Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Elokuun alussa me vierailtiin Hunajaista Riikan mökillä. Vettä luvattiin koko viikonlopuksi ja lopulta sitä satoi viisi minuuttia. Meillä oli aivan mahtavat säät, seura oli kylläkin vielä mahtavampaa. Me ollaan Riikan kanssa niin kovin samanlaisia.

Lapset viihtyivät hyvin yhdessä, Siiri ja Aapo ovat kovin saman oloisia. Leevi veneili koko valveillaoloajan, Riikan mukaan soutuvene ei ole koskaan saanut niin kovaa kyytiä. Leevi jopa pesi veneen. Toinen, hieman kylläkin kovaääninen, ajanviete Leevillä oli ruohonleikkuu. Hän istui pädi kädessään koko viikonlopun aikana ehkä viitisen minuuttia. Jengi puuhaili myös kolmisteen juttujaan, kun me kokkailtiin ja turistiin elämästä ja vähän kuolemastakin.

Nukuttiin ihanasti alamökissä, istuttiin yötä myöten terassilla. Nautittiin.

Näemme Riikan kanssa aivan liian harvoin. Elämissämme tapahtuu jatkuvasti isoja juttuja, onneksi välimatkasta huolimatta yhteydenpito toimii puhelimitse. Näitä tyyppejä pitää vaalia. Niitä keiden kanssa jakaa palasen sielua.

8

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Antti Tuiskuun, Turkuun (taas), Ruisrockiin, uusiin ystäviin.. Ruissin jälkeen tulin kotiin melko uupuneena. Olin ollut pitkästä aikaa rehellisillä rymy-festareilla, kolme päivää.

Teini-ikäni lojuin Provinssissa ja Ilosaaressa, nyttemmin hipsteröin Flowssa ja Sidewayssa. Pyristelin täten hieman vastaan, kun Frimanin Laura ehdotti Ruissia kesäsuunnitelmiini. Laukki sai kuitenkin nuijittua rymy-festareista etuliitteen osittain pois: festarihotelli Portsassa, vesibussilla alueelle, kuulemma varma auringonpaiste..

Kun oikein tarkkaan rupesin tulkitsemaan ohjelmistoa, sieltähän löytyi vaikka mitä tsiigailtavaa. Toki kaikki jotka halusin ehdottomasti nähdä (Air, Kelis, Macklemore..), jäi näkemättä ja löysin itseni Antti Tuiskun, JVG:n, Sannin ja Vesalan kaltaisten artistien keikoilta. Kuuntelin myös Apulannan keikan kun festarikumppanini oli paikkaamassa polveaan ensiapu-teltassa.

Ruissin henkeen kuului selkeästi katsoa J.Karjalaiset ja kaikki muutkin suomalaiset artistit. Ostimme liian monta valkkaripulloa, tanssimme Vip-alueen pöydillä ja potin räjäytti lauantaina Major Lazer! Himmeän bailaus-session jälkeen pääsimme vielä täpötäyteen telttaan sanomaan hyvää yötä maailmalle Paperi-T:n voimin.

Alue oli valtava, räkätin leveästi kun maa kirjaimellisesti hyppi yleisön voimasta. Festarihotellimme etkot, uudet tuttavat, upea sää, Tindermätsin kohtaaminen aamuhämärässä, innostuminen artisteista joita en ollut kuunnellut aiemmin.. Koin elämäni ensimmäisen Ruisrockin ja se kohteli minua hyvin.

Kotona avasin Spotifyn ja lisäsin sinne uudet lempparini. Tajusin kuitenkin nopeasti, että on aika erilaista kuunnella Tuiskua kotona, kuin 30 000 muun ihmisen kanssa pienessä nousuhumalassa auringon paahteessa. Silti nykyään kun soittolistaltani tulee Tuiskun Peto on irti, lurittelen täpöö Ja se dj oli et häh, ketä luulet olevas täh? Sanoin sille et kato jätkä, sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku ja ihan niinku muutki, mie oon pikkasen poikki. Ja mä tulin tänne bailaa! 

6

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Yläasteen jälkeen tuli aika jolloin kaksi ystävääni olivat vuoden vaihdossa ulkomailla. Kappas vaan, he ovat meidän viiden porukasta ne, jotka nykyäänkin asuvat ulkomailla.

Saan noin kerran vuodessa annoksen Heidiä, joka parhaillaan asuu New Yorkissa. Sveitsissä majailevaa Maria tapaan sentään muutamia kertoja vuodessa. Kun tähän komboon lisää kolme äitiä, aikataulusoppa on valmis. Täten olimme suunnitelleet yhteisen mökkireissun jo hyvissä ajoin kalentereihimme!

Marilta mökki, muijat mun autoon ja kohti Kouvolaa. Saimme reissun ruoat merkittävän suunnittelun lopputuloksena viidelläkympillä (!!!) ja vielä Citymarketista! Tämä yllätti meidät kaikki, positiivisesti toki ja ruokaa riitti vallan hyvin, vielä lähtö-lounaalle asti. Herkuttelimme kalaa, uusia perunoita, tsatsikia, sitruunamajoneesia, tuoretta leipää ja vesimelonisalaatia. Metsästä kerätyt mustikat heittelimme yölettujen päälle kermavaahdon kanssa.

Joimme muutaman lasin viiniä ja viivyimme lämpimässä järvessä, toki Baywatchia leikkien. Tässä vaiheessa metsästä juoksi reissun ikimuistoisin hahmo, tuntematon koira. Pamelaksi nimeämämme uroskoira oli kuin ruskea karhu ja olimme kaikki ensin aivan paniikissa. Pamela kuitenkin osoittautui lempeäksi herraksi ja kiintyi meihin sekunnissa. Pamela käveli lepakon päältä, juoksi kepin perässä ja seurasi meitä kaikkialle, järveen asti.

Ennen kaikkea juttu luisti aivan kuten aina; vaivatta ja kuin olisimme nähneet eilen. Kun meidät viisi laittaa yhteen, siitä ei huumoria puutu ja aamulla vatsalihaksia särki nauramisesta. Jo mökillä tuumailimme, että yksi yö oli liian vähän, mutta onneksi saimme järjestettyä edes sen! Ensi vuonna uudestaan!

7

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sää oli mystinen. Lupasi aurinkoa, mutta Suomenlinnassa vallitsi kostea, pilvinen, jopa sumuinen ilmasto. Istuimme suurten puiden katveessa syömässä piknik-eväitämme, kun päivän ainoa hötöinen tihkusade iski.

Olen käynyt Suokissa muistaakseni kahdesti. Molemmilla kerroilla olen ollut siellä työkeikalla. Vietimme Aapon kanssa viikonloppua kahden ja saimme kutsun Suokkiin ystävältäni Minniltä. Tartuimme siihen oitis!

Lapset kolusivat Suomenlinnaa huolella. Juoksivat linnan tunneleissa, sekä perhosten perässä. Metsästivät leppäkerttuja, keräsivät kukkia ja rellestivät leikkipuistossa. Leikkivät ampuvansa tykeillä muun muassa minut ja nauttivat lauttamatkasta. Eväät maistuivat ihanilta, vaikkakin useat kahvilat houkuttivat ainakin minua. Minnin vegaaninen sienipiirakka kylläkin piti niin kylläisenä, että jätskit riittivät jälkiruoaksi.

Meiltä jäi varmasti ainakin puolet saarista kiertämättä, silti meillä riitti hyvin toimintaa neljäksi tunniksi. Istuessamme leikkipuistossa totesin Minnille, että kyllä minä tällä tavalla näissä viihdyn.. Saimme turista kuulumisia kun kakrut viihdyttivät itse itseänsä. Ilman toista aikuista, leikkipuistoissa ei mielestäni ole kovin mukavaa..

Aapo jaksoi tallustaa reippaasti koko päivän ja oli muutenkin esimerkillinen matkakumppani. Mantereelle päästyämme heitimme heipat Minnin seurueelle, mutta Aapo halusi jatkaa vielä Helsinki-kierrosta. Suuntasimme Stokkan leluosastolle ja herra vaati toki myös ranskalaisia. Ihana mystinen kesäpäivä ja Suomenlinna täytyy ottaa vähintään vuosittaiseksi tapahtumaksi omaan kalenteriin.

6

_96A7502 _96A7480 _96A7543 _96A7469 _96A7695 _96A7621 _96A7714 _96A7625_96A7564 _96A7516 _96A7678 _96A7703 _96A7615 _96A7699 _96A7706 _96A7525 _96A7505 _96A7645 _96A7623_96A7592

 

Eräällä lastauslaiturilla mustavalkoisessa hameessa minua odotti nauravainen taiteilija. Laura Pehkonen kehotti seisomaan vakaasti ja nosti minut lastaushissillä ylös, keskelle taiteilijayhteisöä.

Olen törmännyt vuosien saatossa Lauran töihin siellä täällä.. Jubilee kynttilänjalat näkyivät joulumyyjäisten aikaan kaikkialla, Lauri Ahtisen kotona upeat keraamiset tornit tekivät vaikutuksen ja kun kuulin makkaroista ja kikkareista, oli aika tavata tämä upea saven muovaaja.

Laura oli valmistanut raikkaan salaatin korianterista, valkosipulista, kikherneistä, fetajuustosta ja tomaateista. Istahdettiin aurinkoon, sain käteeni niin hyvän salaatin rinnalle raikasta rosmariini-minttu-sitruuna vettä ja sitten oli aika puhua Lauran urasta, ja elämästä. Jutut polveilivat, vierailimme myös Jussi Juurisen työhuoneella turisemassa, puhuimme Lauran kanssa parisuhteista, mutta ennen kaikkea töistä ja taitelijoiden tulevaisuudesta.

Pehkonen on keramiikkataiteilija, jolle kotimaisuus on erittäin tärkeä elementti. Keramiikan tehdastuotanto on katoamassa Suomesta ja Pehkonen on hyvin tietoinen tästä. Savion työhuoneella hän muovaa, muotoilee, polttaa uunissaan, maalaa, valmistaa alusta loppuun asti kotimaista keramiikkaa. Pöydällä makaa valkoiset pienet kaakelit, jokaisesta on tulossa uniikisti koristeltu laatta Lauran ystävän kotiin. Pehkosen kädenjälki on nimenomaan uniikkia. Ideoita ei puutu ja niitä syntyy koko ajan lisää. Kuukausi Ranskassa taiteilija-residenssissä toi muun muassa uutta pontta töihin. Näin vilaukselta uusia suunnitelmia ja en malta odottaa mitä tuo nainen keksiikään!

Laura tekee taidetta ja esimerkiksi keramiikka-tornit ovat nimenomaan taideteoksia. Toinen tie oli tyrkyllä, Laura olisi voinut suunnitella suomalaisten arkeen keramiikkaa, mutta silloin töitä ei enää tehtäisi omalla pienellä keramiikkauunilla ja kotimaisuudesta joutuisi varmasti tinkimään. Vaikka haluaisin mieluusti juoda teeni ja syödä salaattini Pehkosen suunnittelemilta arkiastioilta, olen iloinen, että hän matkaa nykyistä polkuaan.

Pehkonen on ehdottomasti yksi kiinnostavimmista suomalaisista taiteilijoista. Keramiikka on vuosia ollut intohimoni ja salaa toivon löytäväni käteni saven parista vielä jonain päivänä. Ehkä se tapahtuu pian, jäimme nimittäin pohtimaan keramiikkapajan järjestämistä. Toivottavasti kuitenkin näitä iltapäivähetkiä tulee lisää tulevaisuudessa Lauran kanssa, aivan ihana tyyppi!

Pieneen Pehkos-nälkään suosittelen söpöjä, mutta jälleen uniikkeja korviksia. Mielestäni kuitenkin jokainen tarvitsee kotiinsa oman torninsa, mikä tekee onnelliseksi jokaisella silmäyksellä. Näytän teille myöhemmin mitä vierailulta tarttui minun kotiini.

Lauran löytää Instasta @lpehkonen ja nettisivut täältä!

9

_96A7863 _96A7779 _96A7750 _96A7743 _96A7787 _96A7800 _96A7753 _96A7916 _96A7910 _96A7778 _96A7745 _96A7901 _96A7907 _96A7822 _96A7891 _96A7803 _96A7918 _96A7930 _96A7946

 

Täytin vuosia ja Helsinki tuli luokseni. Kukaan vanhoista ystävistäni, äitiäni lukuun ottamatta, ei päässyt paikan päälle. Taloni täyttyi ihmisistä, joista liki kaikki vierailivat luonani ensimmäistä kertaa. Päätin järjestää kemut kovin lyhyellä varoitusajalla, joten olen keskikesän tyttönä onnekas, kun edes nämä uudehkot ystävät pääsivät paikalle.

Tein täysin vegaanisen menun elämässäni ensimmäistä kertaa. Vatkasin marenkia kikherneiden liemestä epäuskoisena, sekoitin soijajugurtista tsatsikia ja ostin vegaanista kreikkalaistyyppistä juustoa. Pavlova katosi parempiin suihin pikana, Lansonin shampanjan siivittämänä. Kesäperunoista tehty kirkas perunasalaatti ja Jäävuorenhuippu kirjasta kokeiltu kurkku-fenkoli-basilika-salaatti maistuivat myös!

Hummuksen ja tsatsikin jämät odottivat krapulaani, kaikki muut katosivat massuihimme sipsejä myöten. Puputtamisesta huolimatta puhuimme suut vaahdossa. Keskustelimme vakavasti, nauroimme ja loppuyöstä kemutimme Järvenpään yössä. Kotiin palasin yksin, tuntemattoman kyydillä ja itkin menetettyä rakkautta.

Mulla oli synttäripöytä täynnä ihmisiä jotka ovat tulleet elämääni viimeisen vuoden aikana. Aikamoista. Yhtä aikaa upeaa ja hämmentävää. Olisiko mun paikkani Helsingissä? Siellä mun ihmiset tuntuu ainakin olevan.

10

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ystävieni tupareita juhlittiin muutama viikko sitten Helsingissä. Heidän uusi, ihana koti täyttyi ihmisistä ja minä onnistuin jälleen tallentamaan talon kuin tyhjillään. Minkäs sitä sille voi, että tahtoo löytää aina ne kaikista rauhallisimmat ja riisutuimmat ruudut. Tulee kuin itsestään.

Satuin saapumaan paikalle kovinkin ajoissa ja pääsin apukokin paikalle keittiöön. Lopulta pöytä notkui herkuista ja boolikin oli mahtavaa. Minttu toi kuohuviiniä mukanaan kaikille ja kokeiltiin miltä maistuu skumppa joka on suunniteltu juotavaksi kera jääpalojen. Maistuihan se! Mukavat kekkerit ja sitä alkoi pohtimaan, miksi en ole juhlinut tupareita nykyisessäkään asunnossa..

Tupsuille tyypilliseen tapaan, jotain hajosi. Tiskikoneen etupaneeli irtosi. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Puolitoista vuotta sitten Connor-niminen Tindermätsini käski ladata Snapchatin. Tuskailin aplikaation kanssa, mutta californialainen halusi lähettää minulle klippejä elämästään. Snäppi oli the thing Amerikassa, mutta breikkasi vasta viime syksynä Suomessa. Ennen sitä, viime kesän aikana somemuijani alkoivat snäpätä ja kannustivat minua käyttämään sitä muuhunkin kuin Connorin viestien katsomiseen. Tuli hikinen krapulapäivä ja aloin avautua.

