Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

TYRKKY

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

En koskaan unohda hyvän ystäväni sanoja viimeisimmän parisuhteeni puolessa välissä: Ei ton pitäisi olla noin vaikeeta! Palaan niihin sanoihin uudelleen ja uudelleen. Silloin aloin puolustelemaan. Olin valittanut ja puntaroinut, mutta kun hän sanoi suoraan, että parisuhteen alun pitäisi olla kuherruskuukautta, aloin selittelemään kuinka ”onhan tässä ihanaa se ja se..”

Sen vuoksi ero Rasmuksesta ei ollut maailmanloppu. Siellä oli koko ajan aavistus taustalla, että ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa. Tiesin sen, hyväksyminen vain vei hieman aikaa. Me  haluttiin, että se onnistuu ja sitä haluamista yritän välttää tulevissa suhteissa niiden alkuvaiheessa. Vaan sepäs onkin aika vaikeaa.

Kun on yksin, sitä haluaa löytää rakkauden ja kun kohdalle osuu potentiaalinen kandidaatti, löydän itsestäni tyrkyn piirteitä. Olen oppinut tunnistamaan nämä viitteet ja nykyään tyrkyttäminen loppuu joka kerta aiemmin ja aiemmin. Mutta edelleen siihen syyllistyn.

Haluan, että joku haluaa minut. Silti sitä löytää itsensä myymästä itseään toiselle, koska kuvittelee hänen yllättäen hullaantuvankin minuun. Ei sitä tule tapahtumaan ja nykyään tajuankin sen onneksi melko pian. Ideaali tilanne kuitenkin olisi se, että myyntipuheet jätettäisiin kokonaan väliin. Sitä kohti tässä ollaan menossa..

Sokaistuin hieman edellisen suhteeni aikana, kun minulle uskoteltiin, että rakkaus voi syttyä kun toiseen tutustuu. Niin se tekikin, mutta olen aina uskonut siihen, että rakkauden pitää roihahtaa ja tuntua sisuskaluissa niin, että on syömättä pari kuukautta, koska on totaalisen ihastunut. Vatsanpohjasta pitää kouraista jokaisesta tekstarin piippauksesta ja hymyn pitää mennä korvasta toiseen kun näkee ihastuksenkohteensa. Olen kokenut tämän kolmesti elämäni aikana, tiedän että se on harvassa. Mutta se on mahdollista! Silti tyrkytän. Jotenkin takaraivossani jyskyttää ajatus siitä, että kyllähän se rakkaus viimeeksikin syttyi ja vaikka se suhde ei onnistunut, niin miksei jonkun muun kanssa voisi.

Sitä kautta päästäänkin lempiaiheeseeni: tyytymiseen. Kun me ei haluta tyytyä! Joten fokuksen pitäisi olla siinä, että vasta kun ottaa vatsanpohjasta ja vasta kun toinenkin on selkeästi todella kiinnostunut.. Sitten aletaan panostamaan. Todella moni mies unohtuu ennen kuin on edes ehtinyt miettiä kiinnostaisiko hän. Keskustelun alut kaatuu milloin mistäkin syystä ja jos tunnistan heti alkuun tyytymisen merkkejä, passaan. Täten tyrkyttäminen lähtee helposti käyntiin jos on esimerkiksi alussa saanut vastakaikua. Tai jos vaikkapa ulkonäkö miellyttää todella paljon, ja tuntee jo pelkästään sen perusteella, että tuota pussailisi mieluusti iäti.

Viimeeksi eilen totesin, että nyt riitti. Se on mielestäni oman arvonsa tuntemista. Kukaan ei halua tyrkkyä, eikä kenenkään pitäisi tyrkyttää. Tyrkyttämistä toki on monenlaista. Itselleni riittää nykyään se, että kerron yhden tapaamisen jälkeen, että voisin ihastua helposti vastapuoleen ja jos vastakaikua ei tule, lopetan. Aiemmin tyrkytin enemmän, nykyään luovutan melko nopeasti. Ei se silloin ole oikea ihminen, aivan kuten Rasmuskaan ei ollut.

 

14
1.5.2016
FS 2016
1.5.2016
TUOKSUT

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *