Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä oli ihana hiihtoloman aloitus Turussa, Lauran tykö. Aleksikin lähti meitä ”häiritsemästä” lauantaina, joten saatiin olla ihan vaan muijat ja muksut.

Lauantaina me lilluttiin liki viisi tuntia Caribian kylpylässä, Posankan takana. Kun näin lasten altaan täynnä väkeä, totesin, että tervetuloa kuppa. Leeville nousikin illalla kuume ja nyt on jo kahdella meistä diagnosoitu angiina. Haha. No mutta, hauskaa oli! It was totally worth it! Pojat olivat aivan innoissaan ulko uima-altaasta ja Aapo veteli valvonnassani ilman rengasta, pelkillä kellukkeilla. Erävoitto ukkelille joka on melko arka ollut veden kanssa. Leevin kanssa kisattiin rengasmäkeä, Lauran vahtiessa pienempiä.

Lauantai-ilta meni Wolt+HankoSushi kombolla ja sunnuntai iisiä otellen. Ihana Turku, ihanat Laura & co, kuten aina!

5

Kuvankaappaus 2016-2-1 kello 13.09.54

 

Talvi on kohta takana. Muistan kuinka viime kesänä toivoin löytäväni miehen, jotta selviän talvesta. Miestä ei ole löytynyt, etsinnät on päätetty ja tänään tuijotin aamulla ikkunasta ja mietin kuinka nopeasti talvi menikään, ihan yksin.

Ja minä selvisin! En todellakaan hohdokkaasti, mutta se johtui uupumuksesta ihan kaiken suhteen. Eikä se enää tässä vaiheessa ole oleellista kun aletaan olemaan voiton puolella. Tein ison työn kirjani kanssa, hoidin samalla duunit ja kotona kahden ihmisen työt. Vähemmästäkin väsähtää ja alkaa tekemään vain välttämättömimmän. Pääni painaa edelleen, murheita on monia, mutta tällä viikolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaa tuntui siltä, että nyt jaksan tehdä ekstraa työhuoneella.

Kivoja kutkuttavia juttuja tulossa työrintamalla (vielä kun rahaduunejakin ilmaantuisi.. Heh!) Uutta yritystä laitetaan kasaan ja mulla on hyvä kutina tästä kaikesta. Oloni on heräilevä vaikkakin olen siirtänyt uuden projektini alkua joka viikko. Nyt päätin, että en ajattele koko asiaa vaan odottelen inspiraatiota. Tässä on monta rahatonta projektia jonossa ja oma pitkä prokkis saa odotella. Ystäväni Julia sanoikin minulle juuri lounaalla ”Muija puski just kirjan ulos ja pitäis seuraavaa alkaa tekee heti perään, pidä nyt hemmetti taukoa ja lepää!” Noh, ei se pakottamalla ainakaan tule. Luotan tässäkin asiassa intuitioon ja nyt ei tunnu siltä, että olisi vielä uuden prokkiksen aika. Piste.

Olen aloittanut pientä projektia myös kotona. Olen järkkäilijä henkeen ja vereen, mutta silti minua kiinnosti Konmari (Siivouksen elämänmullistava taika) -kirjan hypetys. Tartuin siihen ja olen heittänyt joiltain osa-alueilta tavaroistani puolet menemään. Jumalattoman puhdistava prokkis. Otin siitä toki jo stressiä kun tuntui, että se on vedettävä heti läpi ja oikein ärsytti kun oli eräs viikonloppu suunnitelmia, enkä edennyt siivouksessa ollenkaan. Sittemmin tajusin, että tämän voi tehdä tehokkaasti, mutta osissa. Huomenna yritän tarttua lasten vaatteisiin. Ihanaa kun on taas sunnuntai ilman krapulaa, tänään siivottu koti ja huomenna pääsee puuhailemaan jos siltä tuntuu. AH! Konmarista voisin kirjoittaa oman postauksen, se on silmiä avaava, vaikka olen siivonnut ja järjestänyt läpi elämän.

Joka tapauksessa.. Kevät tekee tuloaan ja pelkään jo seuraavaa yksinäistä talvea.. Mutta nyt tiedän, että kuukaudet vierii ohi. Elämä menee eteenpäin, tuo uusia juttuja ja vaikka välillä yksin oleminen harmittaa, kevät ja lämpö tulee aina uudelleen. Miesten suhteen olen rauhallinen. Käsitellyt vanhoja juttuja, enkä jaksa pakottaa mitään tilanteita. Panostan vasta sitten jos mies on aktiivinen ja niitä ei todella ole jonoksi asti. Hahha. Tässä tilanteessa ollaan ennenkin oltu ja on todettu, että nämä erilaiset suhtautumiset tilanteisiin menevät ja tulevat. Nautin kovin tästä huolettomasta ”mulle on tuolla joku ja mä tiedän heti kun se iskee..” asenteesta.

Olen vielä puolittain talviunilla, kulunut viikko toi kuitenkin hieman uskoa siihen, että täältä herätään ja aktivoidutaan! Elämäni on värikästä ja kun äskettäin valittelin toisten löytävän uuden parisuhteen heti eron jälkeen, ystäväni tokaisi ”Mutta sä olet elänyt tässä välissä” ♡

11

Kuvankaappaus 2016-2-1 kello 19.09.00

Piereminen puhuttaa naisia ympäri maailmaa. Okei, asiasta ei varmaankaan ole tilastoja, mutta uskallan omien tutkimusteni myötä väittää moista. Onko piereminen normaalia, kuuluuko pierut parisuhteeseen, pitääkö pieruja hävetä, saako pieruille nauraa? Kyseessä on vain pahalta haiseva kaasuvuoto, mutta silti kysymyksiä riittää. Eikä minulla todellakaan ole näihin vastauksia, spekuloidaan asiaa silti hieman..

Päivittäin vaihdan ajatuksia viestitse neljän naisen kanssa, ryhmästä kolme ovat sinkkuja ja kaksi varattuja. Parisuhteessa olevat ovat juuri asettuneet suhteisiinsa, joten pierut ovat puhuttaneet porukkaamme useasti. Toinen suhteessa olevista viestitti ”Olin kuulemma taas piereskellyt yöllä, menen nyt vessaan häpeämään..” Ja muut heittävät liudan itkunauruhymiöitä perään. Seuraava infoaa ”Söin ennen treffejä ruokaa joka sisälsi ainoastaan papuja…” Yhdessä taas pohdimme ”Missä vaiheessa parisuhdetta saa alkaa haisemaan?” Toiset turauttelevat alkumetreiltä asti ja toiset ovat vahvasti sitä mieltä, että pierut eivät kuulu ollenkaan parisuhteeseen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne ketkä ovat jälkimmäisen kannalla, eivät tiedä mitään vatsavaivoista.

Eksäni kanssa meitä yhdisti pieruhuumori. Lukemattomia kertoja heräsimme keskellä yötä nauramaan, kun toinen oli pieraissut unissaan niin kovaa, ettei heräämiseltä yksinkertaisesti voinut välttyä. Teimme peiton alle vaanivia pierupommeja, käkätimme kun toinen pieraisi ohimennen pikkupaukun joka askeleella ja olemme hekottaneet lapsiemme pieruille pitkin maita ja mantuja. Seuraavassa suhteessa imin ilmat itseeni puolen vuoden ajan. Olin vatsa kipeänä hyvin usein ja kipitin piiloon päästelemään. Jostainsyystä missasin sen rajan, jolloin se olisi ollut normaalia ja huomasin ajattelevani, että en mä nyt enää voi! Olin vastapuolelle jo ihminen jolla ei ole ilmavaivoja. Yritä siinä nyt sitten alkaa haisemaan yks kaks alvariinsa!

Sinkkuna on mahtavaa, saa piereskellä rauhassa. Joka pierulle ei tarvitse nauraa, ei joudu kuulemaan kuinka järkyttävän hajun päästin tai kertomaan toiselle kuinka hänen kaasuvuotonsa yököttää. Treffeillä ja yökylässä toisen luona päästääkin taas pidättelyn ytimeen. Kuinka kamalaa onkaan pidätellä pieruja koko päivän, mennä illalla nukkumaan uuden tuttavuuden viereen maha täynnä pieruja ja herätä aamulla ilmavaivavapaana. Siinä vaiheessa on eittämättä katsottava paniikissa viereiselle tyynylle, onko uhri eloton?

Iän myötä piereskely ei ole enää niin suotavaa ystävien kesken. Ennen rupsuteltiin sohvalla huoletta, nykyään yritän pidätellä siskonikin seurassa. Sen enempää ajattelematta, piereskely läheisten seurassa on jäänyt. Joku aikuistumisjuttu varmaankin. Ainoastaan lapset joutuvat kärsimään päästöistäni ja välillä vanhempani. Pitäähän sitä lapsuudenkodissa pystyä olemaan ilmavaivaton.

Kaikesta tästä voimme päätellä, että ainakin meidän tsättiporukalla on pieniä (ja suuria) ongelmia suolemme kanssa. Mutta en usko meidän olevan ainoita. Pierua ei saa pidätellä, sanoi joku viisas aikoinaan. Paitsi silloin kun se ei ole kohteliasta. Parisuhteessa kuitenkin pitää pystyä kaasuttamaan ja mielestäni parasta onkin nauraa asialle. Koska onhan se nyt hauskaa: pahanhajuinen kaasuvuoto josta kuuluu vielä parhaimmillaan äänikin. Kaikessa kamaluudessaan luonnollinen asia.

Let´s farttaillaan! Siis yksin. Tai kun parisuhdetta on keskimäärin kuukausi tai kaksi takana ja asiat alkavat vakavoitumaan. Älkää kuitenkaan odottako puolta vuotta!

Fun fact: Ihminen vapauttaa keskimäärin 0,5-2 litraa kaasua vuorokaudessa lynkkysuolensa välityksellä. Nämä puolen litran ihmiset ovat varmasti heitä, joiden mielestä paukuttelu ei kuulu parisuhteeseen ja vuotavat kaasunsa huomaamattaan yöllä, ilman ääntä. Taidan olla enemmän noita kahden litran likkoja.

 

Kuvankaappaus 2016-2-1 kello 18.25.28

63

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ystäväni Riikka muutti ja vierailin hänen luonaan viime viikonloppuna. Rakastuin. Riikkaan taas hitusen enemmän, mutta myös tuohon 1800-luvun tönöön keskellä harjua. Sain täydellistä sielunhoitoa. Erittäin hulvattoman ja supersosiaalisen illan Hämeenlinnan yössä, sekä ulkoilua ja lumienkeleitä Perttulan pelloilla.

Viiniä, mieletön asunto, villasukat, mieletön emäntä, wokkia, mieletön miljöö. Ei sitä muuta ihminen tarvitse.

Riikan Hunajaista -blogia voi seurata täällä.

9

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi kysymys: minne nämä päivät valuvat? Koko joulukuu on kohta läpitarvottu. Meillä on ollut koko kuu täynnä menoa ja meininkiä, eräs sankari täytti viisi ja pikkujouluja on riittänyt joka viikonlopulle. Nämäkin piparit on leivottu jo marraskuussa ja ne ovat kadonneet parempiin suihin viikkoja sitten!

Koska eksäni on töissä välipäivät, minä lomailen. Minun asiakkaani lomailevat, joten tämä on hyvä väli mulle myös olla kotosalla. Aloitin loman perjantaina, mutta sen jälkeen olen tehnyt ”vähän töitä” keittiössäni. Gullichsen toivottikin leppoisasti viestissään yrittäjältä yrittäjälle perinteiset lomaterveiset ”Työn iloa, lomalainen!” Haha. Mutta niin se vaan menee ja se on ihan ok. Nyt vaan on ollut kotona hommaa ja jouluvalmisteluja niin paljon, että tästä on kyllä loma kaukana! Tartten sen hetken levon ja rauhoittumisen tähän, henkisesti. Taidan huomenna karata äidin luokse vanhaan huoneeseeni, jotta pääsen lomamoodiin edes pariksi päiväksi.

 

Huomenna aamulla kipaisen kaupasta ostamaan savulohitartarin ainekset, kuusi saaristolaisleipää on leivottu tänään ja aamupäivällä täytyy keittää kattilallinen riisipuuroa. Perinteiselle joulupuurolle istahtaa tänä vuonna siskoni, siskonpoikani, ex-kälyni ja Sanna-ystäväni. Iltapäivästä pojat menevät isälleen, nautin aattopöydän herkuista torstaina rauhassa suuren sukuni keskellä ja lapsoset saapuvat kuuden aikoihin taas luokseni. On se vaan niin pirun helppoa järjestää aatto kun asutaan kaikki kivenheiton päästä toisistamme. Ihan parasta.

Kyllä mä luulen, että se joulumoodi vielä sieltä tipahtaa käsiini. Ehkä jopa yllättävän haikein mielin. Kaksi vuotta sitten viestittelin ihmisen kanssa jonka luulin olevan the real deal.. Viime vuonna punastelin Facetimeen, jonka toisessa päässä oli Rasmuksen perhe ensimmäistä kertaa silmieni edessä. Tänä jouluna olen ekaa kertaa ihan todella ilman miestä, vuoden 2001 jälkeen. Tykkään jakaa elämää ja etenkin juhlapyhät on tärkeitä olla rakkaimpien kanssa. Ni onhan se vähän semmonen tyhjiö nyssitte. Onneks on perhe. <3

Rakkautta ja rauhaa kaikkien jouluun!

8

DSCF7728 DSCF7702 DSCF7706 DSCF7707 DSCF7691 DSCF7716 DSCF7767 DSCF7796 DSCF7800 DSCF7830 DSCF7817 DSCF7856 DSCF7807 DSCF7865 DSCF7828 DSCF7897

 

Kaksi ihanaa tyyppiä saivat toisensa. Olen viettänyt Hannan ja Joonaksen kanssa aikaa välillä hyvinkin tiiviisti ja heistä on helppo sanoa, että he ovat luotuja toisilleen. Tiedättekö kun joistain pareista vain näkee sen, ja toisista ei.

Ilta oli hikinen, esiintyjät tanssittivat aivan mahottomasti. Aino Vennan häävalssi oli upean tunteikas! Kuuma-Kalle kokkasi upouuden Basbasin keittiössä meille herkkuja pitkin iltaa ja kuohuvaa kului! Hanna heitti kimppunsa osissa ja täten minäkin pääsen naimisiin vielä joskus! Vuhuu! Basbas toimi juhlapaikkana moitteettomasti ja sinne pitää ehdottomasti mennä syömään.

Hanna ja Joonas järkkäsivät häänsä kahtena viikonloppuna. Intiimi vihkitilaisuus ja illallinen läheisimpien kanssa, seuraavana viikonloppuna kemut ystäville. Ehdottomasti varteenotettava suunnitelma niihin tulevaisuuden häihini.

Vieläkin hymyilyttää. Onni tuntea tuo pari.

17

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oltiin taas Turussa. Uljas-kummipoika täytti kolme ja ajettiin poikien kanssa sinne yhdeksi yöksi muutama viikko sitten. Lauantaipäivä mentiin osittain kolmisteen muksujen kanssa ja sunnuntai meni juhlasekoilussa. Perinteinen reissu ja vaikka tuolloin siirrettiin kelloja, saimme nukkua melko hyvin. Joka kerran jälkeen toteamme ”taas ne ovat kasvaneet ja kaikki on helpompaa”.

Viime yönä ystäväni Sonja synnytti esikoisensa. Yritän täällä saada tuoretta äitiä kiinni, jotta tiedän pääsemmekö tänään katsomaan uunituoretta kummityttöäni. Taas alkoi yhdellä läheisellä lapsenkasvatusrumba from scratch. En tiedä jaksaisko sitä enää itse. Mutta ihanaa kun jengi ympärillä lisääntyy, saa vauvatuoksuja. <3

BTW! Kokeeko kukaan muu ahdistusta tästä valon puutteesta? Olen sanonut usealle ihmiselle, että materiaalia blogiin riittäisi täyspäiväisen bloggaajan verran, mutta valo ei riitä! Milloin kuvata kun päivät on töissä ja päivätkin on usein pimeitä! Jos viikonlopulle sattuu harmaa ilma, ei silloinkaan pysty. Plöh. Masentavaa aikaa tämä pimeä aika. Vaikka aurinkoista onkin nyt ollut, niin ei se enää neljältä paista. Mur.

8

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kaipaan takaisin Lissaboniin ja likkojen luokse. Kirjoitin jo kertaalleen Lissabonista, postaus löytyy rullaamalla alemmas.. Mutta palataan nyt vielä kerran tuohon rosoisen idylliseen, liki täydelliseen kaupunkiin, jonka kuulumisia kuulen onneksi jatkuvasti muutamaakin reittiä pitkin..

Mulla on sellainen kutiava tunne, että loppujen lopuksi Suomi ei riitä mulle. Olen valintani tehnyt ja olen valinnut oikein, nyt eletään täällä ja mennään lasten ehdoilla. Mutta jotenkin näen itseni irtautumasta tästä maasta jossain vaiheessa elämää. Oli se sitten intensiivinen puolivuotinen tai loppuelon juttu, niin viikon lomamatkat ei tule lopulta riittämään. Se saattaa olla valokuvausprojekti ja tutkimusmatka tuntemattomaan tai eläkepäivät Lissabonissa. Who knows, pääasia on se, että kutkutus tuntuu ja tiedän, että kymmenen vuoden päästä voin hyvin alkaa jo kaavailemaan reissua jos siltä tuntuu. Kymmenen vuotta tuntuu teistä ehkä pitkältä ajalta, mutta esikoiseni täyttää kohta kymmenen ja voin vain sanoa ”Ööö.. Mihin tämä aika meni?” Se itseasiassa tuntuu minusta melko lyhyeltä ajalta ja saa tajuamaan, että nyt pitää keskittyä täysillä muksuihin ja elämään muutenkin juuri tällä hetkellä.

Takaisin Lissaboniin. Nimenomaan, voisin mennä takaisin vaikka heti. Paljon jäi kokematta ja nautin matkassa juuri siitä, että sain hengailla vieraanvaraisten ja ihanien Saaran ja Leylan kanssa. Ystävät matkalla ovat parasta ja täten voisikin pohtia tosissaan erään ystävän kanssa yhteisen matkan toteuttamista, vihdoinkin! Aina puhutaan, koskaan ei lähdetä.

Äh, ajatus hyppii. Käsittelin niin monia asioita matkalla ja sen jälkeen pääni sisällä, että on vaikea poimia tähän tärkeimpiä juttuja. Parasta matkustamisessa onkin juuri se, että se avartaa mieltä, tuo perspektiiviä ja uusia näkökulmia. Haaveilen edelleen lojumismatkasta hiekkarannan ääreen, yksin. Vaikka se olisi pelottavaa ja ehkä ahdistavaakin, se olisi lopulta mieletön kokemus ja ennen kaikkea hiton rentouttavaa. Matkustaminen, ei vaan ole parempaa.

11

DSCF7634 DSCF7572 DSCF7579 DSCF7566 DSCF7621 DSCF7600 DSCF7605 DSCF7653 DSCF7655 DSCF7649 DSCF7625 DSCF7620 DSCF7637

Juhlien Facebook-sivuille oli tullut sunnuntaiaamuna viesti ystäväni mieheltä: Onko täällä jotain löytötavarakoria? Minulta hävinnyt muisti noi kello 21. Löytöpalkkio.

Vaikka vain puolet juhlakaluista (4x 30v) asuu enää Järvenpäässä, nämä olivat jäkeläiset pileet. No questions asked. Tai oikeastaan minkä tahansa taajaman pileet.. Tai oikeastaan perinteiset suomalaiset kotipileet. Koko yö yhdessä, tanssittiin kaikkea iskelmästä uusimpiin hitteihin (kolmekymppisyydestä kielii se, että paikalle oli kuitenkin palkattu ehta tiskijukka..) Vaihdoimme sulavasti paritanssista sooloiluun ja about kaikilta meni muisti, kiitos pirtuboolin.

Panostus oli siis viinassa ja musiikissa. Söimme 12 tunnin aikana popkornia ja noin kolmesataa makkaraa. Nauroin hervottomasti, näin vanhoja kuomia ja keskustelin vaikeista sairauksista, kiitos kirjani. Vuokrattuna oli kaikille jäkeläisille tuttu Niemennokka, jonne olisi mahtunut vielä sata vierasta lisää. Käsittämättömän edukas, jumalattoman suuri talo jonne olisimme voineet jäädä yöksi. Päädyin kuitenkin sopimaan aamuyöllä Tindertreffit ja helsinkiläistynyt turkkilainen nouti minut, kun muut vielä reivasivat lasit kädessä laulaen vuoroon Baddingiä ja Beyoncéa. Kaiken kaikkiaan aivan pimeä ilta ja moni kohta jääkin täysin pimeäksi.

7