Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TYHJÄ SYLI – valokuvakirja

Minusta kamalin asia maailmassa olisi synnyttää kuollut lapsi. Pelkkä ajatus tuntui järkyttävältä, kuinka kukaan kykenee läpikäymään moista. Kun puhuin asiasta neljänkymmenenkolmen kohtukuoleman kokeneen äidin kanssa, tuli aika nopeasti selväksi, että mikäli joutuu kohtaamaan kohtukuoleman – lapsen synnyttäminen muotoutuu lopulta tragedian kauneimmaksi hetkeksi.

Tapasin kolmen vuoden aikana äitejä ympäri Suomen, jokaisella oli oma elämäntarinansa ja niitä yhdisti kohtukuolema. Naiset olivat menettäneet lapsensa raskausviikon 22 jälkeen, osan raskaus oli edennyt viimeisille viikoille. Kun olin saanut kuulla raskaudesta, kohtukuoleman toteamisesta, synnyttämisestä ja menetyksen jälkeisestä ajasta, oli aika ottaa valokuvia. Halusin kertoa näiden naisten tarinan yksissä kansissa ja kuvien kanssa muodostui teos Tyhjä syli (2015).

Kirja on valokuvateos, joka sisältää yksitoista pidempää tarinaa ja lyhyitä lainauksia haastatteluista. Kirja antaa ennen kaikkea vertaistukea kohtukuoleman tai keskenmenon kokeneille – lapsensa menettäneille. Vertaistukena kirja antaa toisten kokemukset alusta loppuun, pohjattoman surun läpikäymisestä elämän jatkumiseen. Se on myös valokuvataidetta ja kuvien lisäksi tarinat voivat kiinnostaa jokaista meistä.

Tyhjä syli otettiin neljä vuotta sitten upeasti vastaan, olen ollut kertomassa naisten kokemuksista kätilö-opiskelijoille ja saanut kuulla kohtalotovereiden tarinoita vuosien saatossa. Media myös kirjoitti aiheesta laajasti ja olin onnellinen, että vaiettu asia sai äänen. Kirjoja on vielä muutama jäljellä ja haluaisin, että he löytävät sinne missä heitä tarvitaan.

Teoksen (128 sivua, sidottu, kovakantinen) voi hankkia suoraan minulta (25e+3e postikulut) laittamalla minulle sähköpostia (kaisu @ kaisujouppi.com). Mikäli sinulla on kiinnostusta hankkia useampi kappale ja saattaa kirjoja eteenpäin, laita ihmeessä viestiä. Aikoinaan haaveeni oli saada teos kätilöille, sairaaloihin, neuvoloihin. Edelleen tuumailen, löytyisikö taho joka painaisi teoksesta kevyen lehtisen ja saattaisi sen vertaistukea kipeästi tarvitseville – mikäli sinulla on ideoita, ota yhteyttä.

6
18.10.2019
ULTIMAATTI­NEN PEHMEYS – Lapuan Kankurit
On tärkeää, että lämpimän suihkun jälkeen vastassa on puhdas, toimiva pyyhe. Se pidentää rentoutumista...
24.10.2019
VIHAINEN LESKI – teatterivinkki
Tämä lava oli täynnä konkareita, silti ensi-illan huuma oli aistittavissa. Muistetaan elää, eikä oteta kaikkea...

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *