Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

VUOSI ELÄMÄS­TÄNI – inspiraatiota kuvaamiseen

Kaksi päivää sitten päätin tarttua kameraan pitkästä aikaa omaksi ilokseni. Kuvaan kyllä puhelimella jatkuvasti, mutta reissukamerani, jolla aiemmin taltioin arkea, on unohtunut kaappiin. Olen kipuillut kuvaamisen kanssa jo tovin. Kaikki alkoi tuntua samalta puurolta, enkä saanut kiinni siitä mitä haluan ja mihin suuntaan olen menossa. Toivoin inspiraation saapuvan ja pari päivää sitten hyväksyin ettei se tule itsestään. Sen voi löytää vain jos kuvaa. Kuvaa ja kuvaa.

Ahdistaa toki ajatus, että sitä ei löydy kuvaamallakaan, mutta nämä viime päivät olen taas katsonut maailmaa tutulla vanhalla tavalla, kuitenkin uudella tvistillä. Haluan uudistua kuvaajana ja haastan itseäni näkemään asioita eri tavalla kuin aiemmin. Haluan suhtautua arkikuviin hyvin vähäisellä perfektionismilla. En etsi vaaleita, raikkaita, suoria, selkeitä kuvia. Etsin tunnetta ja vahinkoja. Niitä sattuu ja löytää, kun kantaa kameraa kaikkialle ja pitää silmän kiinni etsimessä.

Huomasin jo parissa päivässä kuinka erilaista kuvaaminen on etsimen kautta. Kuvaan kyllä pääosin työssäni etsimen kautta. Ruoka ja tilakuvat näytön tai tietokoneen ruudulta, mutta repparit ja useimmat henkilökuvat etsimeen tuijotellen. Arjesta kertovat kännykkäkuvat on kuitenkin kuvattu näytön kautta. Huomasin myös, että kauttaaltaan terävät puhelinkuvat ovat vieneet tyyliäni tietynlaiseen suuntaan ja haluan rikkoa senkin linjan.

Jos olet kuvannut vain näyttöjen kautta, suosittelen kokeilemaan etsimen kautta kuvaamista. Etsimeen tuijottaminen sulkee maailman ympäriltä ja edessäsi on vain tallennettava ruutu. Minä kuvaan etsimen kautta niin, että pidän aina vasenta silmää kiinni. Täten olen mustassa maailmassa, vain haluamani rajattu sisältö edessäni. Taianomaista, kun tarkemmin ajattelee.

Työssäni kuvaan lähes poikkeuksetta automaattitarkennuksella. Kuvaan silmälaseilla, enkä ole koskaan luottanut silmiini tarkennuksen osalta. Kun kuvaa isolla aukolla, syväterävyys on todella lyhyt ja on aika oleellista, että tarkennus on siellä missä sen pitää. Arkikuvissa sen ei tarvitse olla ja jotta vahingoilla olisi vielä suurempi mahdollisuus tapahtua, lähdin pari päivää sitten kuvaamaan manuaalisella tarkennuksella. Oi miten eri tunnelman se luo mustan maailman keskiöön. Nyt olen vaihdellut tarkennusta, kun kohde on hyvin liikkuvainen, vaihdan yleensä automaattiin, että saan edes jotain teräviä kuvia. Mutta saan valtaisasti intoa manuaalisesta tarkennuksesta, olen vallassa.

Koska menemme valoa kohti, luulen että saan pidettyä nyt kameraa mukanani jatkuvalla syötöllä. En välttämättä kuvaa joka päivä satoja kuvia (kuten viime päivinä), mutta olen aktivoitunut. Aikomuksena on olla aktivoitunut vuoden ajan. Yliaktivoitunut. Haluan koostaa tästä oman projektin itselleni, jossa tutkailen arkeani. Tuumailin jakavani teille joka viikko muutamia ruutuja, Instagramissa pyörii jo 365-sarja.

Jännittää viekö tämä mukanaan ja jos, niin missä määrin. Kehitynkö? Oivallanko? Jaksanko jatkaa? Mitä löydän matkan varrelta? Nyt aion kuitenkin vain kuvata. Luoda ystävyyden jälleen valokuvien voimaan. Haluan rikkoa visuaalisen näkemisen rajojani.

#vuosielämästäni
Kuvat ovat ensimmäiseltä päivältä.

 

4
22.1.2020
MINIMALISMI
Mietin usein päässäni lausetta mitä jäljelle jää. Kun joku tyhjentää asuntoani kuolemani jälkeen, mitä...
9.2.2020
CLT – rakentaminen etenee
Valoa ja sen kulkua on mietitty paljon – on silti aivan eri asia lopulta...

Kommentoi!

Your email address will not be published. Required fields are marked *