Vuotta myöhemmin minulla on elämässäni tämmöisiä tyyppejä. Moni oli ystäviä aiemminkin, mutta valtaosaan olen tutustunut meidän snäppiporukan kautta. Kesäkemmakoissa kilistelimme juurikin sille, että Snapchat toi meidät yhteen. Mahtavinta.

Jokainen käyttää snäppiä omalla tavallaan, itselleni siitä on tullut kaveri jolle avautua. Pääni pursuaa tavaraa, snäppi on loistava väylä purkaa sitä materiaalia päiväkirjan lisäksi. Se on vuorovaikutusta ja oman elämän dokumentointia. Sinne tulee itkettyä, naurettua, tanssittua ja etenkin avauduttua. Kun instaan kuvataan ruoka-annos, snäpissä näytetään kuinka ensimmäinen satsi paloi pohjaan. Itse olen siellä meikittä ja rehellisenä. Se on myös oiva väline vaikuttaa ihmisiin ja tavata uusia tyyppejä.

Näistä tyypeistä olen todella onnellinen. Tää on hyvä jengi ja edessämme on varmasti paljon mahtavia kemmakoita, sitä ennen ikävää voi onneksi taltuttaa Snapchatissa.

<3
@minnihei / @peetanenbest / @lindusius / @minttummm / @anttirita
@bilejussi / @jyysopeltonen / @pesojoonas / @elbemariini / @ninalinden
@mustarttu / @joonaslinkola / @jennipupulandia / @nastynapalm
@jarileo / @samulipehkonen / @vjandrei / @mieskettu
@kalenterikarju / @noorairene / @vienak

Porukasta tällä kertaa puuttui myös muutamia oleellisia tyyppejä, kuten @pajupurovuo / @ihanahermanni / @mariieveronica. Minut sieltä löytää toki @kaisujouppi nimimerkin takaa. Let´s snäppäillään!

5

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.12.44

Seitsemän vuotta sitten olin päättänyt päättötyöni aiheen, tekisin kuvasarjan nuorten naisten masennuksesta.

Viisitoista vuotta sitten ystäväni lähti opiskelemaan monen sadan kilometrin päähän ja alun innostuksen jälkeen aloin saamaan viestejä kuinka paskasti siellä meni. Kun hän palasi kotikaupunkiimme lomille, hän oli kuin aurinko. Tätä jatkui vuosia ja oletin, että hän liioitteli pahaa oloaan. En ottanut masennusta puheeksi, koska hän oli aina niin valtavan hyvällä tuulella palatessaan kotiin.

Tuli kesä jolloin aurinko paistoi, helmat ja hihansuut lyhenivät ja minä näin viiltelyarvet käsissä ja jaloissa. Olimme nuoria. Puhuimme, mutta emme puhuneet. Hyvät jaksot olivat melko voimakkaita. Hän oli energinen, juhli paljon, nauroi paljon ja minä uskoin kaiken menevän jälleen parempaan suuntaan, kunnes hän taas makasi kolme kuukautta sängyn pohjalla. Ei syönyt, ei nukkunut, ei suostunut tapaamaan ketään ja päässä pyöri itsetuhoiset ajatukset. Seurasin hänen tipahtavan pois kouluista, työpaikoista ja sosiaalisesta elämästä uudelleen ja uudelleen, kunnes taas tuli aika jolloin hän voimaantui ja elämä näytti aurinkoisen puolensa.

masis

Vasta pari vuotta sitten hänellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olimme puhuneet jo vuosia tosissamme masennuksesta, mutta manian aikaan sitä todella uskoi, että nyt elämä vihdoin voittaa, joka kerta. Olimme toki myös epäilleet bipolaarihäiriötä, mutta lääkärit diagnosoivat ”taudin” aina ”vain masennukseksi”.

Aluksi ystäväni ei halunnut uskoa maanis-depressivisyyteen. Masennuksesta on mahdollisuus parantua, tämän diagnoosin kanssa eletään loppuelämä. Yritin jankuttaa, että joillekin tulee syöpä, joillekin diabetes, sulla nyt vaan on aivoissa pieni häiriötila. Kerroin hänen olevan onnekas, oikeilla lääkkeillä se saataisiin kuriin ja hän pystyisi elämään normaalia elämää.

Hyväksymisessä meni jonkin aikaa, mutta ensimmäinen syksy tuli ja tasaajilla siitä selvittiin. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen syksy oli helpompi. Manioiden villeyttä lannistettiin ja uhkaavan depressio-kauden aikaan taas tasailtiin vointia. Tasaajien kanssa elämä tulee hänellä olemaan varmaan ainaista tasapainoilua, mutta nyt pysytään elämässä mukana. Hyväksymisen myötä meille aukesi uusi tie joka myös auttaa asiaa, puhuminen. Tänä päivänä me puhumme asioista niiden oikeilla nimillä.

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.13.10

Yle Areenassa on parhaillaan nähtävillä pieni sarja nimeltä Sekasin. Siinä skitsofreenikko, bipolaari, sekakäyttäjä ja kroonisesta masennuksesta kärsivä pääsevät suljetulle osastolle hoitoon. Sarja on maustettu mustalla huumorilla, mutta se myös avaa silmiä. Siinä saa kokea hetken skitsofreenikon pään sisällä, pohtia pahaa unettomuutta ja miettiä vanhempien alkoholismin vaikutusta kasvavaan lapseen. Siinä tulee myös pohdittua tätä meidän systeemiä ja resurssipulaa.

Kuten ystäväni sanoi, hän ei näe näitä sairauksina vaan häiriönä joka voi iskeä kehen vaan. Me ketkä nukumme yömme hyvin, emmekä kuule ääniä, meidän tehtävä on kuunnella ja auttaa. Meidän tehtävä on puuttua asioihin, ennen kuin on liian myöhäistä. Meidän tehtävä on oppia näistä mielenhäiriöistä, ymmärrettävä, että ne ovat todellisia. Ymmärrettävä, että omille aivokemioilleen ei voi mitään ja tuettava läheisiämme ja naapuriamme. Puututtava ajoissa, vaikka väkisin, ja huolehdittava, että he saavat ammattiapua. Ystäväni on ollutkin älyttömän rohkea, hän on puhunut hädästään. En edes uskalla ajatella mitä olisi voinut käydä jos hän olisi vaiennut.

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.14.15

 

Olen mukana Ylen #sekasin247 kampanjassa koska tämä aihe on tärkeä. Niin monella on paha olla ja yksin siitä suosta on todella vaikea ponnistaa. Ihmiset vaikenevat ja vaiettuihin ongelmiin ei voi saada apua. Kannustan aina puhumaan, aiheesta kuin aiheesta. Niin tästäkin.

Huomenna Yle avaa Chatin apua tarvitseville, viikon ajaksi. Ei jonoja, ei kirjautumisia, vaan suora yhteys mielenterveyden ammattilaiseen. CHATTI LÖYTYY TÄÄLTÄ

Jo seitsemän vuotta sitten tiesin, että tästä pitää puhua ja kuvasarjani kiersi näyttelytiloissa ja lehtijutuissa. Nuoret tekivät näytelmiä masennuksesta ja käyttivät kuviani lavasteena. Pitkissä projekteissani on aina sama ajatus: haluan tehdä kuvasarjoja aiheista joista ei puhuta tarpeeksi.

Jakakaa, olkaa rohkeita, kertokaa omat tarinanne ja välittäkää sanomaa: on ihan ok olla #sekasin! 

 

(Jutun kuvat ovat otteita päättötyöstäni, nettiportfoliostani niitä löytyy vielä muutama lisää!)

25