Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

HENKILÖ­BRÄNDI – Kaisu Jouppi

Koko ajan pitää kehittyä. Sen vuoksi otin tavallaan takapakkia ja päätin lopettaa Instagramin yritystilini (@kaisujouppiphotography). Viimeisin postaus on siellä toukokuulta ja se fakta siivitti päätöstä eteenpäin – en ole inspiroitunut työstämään sitä, se ei palvele minua tai asiakkaitani. Sosiaalinen media on ihana tapa viestiä, mutta se on myös hyvin aikaa vievä ja minun työssäni kuitenkin lopulta melko epäoleellinen. Etenkin jos sitä tekee puolivillaisesti, se ei palvele ketään. Sen vuoksi päätin yhdistää tilit – luoda vahvempaa henkilöbrändiä.

Päätös tuntui kuitenkin paikoitellen vaikealta, koska olen ollut vahvasti sitä mieltä, että haluan pitää blogin sekä henkilökohtaisen Instagram-tilin kaukana asiakkaistani. Olen ajatellut, että suorasanaisuus, avoimuus, ronski huumorini karkottavat potentiaalisia asiakkaita – sitä se saattaa toki tehdäkin. Ymmärsin kuitenkin jossain kohti taivalta, että en voi miellyttää kaikkia ja mikäli avoimuus ärsyttää, asiakas ei kuulukaan minulle. On uskallettava olla oma itsensä. On uskallettava luottaa, että mulle on asiakkaita, jotka innostuvat tarjotusta paketista. Rinta rinnan kulkevat tästä eteenpäin ajatukset elämästä – arjesta ja työstä.

Yritystilini muotoutui aikoinaan hyvin tylsäksi ja geneeriseksi tiliksi, joka ei kerro minusta mitään. Se ei kertonut edes työtavoistani, tekniikasta, ei mistään. Päädyin luomaan pohjan, joka kertoi julkaisun kohteen ja vuosiluvun. Kuollettavan tylsää – edes valokuvaamisesta kiinnostuneita ei kiinnosta tuollainen. Ajatus portfoliosta oli täysin turha, koska minulla on olemassa verkkosivut ja materiaalit menivät yksyhteen. Tuumasin Instagramin olevan hyvä kanava esitellä työni hedelmiä, mutta verkkosivujen muoto ei toimi sosiaalisessa mediassa. Ei etenkään sen vuoksi, että tilin päivittäminen toteutui harvakseltaan, sen ollessa minulle itselleni niin pirun tylsää.

Teksti olisi tuonut kuvia lähemmäs, rutiinia ei kuitenkaan ollut ja sen luominen tuntui raskaalta. Sen vuoksi alkoi tuntumaan, että yhdistäminen ei välttämättä olisi huono asia. Jouduin kuitenkin vielä puntaroimaan, haluanko tuoda työjuttuja henkilökohtaisen feedini puolelle, kiinnostaako ne siellä ketään? Hetken tuumailtuani tajusin, että miksi en löytäisi kiinnostavia tarinoita myös kuvauksista. Jokaiseen kuvaan liittyy muistoja ja ainakin yksi ajatus. 

Henkilöbrändiä voi luoda usealla eri tavalla. Voi olla kasvoton, voi olla kasvot vailla minuutta, voi olla sydän auki.  Mä haluan uskoa, että mun nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat ovat kiinnostuneita koko paketista. Työskentelen ihmisten kanssa ja persoonalla on väliä. Sillä on suuri merkitys kohtaavatko minun ja asiakkaan ajatukset sekä tavat toimia. Jos ne eivät kohtaa, asiakkuus jää yhteen kertaan tai asiakkuutta ei synny. Instagram voi viedä asiakkaita, mutta se voi myös tuoda niitä – ennen kaikkea se voi ylläpitää niitä.

Toinen paljon päässäni pyörivä asia on nimeni vaihtaminen. Olen luonut Kaisu Jouppi -henkilöbrändiä kymmenen vuotta. Nimeni on varmasti joidenkin mielessä, eikä vielä muutama vuosi sitten tullut kuuloonkaan, että voisin vaihtaa sukunimeni. Miten kukaan enää koskaan löytäisi minua, asiakkuudet pitäisi luoda uudelleen ja koko brändi alusta. En vieläkään tiedä kuinka toimisin. Uusi sukunimeni ei olisi nykyistä huonompi, sillä olisi merkitystä minulle ja perheelleni, mutta uskallanko ottaa riskiä? Voinko luottaa, että harvinaisempi etunimeni kantaa hakutuloksissa alkuvaiheessa, voinko luottaa brändini olevan nimeäni isompi? Onko teillä kokemuksia nimen vaihtamisesta, kun pohja henkilöbrändille on luotu? 

Yhtälailla ajatus blogin nimen vaihtamisesta oman nimeni alle on ollut mielessä vuosia. Vahvan paketin luomisessa se voisi olla oikea ratkaisu, mutta viekö se tie minut takaisin alkuun, tyhjän päälle?

Kehitys saattoi tällä kertaa mennä Instagramissa taaksepäin, enemmän kuitenkin näen sen niin, että paketti alkaa löytämään muotonsa. Yrittäjän pitää kokeilla ja nyt kokeillaan tätä. Nimen vaihtamiset pitää pohtia läpikotaisin, niitä ei voi kokeilla – niissä on mahdollisen vaihdon jälkeen pysyttävä.

Instagram, jossa jaan tätä nykyä kaiken: @kaisujouppi

2
5.10.2019
AJATUKSIA
Elä pienesti, älä herätä huomiota. Älä kannusta, äläkä helvetissä ainakaan kehu ketään.
9.10.2019
FS 2019 – Frazey Ford
Syksy tuli ja sen myötä kynttilät, viltit ja villasukat. Niiden seuraksi letkeyttä luomaan Frazey...

Kommentit

  • Laura Laakso
    REPLY

    Mahtavaa, että kirjoitit aiheesta sillä pohdin näitä asioita lähes päivittäin. Mulla ei ole vielä edes yritystä, mutta ajatus erillisestä portfolio/ammatti IG tilistä tuntuu hieman työläältä. Luulen, että se jäisi aika hajuttomaksi ja mauttomaksi. Sun kirjotus vahvisti omia ajatuksia ja taidan pitäytyä yhdessä tilissä.

    7.10.2019

Post a Reply to Laura Laakso Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *