Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SEKASIN!

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.12.44

Seitsemän vuotta sitten olin päättänyt päättötyöni aiheen, tekisin kuvasarjan nuorten naisten masennuksesta.

Viisitoista vuotta sitten ystäväni lähti opiskelemaan monen sadan kilometrin päähän ja alun innostuksen jälkeen aloin saamaan viestejä kuinka paskasti siellä meni. Kun hän palasi kotikaupunkiimme lomille, hän oli kuin aurinko. Tätä jatkui vuosia ja oletin, että hän liioitteli pahaa oloaan. En ottanut masennusta puheeksi, koska hän oli aina niin valtavan hyvällä tuulella palatessaan kotiin.

Tuli kesä jolloin aurinko paistoi, helmat ja hihansuut lyhenivät ja minä näin viiltelyarvet käsissä ja jaloissa. Olimme nuoria. Puhuimme, mutta emme puhuneet. Hyvät jaksot olivat melko voimakkaita. Hän oli energinen, juhli paljon, nauroi paljon ja minä uskoin kaiken menevän jälleen parempaan suuntaan, kunnes hän taas makasi kolme kuukautta sängyn pohjalla. Ei syönyt, ei nukkunut, ei suostunut tapaamaan ketään ja päässä pyöri itsetuhoiset ajatukset. Seurasin hänen tipahtavan pois kouluista, työpaikoista ja sosiaalisesta elämästä uudelleen ja uudelleen, kunnes taas tuli aika jolloin hän voimaantui ja elämä näytti aurinkoisen puolensa.

masis

Vasta pari vuotta sitten hänellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olimme puhuneet jo vuosia tosissamme masennuksesta, mutta manian aikaan sitä todella uskoi, että nyt elämä vihdoin voittaa, joka kerta. Olimme toki myös epäilleet bipolaarihäiriötä, mutta lääkärit diagnosoivat ”taudin” aina ”vain masennukseksi”.

Aluksi ystäväni ei halunnut uskoa maanis-depressivisyyteen. Masennuksesta on mahdollisuus parantua, tämän diagnoosin kanssa eletään loppuelämä. Yritin jankuttaa, että joillekin tulee syöpä, joillekin diabetes, sulla nyt vaan on aivoissa pieni häiriötila. Kerroin hänen olevan onnekas, oikeilla lääkkeillä se saataisiin kuriin ja hän pystyisi elämään normaalia elämää.

Hyväksymisessä meni jonkin aikaa, mutta ensimmäinen syksy tuli ja tasaajilla siitä selvittiin. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen syksy oli helpompi. Manioiden villeyttä lannistettiin ja uhkaavan depressio-kauden aikaan taas tasailtiin vointia. Tasaajien kanssa elämä tulee hänellä olemaan varmaan ainaista tasapainoilua, mutta nyt pysytään elämässä mukana. Hyväksymisen myötä meille aukesi uusi tie joka myös auttaa asiaa, puhuminen. Tänä päivänä me puhumme asioista niiden oikeilla nimillä.

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.13.10

Yle Areenassa on parhaillaan nähtävillä pieni sarja nimeltä Sekasin. Siinä skitsofreenikko, bipolaari, sekakäyttäjä ja kroonisesta masennuksesta kärsivä pääsevät suljetulle osastolle hoitoon. Sarja on maustettu mustalla huumorilla, mutta se myös avaa silmiä. Siinä saa kokea hetken skitsofreenikon pään sisällä, pohtia pahaa unettomuutta ja miettiä vanhempien alkoholismin vaikutusta kasvavaan lapseen. Siinä tulee myös pohdittua tätä meidän systeemiä ja resurssipulaa.

Kuten ystäväni sanoi, hän ei näe näitä sairauksina vaan häiriönä joka voi iskeä kehen vaan. Me ketkä nukumme yömme hyvin, emmekä kuule ääniä, meidän tehtävä on kuunnella ja auttaa. Meidän tehtävä on puuttua asioihin, ennen kuin on liian myöhäistä. Meidän tehtävä on oppia näistä mielenhäiriöistä, ymmärrettävä, että ne ovat todellisia. Ymmärrettävä, että omille aivokemioilleen ei voi mitään ja tuettava läheisiämme ja naapuriamme. Puututtava ajoissa, vaikka väkisin, ja huolehdittava, että he saavat ammattiapua. Ystäväni on ollutkin älyttömän rohkea, hän on puhunut hädästään. En edes uskalla ajatella mitä olisi voinut käydä jos hän olisi vaiennut.

Näyttökuva 2016-05-21 kello 20.14.15

 

Olen mukana Ylen #sekasin247 kampanjassa koska tämä aihe on tärkeä. Niin monella on paha olla ja yksin siitä suosta on todella vaikea ponnistaa. Ihmiset vaikenevat ja vaiettuihin ongelmiin ei voi saada apua. Kannustan aina puhumaan, aiheesta kuin aiheesta. Niin tästäkin.

Huomenna Yle avaa Chatin apua tarvitseville, viikon ajaksi. Ei jonoja, ei kirjautumisia, vaan suora yhteys mielenterveyden ammattilaiseen. CHATTI LÖYTYY TÄÄLTÄ

Jo seitsemän vuotta sitten tiesin, että tästä pitää puhua ja kuvasarjani kiersi näyttelytiloissa ja lehtijutuissa. Nuoret tekivät näytelmiä masennuksesta ja käyttivät kuviani lavasteena. Pitkissä projekteissani on aina sama ajatus: haluan tehdä kuvasarjoja aiheista joista ei puhuta tarpeeksi.

Jakakaa, olkaa rohkeita, kertokaa omat tarinanne ja välittäkää sanomaa: on ihan ok olla #sekasin! 

 

(Jutun kuvat ovat otteita päättötyöstäni, nettiportfoliostani niitä löytyy vielä muutama lisää!)

25
21.5.2016
FS 2016
26.5.2016
FS 2016

Kommentit

  • Noora
    REPLY

    Pysäyttävä postaus. Menetin siskoni vuosi sitten. Pitkään jatkunut masennus johti lopulta itsemurhaan. Mistä löytyisi se rohkeus todella puhua. Ja todella kuunnella. Tai kuulla. Myös se mitä ei sanota ääneen. Ehkä se on mahdotonta. Vai onko?

    22.5.2016
  • Tärkeä postaus, tärkeä kampanja.

    Oma tarinani täällä: http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/sekasin-0

    23.5.2016
  • Kiitos tästä. Hieno ja tärkeä kirjoitus!

    30.5.2016

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *