Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

OPEN YOUR DIARY! ⚡

DSCF3632 DSCF3627 DSCF3630 DSCF3634 DSCF3635

Olen järkyttynyt. Kymmenen vuotta olen kuvitellut olleeni hyvin ujo teini-ikäinen mutta lukiessani päiväkirjaani sain aivan toisenlaiset muistot mieleen. Päiväkirjoissahan on se juttu, että niitä ei lueta jälkikäteen. Kukaan ei koskaan saa lukea niitä. Päiväkirja on terapeutti jolla on vaitiolovelvollisuus. Tämä ei johdu salaisuuksista joita sinne mukamas kirjoitetaan vaan päiväkirja on mielen tyhjentämistä. Kynän kautta purkautuu mieli, saa jäsenneltyä ajatuksia ja niitä ei lueta uudelleen. Kun muste on kuivunut saattaa mieli olla jo muuttunut. Joskus sitä oivaltaa asian juuri kun on saanut sen paperille. Kynään saatetaan tarttua kun itkettää, kun on raivoissaan tai kun on onnensa kukkuloilla. Tartun kynään myös kun on tylsää. Mutta tekstejä ei lueta jälkikäteen.

Trendi ja Lily haastoivat avaamaan teini-iän päiväkirjat ja tässä sitä nyt ollaan, valaistuneena. Joko olen sujuvasti valehdellut päiväkirjalleni tai sitten todella on totta, että minä olen soitellut pojille ja tekstaillut menemään kuin mikäkin gigolo. Räjähtelin nauruun lukiessani 15-vuotiaan Kaisun kirjoituksia, miten paljon tunteita, miten paljon ihastuksia, miten paljon analysointia. Miten paljon tarinoita! Kun nyt kirjoitan, kirjoitus on pomppivaa purkamista. Viisitoista vuotta sitten kirjoitin kronologisesti illan tapahtumista, vaan on sinne rustattu muutakin! Muun muassa lista pojista. Taulukossa on arvioitu kouluarvosanoin pojan ulkonäkö ja luonteen kivuus, taulukkoon on myös merkattu onko poika ollut vain ihastus (I) vai onko hänen kanssaan tapahtunut jotain (T), seurustelusta pompsahti toki (S).

Vaikka omia juttuja ei luettu uudelleen, päiväkirjaa kuitenkin jaettiin lähimmille. Muistan muun muassa jakaneeni neitsyyden menetyksen bestiksilleni käskemällä lukea ”tuosta”. Miten kätevää! Ei hävettänyt kuin ihan vähän lukea sitä tarinaa näin vuonna 2015. Päiväkirjassani on myös silloisen parhaan ystäväni Sonjan (jolle edelleenkin kerron IHAN KAIKEN) vierailukirjoituksia. Oli täysin normaalia aloittaa yökyläily vaihtamalla päiväkirjoja. Mitä sitä kertomaan peräkkäin viime viikon tapahtumia kun pystyi käyttämään ajan tehokkaasti ja lukemaan tarinat yhtäaikaa. Sen jälkeen toisen päiväkirjaan kirjoitettiin terveisiä.

15-vuotiaana päiväkirjaan liimailtiin myös huonoja sarjakuvia ja pändikuvia yhtyeestä jota en kuunnellut, mutta kun kuva oli niin hieno. Vaikka sitä on ollut nuori ja höpsö, huomaan kuitenkin olleeni fiksu ja aina ajatellut maalaisjärjellä. On mukavaa löytää itsensä teini-ikäisestä minusta.

Kirjoitin teininä päiväkirjaa melko harvoin, aina kun tapahtui jotain merkittävää. Kun elämä vei kemuista toiseen, kirjoitus jäi. Monesti myös onnellisena kirjoittaminen jää, mikä on harmi. Purettavaa ei löydy ja kirjoitus tuntuu turhalta. Täten rakastumisen myötä minun iso päiväkirjani kesti ikuisuuksia ja minä kasvoin huomaamatta. Liki viisi vuotta myöhemmin löysin kirjasta merkinnät siitä kuinka valmistauduin tulemaan äidiksi, hieman myöhemmin alkoi jakso jolloin päiväkirjoja alkoi täyttymään ahkerasti. Esikoinen oli haastava luonne alusta asti, aikaa oli kun majaili lapsen kanssa kotona, parisuhteessa oli omat haasteensa, elämässä oli omat haasteensa. Tuo jakso jatkuu edelleen. Kymmenen vuotta olen kirjoittanut melko ahkerasti tuntemuksiani päiväkirjojen sivuille. Päiväkirja lähtee jokaiselle reissulle mukaan ja kulkee aina käsiveskassa, koskaan ei tiedä milloin tulee tarve purkaa.

Kymmenen vuotta voisi olla raja vanhojen juttujen lukemiselle, mutta oikeasti niitä ei tarvitse lukea. Niitä ei kirjoiteta kenellekkään, ei muistoksi, eikä jaettavaksi. Päiväkirja on puolueeton ystävä, joka kuuntelee reagoimatta. Kuten olen kirjoittanut kymmenen vuotta sitten ”Hyvä kun aloitin kirjoittamaan, sain jopa hymyn huulilleni.” Terapiaa sanon mä!

#trendihaastaa

0
8.2.2015
SÖPÖYDET
9.2.2015
PIENESTÄ KIINNI

Kommentit

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *