoksia asetellen. Välillä taas hikoilet helteessä ja kiirehdit kanojen perässä pitkin pihapiiriä.

En halua profiloitua vain ihmisiä tai sisustuksia kuvaavaksi valokuvaajaksi. Kuten Vimman Marjutin kanssa juuri juteltiin, meidän mielestä visualisti hoitaa tilanteen kuin tilanteen. Jos on näkemystä ja tekniikka hallussa, homma hoituu! Nautin siitä, että saan kuvata paikallaan olevaa ruokaa, välillä kirmata jäätelötehtaalla ja toisinaan istua ihan rauhassa vanhan veteraanin kanssa joka kuvien välissä kertoo kirjeistään rintamalta kotiin.

Nautin myös suuresti konttoripäivistä, yrittäjän arjesta sekä kuvankäsittelystä. Se tuo vielä enemmän vaihtelevuutta duuniin.

Lehtityö on unelmani ja lempiduuniani, mutta piirin pitää laajentua koko ajan. Teen mielelläni myös tuotekuvauksia, kuten nyt Vimmalle olen päässyt tekemään. Teen mielelläni yhteistyötä firmojen kanssa ja viime kesänä pääsin kuvaamaan myös kuvapankkia eräälle yhdistykselle. Taltioin päivän aikana yhdistyksen toimintaa ja he käyttävät kuvia netissä ja esitteissään. Näitä töitä saisi vapaasti tulla lisää! Jos teillä on mielessä yhdistyksessä pyörivä sukulaissetä tai ystävän uusi nettikauppa jossa tarvitaan jeesiä, niin saa vinkata!

0